Sana sieni on tšekin kielellä hub, mutta sieniretki Keski- ja Itä-Euroopan Wikimedioiden tapaaminen ei ollut. Covidin jälkeen ensimmäinen CEE:n live-tapaaminen Serbian Belgradin (2019) jälkeen tapahtui maisemistaan tunnetun historiallisen Ohridin kaupungin lähellä Pohjois-Makedoniassa.

Mukana oli toista sataa osallistujaa seuraavista maista ja alueista: Albania, Armenia, Azerbaidžan, Bosnia, Don (Etelä-Venäjä), Georgia, Itävalta, Kazakstan, Kirgisia Kreikka, Kroatia, Latvia, Makedonia, Malta, Moldova, Montenegro, Puola, Serbia, Serbitasavalta, Slovenia, Tšekki, Turkki, Ukraina, Uzbekistan, Unkari, Viro ja Venäjä. Osallistujat olivat Wikipedian eri kieli- tai käyttäjäryhmistä sekä perinteisistä Wikimedioiden jaostoista eli Chaptereista.

Lisäksi kutsuttuina tai CEE:n ulkopuolisia oli Englannista, Saksasta ja minä Suomesta, sekä Wikimedia Foundationin (WMF) ja sen johtokunnan edustajia. Maailman tilanteen takia monet esimerkiksi Venäjältä eivät päässeet osallistumaan ja joitakin ohjelmaan merkittyjä esityksiä jäi pois. Esimerkiksi Iranin Wikimedian johtaja ei ollut paikalla ennakkotiedoista huolimatta.

Hubit organisoinnin perustaksi

Tämä oli viides CEE-tapaamiseni. Muistan kyllä sanan ”hub” mainitun aikaisemminkin, mutta nyt kävi selväksi, että tämä sana luonnehtii koko Keski- ja Itä-Euroopan Wikimedioiden organisoitumista.

Hubit voivat olla pieniä tai isompia yhteisöjä, erilaisia Wiki-klubeja tai temaattisia ryhmiä. CEE:n hubi aktivoi ja palvelee muita hubeja auttamalla niitä kehittämään organisaatiotaan tai ohjelmaansa, se voi myös auttaa hubia avustushakemusten kirjoittamisessa. On koettu ongelmaksi, että tieto ei aina kulje, eli ei aina tiedetä, mitä jollain alueella tapahtuu. Joskus taas viestintää on liikaa, joka aiheuttaa sen, että hubien toimintaa on työlästä seurata. Hubien virallistamiseen ja yhteyksien parantamiseen satsataan. Hubeilla ilmeisesti haetaan myös toimintaa, joka suuntautuu alhaalta ylöspäin.

Wikimedia CEE:n hubien koordinaattoriksi valittu Barbara Klen Kroatiasta sanoi, että häntä kiinnosti työtä haettaessa yhteisön arvot ja missio. Toisen CEE hubin työntekijän paikkaa haetaan ensi vuonna.

Niin, ja Keski- ja Itä-Euroopan organisaation nimi on nyt CEE Wikimedia Hub. Kansainväliset konferenssit muistuttavat aina jossain määrin suuren perheen tai suvun tapaamista, ja Ohridissa vitsailtiin vanhan Habsburgien suvun nimen muttamista Hubsburgiksi.

Sota-ajan Wikipedia

Ukrainan Wikimedian jäsenistä 68 prosenttia ilmoitti kesäkuussa toimintansa vähentyneen joko huomattavasti tai jonkin verran koko maahan kohdistuvan hyökkäyksen jälkeen. Syitä tähän olivat ajan vähyys (erityisesti uusien muokkaajien ja neuvonnan osalta), tekniset esteet (esimerkiksi ei internet-yhteyttä väestönsuojissa) tai psykologinen stressi.

Ukrainankielisen Wikipedian lukijakiinnostus kasvoi huomattavasti. Huhtikuussa UkWikin kävijämäärä oli historiansa toiseksi vilkkain, yli 106 miljoonaa kävijää. Sota-aiheet ovat suosituimpia, kuten voi odottaa ja ukrainankielisen Wikipedian kaikkien aikojen suosituin aihe on Venäjän hyökkäys.

Ukrainan Wikimedia organisoi Ukraine’s Cultural Diplomacy Month 2022 kampanjan, jossa oli osallistujia muun muassa seuraavista pienemmistä Wikipedioiden kielistä, kuten nahuatl, tašelhit, keskibikol, tagalog ja volapük. Ukrainassa on myös luetteloitu Ukrainan uhanalaista kulttuuriperintöä ja järjestetty Wiki Loves Earth kilpailu.

Pidin kaksi Ajapaik-istuntoa, joista toiseen osallistui kolme ukrainalaista wikipedistiä, joiden kanssa kävimme läpi heidän kotikaupunkiensa vanhojen kuvien aineistoa Commonsissa. Valitsimme kuvista sellaisia, jotka olisivat käyttökelpoisia siirrettäväksi Ajapaikiin ja kuvauksiin. Eräs wikipedisti kommentoi, että valokuvaaminen Ajapaikiin Ukrainassa vanhojen kuvien perusteella itse paikalla saattaisi olla hieman vaarallista, koska kuvaajaa saatettaisiin pitää jonkinlaisena vakoilijana.

