Kirjoittajan arkistot:kulttuurinavigaattori

Restituutio 1: Rakkaat raakalaismuseomme

Restituutio Afrikkaan hiertää länsimaisten ihmisten mieliä. Kyse on mantereen ulkopuolelle siirretyistä, eri aikoina ja alueilla Afrikassa tehdyistä taide-esineistä, jotka ryöstettiin usein kyseenalaisissa siirtomaavalloitusten olosuhteissa. Ne siirtyivät pääasiassa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ja ovat olleet jo kauan erilaisissa museoissa ja kokoelmissa.

Puhetta restituutiosta, erilaisten esineiden palauttamisista maasta toiseen eli repatriaatiosta on ollut paljon ja kauan. Kuuluisin esimerkki lienee Lontoon British Museumissa olevat Elginin marmorit, joista Kreikka ja Britannia ovat käyneet kiistaa jo kymmeniä vuosia. Paljon niistä on puhuttu ja kirjoitettu, mutta mitään ei ole tapahtunut.

Afrikkaan suuntautuva restituutio ei ole uusi keksintö sekään. Vuonna 1936 Akenzua II, nykyisen Nigerian alueella olevan Beninin kuningaskunnan Oba, eli kuningas teki vuonna 1897 ryöstetyistä esineistä palautusvaatimuksen British Museumiin. Sinne lainatut, yksityiskokoelmassa olleet kaksi korallikruunua sekä korallihelmin koristeltu vaate palautettiinkin kahden vuoden kuluttua.

Varsinkin brittien vuonna 1897 toteuttama Nigerian Benin Cityn tuhoaminen ja ryöstö tulivat vähitellen yhä enemmän tietoisuuteen toisen maailmansodan jälkeen. Lisää löylyä keskusteluun ovat lyöneet ajankohtaiset aiheet kulttuuriperinnöstä. Syksyllä 2020 toinen Sarr-Savoy -raportin kirjoittajista, ranskalainen taidehistorioitsija Bénédicte Savoy totesi The Art Newspaperin haastattelussaan, että Ranskasta tapahtuvia restituutoita oli jouduttanut Black Lives Matter -liike.

Kaiva siitä missä olet”

Tähän keskustelun osui pommin tavoin Dan Hicksin ironisella otsikolla varustettu kirja The Brutish Museums. Hicks työskentelee Oxfordissa, Pitt Rivers -museossa Oxfordin yliopiston antropologian ja maailman arkeologian osastolla, jossa hän toimii ”maailman arkeologian” kuraattorina.

Hicks ilmoittaa pyrkivänsä noudattamaan ruotsalaisen Sven Lindqvistin ajatusta ”Dig Where You Stand”, eli ”kaiva sitä, mitä tiedämme, käytä asiantuntijoita ja joskus esoteerista teknistä tietoa uusien menneisyyksien paljastamiseen ja ehkä parempaa tulevaisuuttakin.”

Lähtökohtaansa Dan Hicks luonnehtii eräänlaisena europessimisminä. Hän tarkoittaa sitä että tieto, jota eurooppalaiset saavat afrikkalaisista esineistä antropologian museoissa on yhteneväistä eurooppalaisen kolonialismin kanssa. Tämä tieto on kokonaan sidonnainen mustaihoisia vastaan suunnattuun väkivaltaan ja osattomuuteen, kunnes nämä ajat paljastetaan, tutkitaan sekä ymmärretään ja kunnes restituutiotyö on alkanut. Restituutiotyöllä Hicks tarkoittaa jokaisen antropologisen ja ”maailmankulttuurin” museon valkoihoisen infrastruktuurin riisumista.

Dan Hicksin kanta on se, että kaikki on palautettava. Esineiden palauttaminen aloittaisi kulttuurisen restituution maissa, jotka olivat aikoinaan aikaisempien siirtomaaisäntien siirtomaita. Kun aineisto palautetaan maihin, joiden alueilla ne aikoinaan luotiin ja joista ne varastettiin, ne mahdollistaisivat niiden oman kulttuuriperinnön juhlimisen ja tutkimisen. Se pakottaisi myös Britannian sovittamaan suhteensa omaan siirtomaaperintöönsä. Tämä perintö ei ole menneisyyttä, vaan lasin takana olevaa nykyisyyttä.