Kiinnostusta Ajapaik-järjestelmän käyttöön Ohridissa tuntui kuitenkin olevan useista eri maista ja paikkakunnilta, kuten Ukrainan lisäksi Saksasta, Latviasta ja Serbiasta. Innostuneena työpajasta aion ehdottaa Viron ja Suomen Wikimediolle, että ne aloittaisivat ”Ajapaik goes Global” -strategian laatimisen.

Estot ja sensuuri

Pettymyksekseni paikalla olleet Venäjän Wikimedian edustajat eivät pitäneet ohjelmaan merkittyä raporttiaan, eikä selitystä sille tarjottu. Wikimedia Foundationin lakiasiantuntija Leighanna Mixter selvitti etänä WMF:n suhtautumista Wikipediaan suuntautuneisiin estoihin, estoyrityksiin ja venäjänkielisen Wikipedian tilanteeseen.

Wikipedian estäjämaista tunnetuin lienee Kiina, jossa estettiin ensin valittujen Wikipedia-artikkelien julkaisu vuonna 2015, ja kaikkien kielten julkaisemisen estäminen alkoi vuodesta 2018 lähtien. Wikipediaa on vaadittu estettäväksi pääasiassa uskonnollisista syistä Intiassa ja Pakistanissa, sekä Venezuelassa vaaleja edeltävänä aikana.

Turkissa oli aluksi selektiivistä estoa, kunnes kaikkien kielten Wikipedioiden julkaisu estettiin maassa vuosina 2017-2020. Estohan päättyi siihen, kun WMF valitti siitä Turkissa ja maan korkein oikeus totesi eston laittomaksi. Turkinkielisen Wikipedian muokkaus ja käyttö ei ole palautunut estoa edeltävälle tasolle 2,5 vuoden eston jälkeen. Osallistujia Ohridissa oli Turkista kaksi ja yksi turkinkielisten käyttäjäryhmästä.

Venäjän viestinnän valvontaviranomainen Roskomnadzor on lähettänyt säännöllisesti vaatimuksia WMF:lle venäjänkielisen Wikipedian muokkaamisen estämiseksi. Mixter totesi, että Foundation ei poista informaatiota Wikipediasta pelkästään siksi, että jonkun maan hallinto sitä vaatii. WMF sanoo taistelevansa muokkaajien puolesta minkä tahansa haasteen edessä. Se sanoo myös jatkavansa wikipedistien auttamista ja auttavan heidän vastuunottoaan artikkelien muokkaamisesta. Tiettävästi yksi Wikipedian muokkaaja on pidätetty Valko-Venäjällä, josta Ohridissa ei ollut osallistujia.

Tilanne Venäjällä on siis se, että venäjänkielinen Wikipedia toimii. Kun huomattava osa somesta ja internet-julkaisuista, sekä perinteisestä journalismista on estetty Venäjällä, kysyin Leighanna Mixteriltä, minkä hän arvelee syyksi tähän? Hän arvioi Venäjän viranomaisten saattavan otaksua, että estosta saattaisi olla enemmän haittavaikutuksia kuin hyötyä. Venäjänkielisessä Wikipediassa saattaa olla arvoa, joka hyödyttää myös Venäjän viranomaisia. On myös arvioitu, että Venäjällä suunnitellaan oman meta-Wikipedian julkaisemista, mikä on sinänsä täysin laillista. Ongelma niissä on päivitys, jonka mobilisoiminen ei otaksuttavasti voi saada Wikipedian mittoihin nousevia muokkausmääriä.

CEE:n itälaajentuminen

Paljon muutakin voisi Ohridin tapaamisesta kertoa. Ilmapiiri oli innostunut, mutta myös jossain määrin varautunut maailmantilanteen takia. Esimerkiksi minulta useat tulivat kysymään tavatessa, miten Suomessa voidaan ja sotatilanne tuntui olevan kaikilla mielessä. Lieneekö syynä kolmen vuoden aikaero edelliseen tapaamiseen tai maailman meno yleensä, mutta arvioisin että Wikimedia CEE on suurempi ja voimakkaampi kuin koskaan.

Osallistuin CEE tapaamiseen Virossa vuonna 2015, jolloin arvelin, että Wikimedia laajentuu itään. Nyt se itälaajentuminen on jatkunut. Ja seuraava CEE tapaaminen on syksyllä 2023 Tbilisissä, Georgiassa.

Juteltuani Ohridissa tovin erään nuoren wikipedistin kanssa, hän antoi minulle tällaisen makean lahjan kotimaastaan.

Heikki Kastemaa, kulttuurinavigaattori

Sanna Nyqvist kirjoittaa Kritiikin Uutisissa aiheesta ”Tiedon alkuperä ja reilu käyttö – lähteistä kertomiselle on monia tapoja luovassa tietokirjallisuudessa”. Aihe liittyy viimeaikaiseen keskusteluun tietokirjallisuudesta ja lähteiden käytöstä.

Wikipediaa ei juuri voi sanoa luovaksi tietokirjallisuudeksi, onhan tietolähteiden käyttö siinä määritelty tarkemmin kuin tietokirjallisuudessa. Mutta monet artikkelin ajatukset liippaavat läheltä wikipedistiäkin.

Mainittakoon aluksi, että Suomen Kirjankustantajat -verkkosivun mukaan ”Suomessa julkaistuista kirjoista 80 prosenttia on tietokirjallisuutta, ja peräti 90 prosenttia kotimaisesta kustannetusta kirjallisuudesta.”

Sanna Nyqvist toteaa, että lähteitä koskevan keskustelun taustalla ovat osaltaan kirjamarkkinoiden muutosten paineet. Yhä harvemmat teokset pääsevät julkisuuden valokeilaan, ja sovellusten algoritmit kasaavat näkyvyyttä entuudestaan tutuille nimekkeille.

Wikipedistin on hyvä ymmärtää, että hänen käyttämänsä tietolähteet ovat rajallisia. Nyqvist on huomannut, että lähdekiistojen yhteydessä vedotaan herkästi juuri tieteen käytäntöihin. ”Tieteellinen viiteapparaatti ei kuitenkaan ole yleispätevä lähteistä kertomisen normi muualla kuin tieteellisten julkaisujen maailmassa.”

”Tietokirjallisuudessa ei siis ole yhteisesti jaettuja tiedon jatkokäytön ja lähteiden ilmaisemisen sääntöjä.”

Ja tämän kirjoittajan oivalluksen voi todeta Wikipediassakin: ”…pelkkä muodollinen lähteiden listaus ei estä kritiikkiä lähteiden käyttötavoista ja ilmoittamisesta. Jos lähdeaineisto on kiistanalaista, aukkoista, epäselvää tai oma suhtautuminen siihen on poleemista, on yleensä varminta pelkän kirjallisuusluettelon lisäksi avata tapoja, joilla aineistoja on käytetty. Samoin on hyvä nostaa esille, mikäli jokin lähde on ollut merkittävästi muita olennaisempi. Muodollisesti pätevä luettelo ei aina ole riittävä tapa viestiä lähteiden käytöstä.”

Monet wikipedistit ajattelevat sinnikkäästi, että tieto on puhdasta tulkinnasta. Tähän Sanna Nyqvist toteaa, että tieteellinen historiantutkimus – kuten myös populaari kulttuurihistoria – perustuu faktojen ohella tulkinnoille.

”Kun tietokirjoittajina hyödynnämme toisten kirjoittajien ja tutkijoiden työtä, on olennaista ymmärtää faktojen ja tulkintojen suhde. Niitä ei voi täysin erottaa toisistaan – ei ole olemassa kovia faktoja ja selviä tulkintoja – mutta tulkintoihin tarvitaan muutakin kuin vain sitkeää arkistotyötä ja tietojen listausta. Välillä näkee tulkintoja lainattavan faktoina, kun lainaavalta kirjoittajalta puuttuu aihealueen syvempi tuntemus.”

Mieltäni lämmittivät nämä artikkelin ajatukset, joita myös Wikipedian kirjoittajien toivoisi hoksaavan:

”Vastavuoroisen kuppaamisen ja vastakkainasettelujen sijaan kannattaisin kuitenkin kollegiaalisuuden vahvistamista. Tietokirjoittaminen on aina yhteistyötä, kollaboraatiota, vaikka toiselta osapuolelta ei suostumusta kysytä (eikä tarvitsekaan kysyä). Vapaan tiedon käytön lähtökohtana on kunnioitus tuon työn tekijöitä kohtaan ja ymmärrys heidän asemastaan. Suurelle yleisölle tietoa popularisoivat kirjoittajat ovat asemassa, jossa voivat toimia koko kentän hyväksi. He voivat innostaa lukijoita syvemmille vesille ja lisätä laajapohjaista kiinnostusta tietokirjallisuuteen.”

Kulttuurinavigaattori

Restituutio Afrikkaan hiertää länsimaisten ihmisten mieliä. Kyse on mantereen ulkopuolelle siirretyistä, eri aikoina ja alueilla Afrikassa tehdyistä taide-esineistä, jotka ryöstettiin usein kyseenalaisissa siirtomaavalloitusten olosuhteissa. Ne siirtyivät pääasiassa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ja ovat olleet jo kauan erilaisissa museoissa ja kokoelmissa.

Puhetta restituutiosta, erilaisten esineiden palauttamisista maasta toiseen eli repatriaatiosta on ollut paljon ja kauan. Kuuluisin esimerkki lienee Lontoon British Museumissa olevat Elginin marmorit, joista Kreikka ja Britannia ovat käyneet kiistaa jo kymmeniä vuosia. Paljon niistä on puhuttu ja kirjoitettu, mutta mitään ei ole tapahtunut.

Afrikkaan suuntautuva restituutio ei ole uusi keksintö sekään. Vuonna 1936 Akenzua II, nykyisen Nigerian alueella olevan Beninin kuningaskunnan Oba, eli kuningas teki vuonna 1897 ryöstetyistä esineistä palautusvaatimuksen British Museumiin. Sinne lainatut, yksityiskokoelmassa olleet kaksi korallikruunua sekä korallihelmin koristeltu vaate palautettiinkin kahden vuoden kuluttua.