Restituutio on alkanut

Hicks siis kirjoitti viime vuonna (2020) ilmestyneessä kirjassaan restituutiotyön alkamisesta. Asiat ovat edenneet nopeasti. Tätä kirjoittaessa toukokuussa 2021 voi sanoa, että restituutiotyö Euroopan keskeisistä siirtomaavalloista on alkanut, tosin vasta hyvin pieneltä osin. Eräs syy siihen on varmaan myös itse Dan Hicksin kirja ja sen saama julkisuus.

Keväällä 2021 on uutisoitu ainakin seuraavista Afrikkaan tapahtuvista palauttamisista:

Iso-Britanniasta palautetaan Beninin pronsseja Nigeriaan. Brittien halu palauttaa ei ainakaan tähän asti koske suuria museoita ja kokoelmia, vaan pieniä.

Toukokuussa uutisoitiin, että Irlannin kansallismuseo aikoo palauttaa 21 historiallista artefaktia Nigeriaan. Museolla ei ole muodollista suunitelmaa palautuksista, mutta se on sitoutunut restituutioon.

Saksa on luvannut palauttaa Berliinin etnologisen museon kokoelmissa olevia Beninin pronsseja. Saksan kulttuuriministeri ilmoitti myös, että maa on hyväksynyt strategian tuleville palauttamisille. Saksan ulko- ja kulttuuriministeriöt julkaisivat netissä myös kontaktipaikan kolonialististen kontekstien kokoelmille. Luettelo Saksassa olevista Beninin pronsseista julkaistaan kesäkuussa.

Brittien ja Saksan palauttamiset käynnistyvät vuonna 2022.

Ranskan parlamentti hyväksyi joulukuussa 2020 asetukset 26 esineen palauttamiseen Beninin tasavaltaan ja yhden esineen palauttamiseen Senegaliin. Palauttamiset on tehtävä vuoden kuluessa, eli tämän vuoden loppuun mennessä. Wikipediassa näistä on luettelo otsikolla Béhanzinin aarteet.

Restituution hyväksyminen vaatii asenteiden muutoksia, ja niiden muuttuminen näyttää nyt toteutuvan. Yksityiset kokoelmat ja pienet museot ovat osoittautuneet ainakin Englannissa nopeammiksi kuin suuret instituutiot. Dan Hicksin keväällä The Guardianissa antaman lausunnon mukaan British Museum, jonka kokoelmassa on paljon Beninin pronsseja, on aikaisemmin saanut aivan liikaa tilaa tässä keskustelussa.

Hicks sanoo: ”Vastuu ja päätökset ovat enimmäkseen museoiden toimihenkilöillä ja nyt on nähtävissä alku uusille, paikallisille keskusteluille, joita johtavat yleisöt, yhteisöt ja sidosryhmät.”

Tämä Beninin kuningaskunnasta peräisin oleva, 1700-luvulla tehty kuninkaan eli oban pää on nykyisin Berliinin etnologisessa museossa.

Kun some tuli taloon

Creative Commons Attribution-ShareAlike 4.0 International

Se vaikuttaa lukemisen tapoihin, lapsiin ja nuoriin, terveyden edistämiseen, vuorovaikutuksen uusiin muotoihin, organisaation maineriskeihin ja ostokäyttäytymiseen. Sen mahdollisuuksia tutkitaan kodin, koulun ja kunnan viestinnässä.

On tutkittu sen käyttöä ehdokkaiden ja kansalaisten poliittisessa käyttäytymisessä vuosien 2003–2015 eduskuntavaaleissa. Sillä on vaikutus varusmiesten mielipiteisiin ja asenteisiin, sekä sen markkinointiviestintäkanavilla on vaikutus kuluttajan kaurajuoman ostopäätökseen.

Tämä oli vasta pientä alkua, kun googlasin sosiaalisen median vaikutuksesta. Mutta tämäkin oli tarpeeksi, jotta vakuuttuisi siitä, että some on kaikkialla ja joka paikassa. Siitä on tullut osa mediaa ja me olemme tulleet osaksi sitä.

Mutta vaikuttaako some internetin suosittuun toimijaan, Wikipediaan? Kyllä, some rämpii sinnekin. Se hiipii Wikipedian artikkeleiden keskustelupalstoille, vyöryy käyttäjäsivuille ja täyttää Kahvihuoneet pitkillä, vaikeasti luettavilla ja tolkuttoman huonosti määritellyillä ongelmilla. Se tarkoittaa syvällisiä käyttäytymiskeskusteluja, provosointia, suuttumista, trollaamista, besserwisseröintiä, härnäämistä, kyynisiä asenteita, cancel-kulttuuria.

Some-ajan Wikipedialta odotetaan… äh, sosiaalisuutta. Ei riitä, että olet kiinnostunut vain artikkelien kirjoittamisesta. Tietosanakirjan muokkaajan on varattava aikaansa yhä enemmän pitkiin keskusteluihin, jaaritteluihin ja jorinoihin. On oltava jotain mieltä, nähtävä, katsottava, kieltäydyttävä, tuomittava tai kannatettava. Some on osallisuutta ja osallistumista, mutta eikö se vaikuta joskus enemmänkin saalistamiselta?

Mediajättien joukossa

Esittelen joskus Wikipediaa ja sen ympärille liittyviä Wikimedian tietojärjestelmiä sanomalla, että Wikipedia on vähän kuin Twitter, Youtube tai Facebook. Mutta sitten yritän selostaa, että Wikipedia on erilainen internetin jättiläinen. Toisin kuin Twitter, Youtube ja Facebook, Wikipedia ei kerää ja myy tietoja käyttäjistään. Se ei tuota voittoa. Sen sivuilla ei mainosteta muuta kuin omia projekteja.

Sen artikkelit, teksti, kuvat ja videot tallennetaan avoimilla lisensseillä, joita kutsutaan myös vapaiksi lisensseiksi. Se kutsuu itseään vapaaksi tietosanakirjaksi. Se tarkoittaa sekä vapautta kaupallisuudesta, että ilmaisuutta. Meille suomalaisille ilmainen tieto ei ehkä sano paljonkaan, mutta monille kaukaisissa maissa asuville se on painava tosiasia.

Wikipedia perustuu lähes kokonaan vapaaehtoisiin muokkaajiin. Sen logo, joka on maapallon muotoinen, hieman keskeneräinen palapeli, jossa on kummallisia kirjainmerkkejä, on osuva kuva Wikipediasta. Jos osallistuu sen muokkaamiseen, sitä rakentaa pala palalta. Erilaiset merkit kuvaavat sitä, että sitä julkaistaan yli kolmella sadalla kielellä.

Wikipedisti Keski- ja Itä-Euroopan wikimedistien ja wikipedistien
tapaamisessa Dilijanissa Armeniassa kesällä 2016. CC-BY-SA-4.0

Hetken ilo vai rakenteinen tieto?

Muistan internetin alkuajan, jolloin lausuttiin juhlallisesti sanat World Wide Web ja uneksittiin kohta kaikkialle ulottuvasta tiedon valtaväylästä: Information Superhighway. Sen piti olla järjestelmä, josta jokainen pääsisi kaikkialle ja kaikkeen tietoon. No, netistä tuli kaikkea muuta, siitä tuli tiedon sekasotku, öykkäröinnin, valetiedon, harhojen ja hörhöjen näyttämö.

Wikipedia syntyi muutamia vuosia ennen nykyajan muita somejättejä. Samoihin aikoihin syntyivät blogit ja podcastit, joka olivat osa 2000-luvun alun liikehdintää, jossa oli itse tekemisen, DIY:n ja kansalaisjournalismin henki.

Wikipedian vahvuus perustuu paljolti juuri siihen, että se pystyy organisoimaan, jäsentämään ja tekemään tiedon löydettäväksi. Wikipedian rakenteinen tieto on antiteesi sosiaalisen median kertakäyttöiselle sisällölle ja subjektiivisuudelle, sen ruokkimalle egosentrisyydelle, itseilmaisuun perustuvalle minäkeskeiselle maailmalle.

Jos Google, Facebook ja Twitter ovat maailman suurimpia mainostoimistoja, Wikimedia puolustaa paikkaansa maailman suurimpana tiedonvälitystoimistona. Kun muut sosiaalisen median jättiläiset keräävät rahaa itselleen, Wikipedia välittää tietoa, jonka on oltava hyödyksi sen lukijoille.