Varsinkin brittien vuonna 1897 toteuttama Nigerian Benin Cityn tuhoaminen ja ryöstö tulivat vähitellen yhä enemmän tietoisuuteen toisen maailmansodan jälkeen. Lisää löylyä keskusteluun ovat lyöneet ajankohtaiset aiheet kulttuuriperinnöstä. Syksyllä 2020 toinen Sarr-Savoy -raportin kirjoittajista, ranskalainen taidehistorioitsija Bénédicte Savoy totesi The Art Newspaperin haastattelussaan, että Ranskasta tapahtuvia restituutoita oli jouduttanut Black Lives Matter -liike.

”Kaiva siitä missä olet”

Tähän keskustelun osui pommin tavoin Dan Hicksin ironisella otsikolla varustettu kirja The Brutish Museums. Hicks työskentelee Oxfordissa, Pitt Rivers -museossa Oxfordin yliopiston antropologian ja maailman arkeologian osastolla, jossa hän toimii ”maailman arkeologian” kuraattorina.

Hicks ilmoittaa pyrkivänsä noudattamaan ruotsalaisen Sven Lindqvistin ajatusta ”Dig Where You Stand”, eli ”kaiva sitä, mitä tiedämme, käytä asiantuntijoita ja joskus esoteerista teknistä tietoa uusien menneisyyksien paljastamiseen ja ehkä parempaa tulevaisuuttakin.”

Lähtökohtaansa Dan Hicks luonnehtii eräänlaisena europessimisminä. Hän tarkoittaa sitä että tieto, jota eurooppalaiset saavat afrikkalaisista esineistä antropologian museoissa on yhteneväistä eurooppalaisen kolonialismin kanssa. Tämä tieto on kokonaan sidonnainen mustaihoisia vastaan suunnattuun väkivaltaan ja osattomuuteen, kunnes nämä ajat paljastetaan, tutkitaan sekä ymmärretään ja kunnes restituutiotyö on alkanut. Restituutiotyöllä Hicks tarkoittaa jokaisen antropologisen ja ”maailmankulttuurin” museon valkoihoisen infrastruktuurin riisumista.

Dan Hicksin kanta on se, että kaikki on palautettava. Esineiden palauttaminen aloittaisi kulttuurisen restituution maissa, jotka olivat aikoinaan aikaisempien siirtomaaisäntien siirtomaita. Kun aineisto palautetaan maihin, joiden alueilla ne aikoinaan luotiin ja joista ne varastettiin, ne mahdollistaisivat niiden oman kulttuuriperinnön juhlimisen ja tutkimisen. Se pakottaisi myös Britannian sovittamaan suhteensa omaan siirtomaaperintöönsä. Tämä perintö ei ole menneisyyttä, vaan lasin takana olevaa nykyisyyttä.

Restituutio on alkanut

Hicks siis kirjoitti viime vuonna (2020) ilmestyneessä kirjassaan restituutiotyön alkamisesta. Asiat ovat edenneet nopeasti. Tätä kirjoittaessa toukokuussa 2021 voi sanoa, että restituutiotyö Euroopan keskeisistä siirtomaavalloista on alkanut, tosin vasta hyvin pieneltä osin. Eräs syy siihen on varmaan myös itse Dan Hicksin kirja ja sen saama julkisuus.

Keväällä 2021 on uutisoitu ainakin seuraavista Afrikkaan tapahtuvista palauttamisista:

Iso-Britanniasta palautetaan Beninin pronsseja Nigeriaan. Brittien halu palauttaa ei ainakaan tähän asti koske suuria museoita ja kokoelmia, vaan pieniä.

Toukokuussa uutisoitiin, että Irlannin kansallismuseo aikoo palauttaa 21 historiallista artefaktia Nigeriaan. Museolla ei ole muodollista suunitelmaa palautuksista, mutta se on sitoutunut restituutioon.

Saksa on luvannut palauttaa Berliinin etnologisen museon kokoelmissa olevia Beninin pronsseja. Saksan kulttuuriministeri ilmoitti myös, että maa on hyväksynyt strategian tuleville palauttamisille. Saksan ulko- ja kulttuuriministeriöt julkaisivat netissä myös kontaktipaikan kolonialististen kontekstien kokoelmille. Luettelo Saksassa olevista Beninin pronsseista julkaistaan kesäkuussa.

Brittien ja Saksan palauttamiset käynnistyvät vuonna 2022.

Ranskan parlamentti hyväksyi joulukuussa 2020 asetukset 26 esineen palauttamiseen Beninin tasavaltaan ja yhden esineen palauttamiseen Senegaliin. Palauttamiset on tehtävä vuoden kuluessa, eli tämän vuoden loppuun mennessä. Wikipediassa näistä on luettelo otsikolla Béhanzinin aarteet.

Restituution hyväksyminen vaatii asenteiden muutoksia, ja niiden muuttuminen näyttää nyt toteutuvan. Yksityiset kokoelmat ja pienet museot ovat osoittautuneet ainakin Englannissa nopeammiksi kuin suuret instituutiot. Dan Hicksin keväällä The Guardianissa antaman lausunnon mukaan British Museum, jonka kokoelmassa on paljon Beninin pronsseja, on aikaisemmin saanut aivan liikaa tilaa tässä keskustelussa.