Sosiaalinen media on hetken ilo. Tieto Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä tulee ja menee, mutta Wikipediassa se jää. Sen koko rakenne on suunniteltu sellaiseksi, että tietoa on helppo löytää. Sitä tukee Wikidata, joka on taustalla toimiva tietokanta, sekä Commons, jossa tallennetaan ja organisoidaan kuvia, videoita ja muita dokumentteja.

Kaikkia tarvitaan

Wikipedia pyrkii neutraalisuuteen ja sitä odotetaan myös sen muokkaajilta. Inklusiivisuuden, siis mukaan ottavuuden pitäisi luonnehtia sen ympärillä puuhaavia. Kaikki ovat tervetulleita ja kaikkia tarvitaan, mutta vandaalit torjumme tehokkaasti.

Wikipedia ei voi välttää sosiaalisen median tapojen, kielen ja asenteiden hakeutumista sen keskustelupalstoille. Mutta sen muokkaajat voisivat ehkä miettiä joskus toimintansa lopullisia tarkoitusperiä.

Heikki Kastemaa, kulttuurinavigaattori

Vuosi viruksen kanssa Wikipediassa

Tämä animaatio, joka havainnollistaa viruksen leviämistä ja sen ehkäisyä julkaistiin Commonsissa maaliskuussa 2020. Animaation tekivät Siouxsie Wiles ja Toby Morris Uudessa Seelannissa ja tekstien käännökset Yupik.

Wuhanin koronavirus eli 2019-nCoV (2019-novel Coronavirus, 2019 uusi koronavirus) on väliaikainen nimitys joulukuussa 2019 kiinalaisesta Wuhanin kaupungista löydetylle koronavirukselle, jonka pelätään aiheuttavan maailmanlaajuisen pandemian vuonna 2020.”

Näin alkoi ensimmäinen COVID-19:ta koskeva artikkeli suomenkielisessä Wikipediassa tammikuun 25. päivä 2020. Artikkelin loi käyttäjä Vyörykkä, joka kirjoitti ensimmäisen muokkauksensa yhteenvetoon seuraavaa: ”En tiedä mitään viruksista, mutta kyseessä varsin merkittävä aihe ja jonkunhan tämä artikkeli on luotava”.

Vyörykän arvelu aiheen merkittävyydestä osoittautui oikeaksi. Korona hallitsi maailman viestintää koko viime vuoden ajan. Jollain tavoin COVID-19 on koskettanut maailman kaikkia maita ja lähes kaikkia maailman kansalaisia.

Seitsemän kuukautta myöhemmin, elokuun loppuun mennessä suomenkieliseen Wikipediaan oli syntynyt yli 40 artikkelia koronaviruksesta. Jos lasketaan mukaan koronaan liittyvien kuolleiden henkilöartikkelit, aiheesta oli julkaistu tammikuun 2021 lopulla 188 artikkelia. Niitä oli näytetty yhteensä 834 694 kertaa, keskimäärin 1 380 kertaa päivässä.

Kolme suomenkielisen Wikipedian korona-aiheista artikkelia on ollut huomattavan suosittuja: SARS-CoV-2, COVID-19 ja Koronaviruspandemia Suomessa. Niitä on näytetty päivittäin 269-290 kertaa.

Kova tieto…

Olen ollut suomenkielisen Wikipedian seulojana ja saanut lähes joka päivä tarkistettavaksi myös koronavirusta koskevien artikkeleiden muokkauksia. Seuloja on tarkastaja, jonka tehtävänä on käydä läpi uusia muokkauksia: voin hylätä, hyväksyä tai hyväksyä parannuksen jälkeen uusia lisäyksiä.

Wikipedia ei ole uutismedia, eikä sen tarkoitus ei ole tuottaa uutta tietoa. Koronasta on kuitenkin tehty ajankohtaisia päivityksiä, joista säännöllisemmät ovat olleet vahvistettujen tartuntojen kokonaismäärä, uudet tartunnat ja kuolleiden määrä. Myöhemmin ilmaantuneita muuntovirustartuntoja alettiin päivittää vuosi ensimmäisen wikiartikkelin ilmestymisen jälkeen.