Hicks sanoo: ”Vastuu ja päätökset ovat enimmäkseen museoiden toimihenkilöillä ja nyt on nähtävissä alku uusille, paikallisille keskusteluille, joita johtavat yleisöt, yhteisöt ja sidosryhmät.”

Se vaikuttaa lukemisen tapoihin, lapsiin ja nuoriin, terveyden edistämiseen, vuorovaikutuksen uusiin muotoihin, organisaation maineriskeihin ja ostokäyttäytymiseen. Sen mahdollisuuksia tutkitaan kodin, koulun ja kunnan viestinnässä.

On tutkittu sen käyttöä ehdokkaiden ja kansalaisten poliittisessa käyttäytymisessä vuosien 2003–2015 eduskuntavaaleissa. Sillä on vaikutus varusmiesten mielipiteisiin ja asenteisiin, sekä sen markkinointiviestintäkanavilla on vaikutus kuluttajan kaurajuoman ostopäätökseen.

Tämä oli vasta pientä alkua, kun googlasin sosiaalisen median vaikutuksesta. Mutta tämäkin oli tarpeeksi, jotta vakuuttuisi siitä, että some on kaikkialla ja joka paikassa. Siitä on tullut osa mediaa ja me olemme tulleet osaksi sitä.

Mutta vaikuttaako some internetin suosittuun toimijaan, Wikipediaan? Kyllä, some rämpii sinnekin. Se hiipii Wikipedian artikkeleiden keskustelupalstoille, vyöryy käyttäjäsivuille ja täyttää Kahvihuoneet pitkillä, vaikeasti luettavilla ja tolkuttoman huonosti määritellyillä ongelmilla. Se tarkoittaa syvällisiä käyttäytymiskeskusteluja, provosointia, suuttumista, trollaamista, besserwisseröintiä, härnäämistä, kyynisiä asenteita, cancel-kulttuuria.

Some-ajan Wikipedialta odotetaan… äh, sosiaalisuutta. Ei riitä, että olet kiinnostunut vain artikkelien kirjoittamisesta. Tietosanakirjan muokkaajan on varattava aikaansa yhä enemmän pitkiin keskusteluihin, jaaritteluihin ja jorinoihin. On oltava jotain mieltä, nähtävä, katsottava, kieltäydyttävä, tuomittava tai kannatettava. Some on osallisuutta ja osallistumista, mutta eikö se vaikuta joskus enemmänkin saalistamiselta?

Mediajättien joukossa

Esittelen joskus Wikipediaa ja sen ympärille liittyviä Wikimedian tietojärjestelmiä sanomalla, että Wikipedia on vähän kuin Twitter, Youtube tai Facebook. Mutta sitten yritän selostaa, että Wikipedia on erilainen internetin jättiläinen. Toisin kuin Twitter, Youtube ja Facebook, Wikipedia ei kerää ja myy tietoja käyttäjistään. Se ei tuota voittoa. Sen sivuilla ei mainosteta muuta kuin omia projekteja.

Sen artikkelit, teksti, kuvat ja videot tallennetaan avoimilla lisensseillä, joita kutsutaan myös vapaiksi lisensseiksi. Se kutsuu itseään vapaaksi tietosanakirjaksi. Se tarkoittaa sekä vapautta kaupallisuudesta, että ilmaisuutta. Meille suomalaisille ilmainen tieto ei ehkä sano paljonkaan, mutta monille kaukaisissa maissa asuville se on painava tosiasia.

Wikipedia perustuu lähes kokonaan vapaaehtoisiin muokkaajiin. Sen logo, joka on maapallon muotoinen, hieman keskeneräinen palapeli, jossa on kummallisia kirjainmerkkejä, on osuva kuva Wikipediasta. Jos osallistuu sen muokkaamiseen, sitä rakentaa pala palalta. Erilaiset merkit kuvaavat sitä, että sitä julkaistaan yli kolmella sadalla kielellä.

Hetken ilo vai rakenteinen tieto?

Muistan internetin alkuajan, jolloin lausuttiin juhlallisesti sanat World Wide Web ja uneksittiin kohta kaikkialle ulottuvasta tiedon valtaväylästä: Information Superhighway. Sen piti olla järjestelmä, josta jokainen pääsisi kaikkialle ja kaikkeen tietoon. No, netistä tuli kaikkea muuta, siitä tuli tiedon sekasotku, öykkäröinnin, valetiedon, harhojen ja hörhöjen näyttämö.

Wikipedia syntyi muutamia vuosia ennen nykyajan muita somejättejä. Samoihin aikoihin syntyivät blogit ja podcastit, joka olivat osa 2000-luvun alun liikehdintää, jossa oli itse tekemisen, DIY:n ja kansalaisjournalismin henki.

Wikipedian vahvuus perustuu paljolti juuri siihen, että se pystyy organisoimaan, jäsentämään ja tekemään tiedon löydettäväksi. Wikipedian rakenteinen tieto on antiteesi sosiaalisen median kertakäyttöiselle sisällölle ja subjektiivisuudelle, sen ruokkimalle egosentrisyydelle, itseilmaisuun perustuvalle minäkeskeiselle maailmalle.

Jos Google, Facebook ja Twitter ovat maailman suurimpia mainostoimistoja, Wikimedia puolustaa paikkaansa maailman suurimpana tiedonvälitystoimistona. Kun muut sosiaalisen median jättiläiset keräävät rahaa itselleen, Wikipedia välittää tietoa, jonka on oltava hyödyksi sen lukijoille.

Sosiaalinen media on hetken ilo. Tieto Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä tulee ja menee, mutta Wikipediassa se jää. Sen koko rakenne on suunniteltu sellaiseksi, että tietoa on helppo löytää. Sitä tukee Wikidata, joka on taustalla toimiva tietokanta, sekä Commons, jossa tallennetaan ja organisoidaan kuvia, videoita ja muita dokumentteja.

Kaikkia tarvitaan

Wikipedia pyrkii neutraalisuuteen ja sitä odotetaan myös sen muokkaajilta. Inklusiivisuuden, siis mukaan ottavuuden pitäisi luonnehtia sen ympärillä puuhaavia. Kaikki ovat tervetulleita ja kaikkia tarvitaan, mutta vandaalit torjumme tehokkaasti.

Wikipedia ei voi välttää sosiaalisen median tapojen, kielen ja asenteiden hakeutumista sen keskustelupalstoille. Mutta sen muokkaajat voisivat ehkä miettiä joskus toimintansa lopullisia tarkoitusperiä.

Heikki Kastemaa, kulttuurinavigaattori

Kun puhutaan kohteliaisuudesta ja ystävällisyydestä Wikipediassa ja Wikimedialiikkeessä, pitäisi muistaa että olemme jo julkisen keskustelun kohteliaan diskurssin ja positiivisuuden maamerkki maailmassa, joka on täynnä vihaa ja myrkyllisyyttä, sanoi Wikipedian perustaja Jimmy Wales Wikimanian päätösistunnossa Tukholmassa. Hän mainitsi eräitä sosiaalisen median foorumeita, ja totesi meidän olevan erilaisia verrattuna niihin. 

Ydinarvomme on aina ollut ajatus siitä, että henkilökohtaisia hyökkäyksiä ei sallita. Tämä perustuu monivuotiseen keskusteluun. Wales kehotti varmistamaan, että Wikipedia on vastaanottava ympäristö. Miten voimme taata, että saamme uudet tulijat kokemaan itsensä iloiseksi ja turvalliseksi ollessaan mukana osallisina?

Wales mainitsi jo Wikimania 2012:ssa esille tuomansa ajatuksen: ”Meillä on eräs klassinen ongelma… ärsyttävä muokkaaja, joka ainakin nimellisesti tuottaa hyvää sisältöä. Yhteisössä on käyttäjiä, joilla on hyvän sisällöntuottajan mainetta ja jotka ovat samalla hyvin myrkyllisiä persoonallisuuksia. Tämä on vaikea aihe…” Walesin kanta on, että teemme suuren virheen, jos siedämme henkilöitä, jotka aiheuttavat meille suuria ongelmia.

Yhteisöllä on keinoja torjua epäystävällisiä käyttäjiä, jotka voidaan esimerkiksi estää, jos he eivät osaa käyttäytyä kunnolla. Ongelma on erityisen vaikea, jos tällaiset henkilöt ovat samalla hyvin tuotteliaita käyttäjiä.

Miten tästä eteenpäin?

Jimmy Walesin mukaan tähän aiheeseen pitäisi perehtyä kaikkien yhteisössä. Miten kehitymme vahvemmiksi, miten meistä tulee vastaanottavampia, miten tulemme varmemmaksi, turvallisemmaksi?

Walesin resepti tilanteeseen:

• On selviä tapauksia, joissa henkilökunnan on parasta puuttua asiaan (kuten lakikysymykset, uhkaukset jne.)
• Paras tapa yhteisölle olisi etsiä keinoja vahvistaa yhteisön parhaita ihmisiä, jotta voitaisiin pärjätä epäkohteliaisuuden kanssa
• Joten meidän pitää toimia yhteisönä (Foundationin tuella) työryhmissä ja strategiaistunnoissa jokaisessa yhteisössä, jotta löydetään keinoja vahvistaa yhteisön kykyä pärjäämään paremmin tällaisten isojen ongelmien kanssa
• Ja Foundation voi tukea tätä Trust and Safetyn (T&S) avulla

Konfliktit voivat olla hyvin tuskallisia ja rajatapaukset vaikeita. Ihmiset, joiden voi otaksua omaavan hyvä tahto, saattavat joutua konfliktiin. Se voi olla loukkaavaa ja piinallista. On tärkeää muistaa, että olemme kaikki samalla puolella, Wales muistutti. Yhteinen vihollisemme on myrkyllinen käyttäytyminen, joka saa aikaan sen, että ensyklopedian rakentaminen on vaikeampaa. Yhteinen tavoite on tietosanakirja, sanoi Mr. Wales ja lisäsi, olematta liian wikipediakeskeinen.

Koko yhteisön tavoite on tietosanakirja

”Wikipedia on ennen kaikkea yritys luoda ja levittää kaikkein korkeimman tasoinen vapaa tietosanakirja jokaiselle maapallon ihmisille heidän omalla kielellään. Kysymys, onko yhteisö tämän tavoitteen edessä vai takana on väärä kysymys: yhteisön koko tavoite on juuri tämä.”