Näitä tietoja voisi kutsua kovaksi tiedoksi, ja niitä kutsutaan myös eksaktiksi tiedoksi. Seulojan työ on paljolti juuri lisätyn tiedon oikeellisuuden ja muodollisuuden tarkistusta: onko kieli moitteetonta, onko viitteet merkitty oikein, vai puuttuuko niitä, onko lisätty tieto lähteen mukainen? Wikipedian koronavirusta koskevissa artikkeleissa on paljon kovaa tietoa, jonka täytyy olla oikein. Koen asemani seulojana tärkeäksi ja arvostan Wikipedian muokkaajia, jotka ovat muokanneet aihetta.

ja pehmeä tieto

Korona-aiheissakaan Wikipedian tiedot eivät liity pelkästään eksakteihin tietoihin. Aivan koronapandemian alussa alan asiantuntijat tuntuivat olevan tietoisia viruksen leviämisen myötä syntyvästä infodemiasta, joka on epidemian yhteydessä syntyvää ylenpalttista informaatiota.

Koronan myötä on maailman mediassa ollut kaikenlaisia olettamuksia, arvailuja, pelkoa ja pelotteluakin. Tietoa viruksesta on julkaistu valtavasti, mutta tietoa on myös vähän. Tästä johtuen netissä liikkuu runsaasti virheellistä tietoa, valeuutisia ja salaliittoteorioita koronavirukseen liittyen. Erilaiset salaliittoteoriat liittyvät tiedon niukkuuteen. Kun asioista ei ole varmaa tietoa, löytyy aina niitä, jotka käyttävät hyväksi sitä.

Wikipedia ei ennusta

Eräs hylkäyksistäni oli kirjoitus heinäkuun lopulla artikkelissa Koronaviruspandemia Suomessa. Otsikolla ”Seuraavat tautiaallot” todettiin asiallisiin tietolähteisiin perustuen, että täysin varma uusi tautiaalto ei ollut vielä kesällä 2020. Mutta kesään 2020 mennessä joissain maissa on noussut melko pian toinen korona-aalto edellisen jälkeen.

”Niinpä monet ennustivat Suomeenkin uutta tautiaaltoa. Aalto voisi olla yhtä paha kuin Tukholman aalto keväällä. Se saattaisi ylittää terveydenhuollon kantokyvyn. Mahdollisen toisen aallon voima olisi kiinni tartuntaketjujen jäljittämisestä ja ohjeiden noudattamisesta. Kriitikoiden mukaan Suomen varautuminen seuraavaan tautiaaltoon on puutteellista.” (viitteet poistettu sitaatista)

Perustelin tämän kirjoituksen kumoamisen kolmella sanalla: ”Wikipedia ei ennusta.” Varsinkin pandemian alussa esitettiin erilaisia laskelmia ja skenaariota tilanteen kehityksestä. Ne perustuivat erilaisiin olettamuksiin, joiden realistisuutta on vaikea tarkistaa.

Informaatiomyrskyssä

Tiedejulkaisuissa on kummallinen traditio, jossa saatetaan julkaista tutkimuksiin perustuvia artikkeleita, joita ei ole vielä vertaisarvioitu. Muutamia näihin perustuvia lähteitä lisättiin koronavuoden aikana. Poistaisin tällaiset tiedot suruttomasti Wikipediasta, onneksi sentään vertaisarvioimattomuuden mainita kuuluu hyviin julkaisutapoihin.

Viruspandemian ja siihen liittyvän informaatiomyrskyn hallinta on Wikipediassa suuri haaste. Wikipedia vaan on siitäkin selvinnyt, jokainen voi miettiä millä arvosanalla. Itse sanoisin, että virus on vaikea aihe, mutta Wikipedia selviytyy siitä.

Heikki Kastemaa, kulttuurinavigaattori

Raportti Wikimaniasta 1. Jimmy Wales: kohteliaisuus on liikkeen ydinarvo

”Wikipedia on kohteliaan diskurssin ja positiivisuuden majakka” oli Jimmy Walesin pääviesti Wikimaniassa. Kuva: Htm.


Kun puhutaan kohteliaisuudesta ja ystävällisyydestä Wikipediassa ja Wikimedialiikkeessä, pitäisi muistaa että olemme jo julkisen keskustelun kohteliaan diskurssin ja positiivisuuden maamerkki maailmassa, joka on täynnä vihaa ja myrkyllisyyttä, sanoi Wikipedian perustaja Jimmy Wales Wikimanian päätösistunnossa Tukholmassa. Hän mainitsi eräitä sosiaalisen median foorumeita, ja totesi meidän olevan erilaisia verrattuna niihin. 

Ydinarvomme on aina ollut ajatus siitä, että henkilökohtaisia hyökkäyksiä ei sallita. Tämä perustuu monivuotiseen keskusteluun. Wales kehotti varmistamaan, että Wikipedia on vastaanottava ympäristö. Miten voimme taata, että saamme uudet tulijat kokemaan itsensä iloiseksi ja turvalliseksi ollessaan mukana osallisina?

Wales mainitsi jo Wikimania 2012:ssa esille tuomansa ajatuksen: ”Meillä on eräs klassinen ongelma… ärsyttävä muokkaaja, joka ainakin nimellisesti tuottaa hyvää sisältöä. Yhteisössä on käyttäjiä, joilla on hyvän sisällöntuottajan mainetta ja jotka ovat samalla hyvin myrkyllisiä persoonallisuuksia. Tämä on vaikea aihe…” Walesin kanta on, että teemme suuren virheen, jos siedämme henkilöitä, jotka aiheuttavat meille suuria ongelmia.

Yhteisöllä on keinoja torjua epäystävällisiä käyttäjiä, jotka voidaan esimerkiksi estää, jos he eivät osaa käyttäytyä kunnolla. Ongelma on erityisen vaikea, jos tällaiset henkilöt ovat samalla hyvin tuotteliaita käyttäjiä.

Miten tästä eteenpäin?

Jimmy Walesin mukaan tähän aiheeseen pitäisi perehtyä kaikkien yhteisössä. Miten kehitymme vahvemmiksi, miten meistä tulee vastaanottavampia, miten tulemme varmemmaksi, turvallisemmaksi?

Walesin resepti tilanteeseen:

  • On selviä tapauksia, joissa henkilökunnan on parasta puuttua asiaan (kuten lakikysymykset, uhkaukset jne.)
  • Paras tapa yhteisölle olisi etsiä keinoja vahvistaa yhteisön parhaita ihmisiä, jotta voitaisiin pärjätä epäkohteliaisuuden kanssa
  • Joten meidän pitää toimia yhteisönä (Foundationin tuella) työryhmissä ja strategiaistunnoissa jokaisessa yhteisössä, jotta löydetään keinoja vahvistaa yhteisön kykyä pärjäämään paremmin tällaisten isojen ongelmien kanssa
  • Ja Foundation voi tukea tätä Trust and Safetyn (T&S) avulla

Konfliktit voivat olla hyvin tuskallisia ja rajatapaukset vaikeita. Ihmiset, joiden voi otaksua omaavan hyvä tahto, saattavat joutua konfliktiin. Se voi olla loukkaavaa ja piinallista. On tärkeää muistaa, että olemme kaikki samalla puolella, Wales muistutti. Yhteinen vihollisemme on myrkyllinen käyttäytyminen, joka saa aikaan sen, että ensyklopedian rakentaminen on vaikeampaa. Yhteinen tavoite on tietosanakirja, sanoi Mr. Wales ja lisäsi, olematta liian wikipediakeskeinen.

Koko yhteisön tavoite on tietosanakirja

”Wikipedia on ennen kaikkea yritys luoda ja levittää kaikkein korkeimman tasoinen vapaa tietosanakirja jokaiselle maapallon ihmisille heidän omalla kielellään. Kysymys, onko yhteisö tämän tavoitteen edessä vai takana on väärä kysymys: yhteisön koko tavoite on juuri tämä.”

Liikkeen kasvaessa ja laajetessa mahdollisuutemme vaikuttaa paranevat. Uudet ihmiset ovat avain liikkeemme tulevaisuuteen ja kestävyyteen. Wales kehotti muistelemaan hetkeä, jolloin itse tulit mukaan liikkeeseen. On hienoa, jos pystyy perehdyttämään jonkun uuden mukaan. Uudet ihmiset tuovat mukaan uusia näkökulmia, ideoita ja enemmän tietoa kaikille. Ja uusia ihmisiä liittyy meihin jokainen kuukausi!