Liikkeen kasvaessa ja laajetessa mahdollisuutemme vaikuttaa paranevat. Uudet ihmiset ovat avain liikkeemme tulevaisuuteen ja kestävyyteen. Wales kehotti muistelemaan hetkeä, jolloin itse tulit mukaan liikkeeseen. On hienoa, jos pystyy perehdyttämään jonkun uuden mukaan. Uudet ihmiset tuovat mukaan uusia näkökulmia, ideoita ja enemmän tietoa kaikille. Ja uusia ihmisiä liittyy meihin jokainen kuukausi!

Monilla on ehkä negatiivinen krapula Wikipedian kasvun kauden jälkeiseltä ajalta, jolloin muokkaajia liittyi mukaan vähemmän. Tilanne on nyt se, että uusia aktiivisia muokkaajia on tullut mukaan kymmenen viimeisen kuukauden aikana noin 80 000 kuukausittain. Heistä noin 18 000 on täysin uusia muokkaajia, eli aktiivisista muokkaajista yksi neljästä on uusia. Jimmy Walesin viesti oli se, että tehtävämme on rohkaista uusia muokkaajia, saada heidät jäämään, jotta heistä tulisi wikipedistejä.  

Heikki Kastemaa

Vassia Atanassova, bulgarialainen wikiaktivisti käyttäjänimellä Spiritia on ”Wikisatasen” keksijä. ”100Wikidays” alkoi tammikuussa 2015 ja sen ”uhreja” maailmassa on jo yli 300.

Terveisiä vaan kaikille täältä Wikipäiviltä! Viime joulun ja uudenvuoden aika oli niin yksitoikkoista, ei ollut oikein mitään järkevää tekemistä.

Aloitin ”Wikisatasen” 25.12. eli ryhdyin viettämään ”sataa Wikipäivääni”. Ensi yönä, kun kellon viisarit hiipivät ohi puolen yön, postaan viidennenkymmenennen artikkelini. Sen aiheena on ”Beninin viestintä”. (laitan linkin tähän, kun olen sen julkaissut)

Pelisäännöt ovat yksinkertaiset. Kirjoita joka päivä uusi Wikipedia-artikkeli sadan päivän ajan. Jos joku päivä jää väliin, joudut aloittamaan alusta, tai kilpailu keskeytyy. Mikäli oikein ymmärsin, vain yksi suomalainen on suorittanut ”Wikisatasen”, ja minä olen numero 307.

Suuri vaara on juuri keskeytyminen. Pelkään, että jos minulle sattuu jotain, esimerkiksi kaadun ja katkaisen jalkani tai ranteeni ja joudun sairaalaan, tai joudun matkustamaan useaksi päiväksi. Tai saattaahan käydä niinkin, että kyllästyn koko puuhaan. Tai jos kaadan vahingossa teekupin kannettavan tietokoneeni näppäimistölle, tai… äh, kauhuskenaarioita riittää.

Tämähän onkin kilpailu, yritän rauhoittaa itseäni, ja kilpailuissa on aina riskinsä. Ainakin kilpakumppani on vanha tuttu. Viisaushan sanoo, että se on se ainoa, joka on todella kilpailemisen arvoinen, nimittäin minä itse.

Wikipäiväni ovat sujuneet rattoisasti! Olen kirjoittanut paljon Afrikkaa ja Beniniä koskevista aiheista. Ihmiset ovat antaneet paljon myönteistä palautetta niistä. Olin vuodenvaihteessa 2017-2018 Villa Karossa ja innostuin maasta.

Haluan sanoa, että en ole pelkästään altruisti, olen myös itsekäs. Artikkeleita kirjoittamalla opin muutakin kuin Wikipediaa. Olen oppinut kuorma-autolasteittain uutta, myös sellaisia asioita, jotka eivät ehkä näy suoraan artikkeleissa.

Yllätys oli se, että ranskan kielen, joka on Beninin virallinen kieli, ohella tietolähteitä tuosta länsiafrikkalaisesta maasta löytyy myös englanniksi ja saksaksi. Toisinaan käännän artikkeleita. Wikipedian kirjoittaja on kyllä tietolähteiden armoilla. Joskus päivän tulos on vain muutaman rivin mittainen tynkä, mutta toisinaan, jos hyviä lähteitä löytyy, artikkeli saattaa tulla pitemmäksikin.

Olen kirjoittanut esimerkiksi Beninin musiikista, maantieteestä, politiikasta, kirjaillisuudesta, taiteilijoista ja kaupungeista. Suurin saavutukseni (tähän asti) on omasta mielestäni artikkeli otsikolla Sosiaalisen median vero. Se käsittelee huolestuttavaa aihetta, josta keskusteltiin viime vuonna jonkin verran afrikkalaisessa ja kansainvälisessä mediassa, mutta Suomessa kukaan ei tiedä siitä yhtään mitään.

Työskentelen melkein joka päivä Oodissa tai muissa kirjastoissa. Tilaan silloin tällöin kirjoja ja saan ne suoraan työpaikalle. Kyllä kirjasto aina kotiolot voittaa.

Wikisatasen suoritusta voi verrata maratoniin. Mikä on raskainta tässä kirjoitushölkässä? Joka päivä on perehdyttävä uuteen aiheeseen. Uutta Wikipedia-artikkelia ei voi kirjoittaa vain toisella kädellä. Toistaiseksi en ole vielä kokenut uupumusta, vaikka joskus päivän postaus on venähtänyt aamun tunneille.

Viimeisen artikkelin pitäisi olla valmis 3. huhtikuuta. Olen alkanut miettiä, että jos jaksan siihen asti, mitä sen jälkeen teen? No matkustan Beniniin tietysti.

Heikki Kastemaa

Kymmenen vuotta sitten syntyneen IHME-festivaalin ideana on ollut tuoda esille nykytaidetta. Taidesäätiö Pro Arten järjestämä festivaali on kutsunut vuosittain kansainvälisen nykytaiteilijan tai taiteilijaryhmän tekemään IHME-teoksen julkiseen kaupunkitilaan. Jokainen teos on dokumentoitu huolellisesti IHMEessä. Mutta Wikipediassa teoksista on tietoa vähän.

Teokset ovat painottuneet aika- ja paikkasidonnaisiin teoksiin eli katoavaan taiteeseen. Tuodakseen katoavaa taidetta ja taiteen moninaisuutta esiin IHME ja Wikimedia Suomi järjestävät lauantaina 1.12. Töölössä sijaitsevan Kulttuuritehdas Korjaamon Vintti-tilassa Wikimaratonin. Tavoitteena on luoda artikkeli kustakin IHME-teoksesta noin neljän tunnin maratonspurtilla klo 14-18.

Mikä IHME?

IHME-festivaalin tunnus on paahtoleipä, jolle teksti pursotettiin alun perin majoneesituubista.

Taidesäätiö Pro Arten toiminnanjohtaja Paula Toppila kertoo, että festivaalin toiminta perustuu nimenomaan nykytaiteen tuomiseen arkisiin paikkoihin, joissa taidetta ei ole yleensä totuttu näkemään. IHMEelle on nimensä mukaisesti tärkeää yllättää yleisönsä ja ravistella ajatuksia. Arkipäiväisyyden ja yllättävyyden yhdistelmää kuvastaa myös festivaalin paahtoleivän muotoinen tunnus, jonka ensimmäiseen fyysiseen versioon teksti IHME pursotettiin majoneesilla.

IHME-teosten aiheet ovat vaihdelleet. Tarkka luettelo IHME taiteilijoista ja teoksista löytyy täältä: https://www.ihmefestival.fi/ihme-teos/

Tässä muutamia poimintoja:

• Vuonna 2011 tanskalainen ryhmä Superflex esitti teoksessaan Modern Times Forever (Stora Enso Building, Helsinki) Helsingin Kauppatorille pystytetyllä näytöllä 240-tuntisen elokuvan. Siinä näytettiin mitä Stora Enson pääkonttorille voisi tapahtua seuraavan viiden tuhannen vuoden aikana.
• Jeremy Dellerin teos Do Touch toi vuonna 2015  museoista lainatut esineet kaikkien kosketettavaksi pääkaupunkiseudun kauppakeskuksiin ja muihin julkisiin tiloihin.
• Viimeisin, keväällä 2018 julkaistu teos on ruotsalaisen Henrik Håkanssonin THE BEETLE -elokuva, joka nostaa valokeilaan erittäin uhanalaisen, vain Vantaan Myyrmäessä esiintyvän halavasepikkäkuoriaisen.

Nykytaiteen tieto saavutettavaksi

Paula Toppila kertoo, että yksi IHMEen toiminnan kivijaloista on saavutettavuus. Taiteesta nauttiminen pyritään tekemään kaikille mahdolliseksi, ja siksi IHME-teokset ovat koettavissa julkisessa tilassa ilmaiseksi.

Työtä nykytaiteen tunnettuuden lisäämiseksi riittää silti edelleen. Esimerkiksi kymmenestä kansainvälisesti tunnetusta IHME-taiteilijasta vain neljästä on artikkeli suomenkielisessä Wikipediassa. Toistaiseksi vain yhdestä IHME-teoksesta – Yael Bartanan True Finn –elokuvasta (2014) – on oma Wikipedia-artikkeli.

Jatkot Speech Karaokena

Wikimaratonin jälkeen klo 18 alkaen IHME-ilta jatkuu Vintillä Speech Karaokella eli puhekaraokella, jossa osallistujat voivat perinteisen karaoken tapaan tulkita myös ikimuistoisimpia IHME-festivaaleilla kuultuja puheenvuoroja. Wikimaratonin osallistujat ovat lämpimästi tervetulleita myös iltaohjelmaan, joka jatkuu aina klo 22 asti.

IHME-ilta = Wikimaraton + Speech Karaoke Korjaamon Vintillä (os. Töölönkatu 51) lauantaina 1.12. klo 14-22. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Mukaan tarvitset vain oman läppärin. Wikimaratonin osallistujille tarjotaan lounas, minkä vuoksi ilmoittautumisia toivotaan etukäteen: https://goo.gl/forms/t6vKPR8hxD4OUGZd2

• Lisätietoja IHMEen verkkosivuilla: https://www.ihmefestival.fi/2018/11/ihme-ilta-1-12-2018/
• Wikipedian projektisivu https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikiprojekti:IHME