Monilla on ehkä negatiivinen krapula Wikipedian kasvun kauden jälkeiseltä ajalta, jolloin muokkaajia liittyi mukaan vähemmän. Tilanne on nyt se, että uusia aktiivisia muokkaajia on tullut mukaan kymmenen viimeisen kuukauden aikana noin 80 000 kuukausittain. Heistä noin 18 000 on täysin uusia muokkaajia, eli aktiivisista muokkaajista yksi neljästä on uusia. Jimmy Walesin viesti oli se, että tehtävämme on rohkaista uusia muokkaajia, saada heidät jäämään, jotta heistä tulisi wikipedistejä.  

Heikki Kastemaa

Viisi valintaa Wikimaniasta

Tukholmassa 14. – 18. 8. järjestettävään Wikimania 2019:n odotetaan noin tuhatta wikipedistiä ja wikimedistiä eri puolilta maailmaa. Esikonferenssin lisäksi pohditaan kolmen päivän ajan asioita yli 204 istunnossa ja postkonferenssin tapahtumat ulottuvat myös Helsinkiin. Tapahtuman pääotsikko on ”Yhdessä vahvempia: Wikimedia, vapaa tieto ja kestävän kehityksen tavoitteet”.

Wikimania on wikipedistin Mekka, todettiin viime vuoden raportissa konferenssista, joka pidettiin Kapkaupungissa. Mainitsen seuraavassa joitakin minua kiinnostavia aiheita Tukholman Wikimaniassa, sekä sen esi- ja jälkitapahtumissa.

Toistan vielä, että nämä ovat minun valintojani, joku toinen voisi valita ihan toisia asioita.

Olen kiinnostunut Englannissa syntyneen, mutta Ruotsissa asuneen arkkitehdin Ralph Erskinen (1914–2005) tuotannosta. Erskine oli ensimmäisiä, jotka alkoivat kiinnittää huomiota auringonvaloon ja -lämpöön suuniteltaessa pohjoisen rakennuksia ja kaupunkeja. Erskinen keskeinen idea oli auringonvalon huomiointi varsinkin rakennusten sijoittelussa maisemaan. ”Auringonvangitsijat” kokoavat heikkoa talvivaloa ja heijastavat sitä rakennuksiin. Erskinen suunnittelema rakennukset eivät nykyisillä mittapuilla katsottuna ole ehkä kovinkaan ekologisia, mutta häntä voi pitää kokonaisen ilmastotietoisen arkkitehtuurin suuntauksen edelläkävijänä.

Haluan nähdä, miten Ralph Erskinen ideat toteutuvat hänen suunnittelemassaan Aula Magnassa (1995–1997). Tässä Tukholman yliopiston auditoriossa ja konferenssikokonaisuudessa Wikimania järjestetään.

Avajais- ja päätöstilaisuudet. Tukhoman kaupunki on kutsunut konferenssiväen avajaisjuhlaan Tukholman kaupungintalolle. Olen känyt siellä kerran aikaisemminkin vastaanotolla, ja voin vakuuttaa, että Nobel-palkinnon jakamisten paikka on näkemisen ja kokemisen arvoinen. Odotan myös uteliaana päätösjuhlia, jotka järjestetään sunnuntaina Djurgårdenin Nordiska museetissa.

Wikimanian esikonferenssi on keskiviikkona ja torstaina, jolloin voi valita joko hackathonin tai oppimispäivät. Kun hackathoniin voi jokainen esittää aihetta, ajattelin esittää tehtäväksi luetteloa Tukholman julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä. Samalla voi tutustua Tukholman kaupunkimaisemiin, Ruotsin historiaan ja ruotsalaiseen kuvanveistoon. Toinen hackathonin aihe voisi olla Tukholman vanhojen kuvien jälleenvalokuvaus, jota voisi harrastaa lähiympäristössä, yliopiston Frescatin, Hagan ja Norra Djurgårdenin alueilla.

Wikimanian istunnoissa ei ole juuri koskaan pelkkiä ”luentoja”, vaan mukana aina on jotain osallistavaa ja keskustelua aiheesta. Konferenssin alussa ja lopussa ovat yleisistunnot, joissa on ajankohtaista kuultavaa.

Wikimanian eräs perinteinen yleisistuntojen osuus on Jimmy Walesin puhe, jossa hän käsittelee wikimedialiikkeen tilaa, sekä julistaa vuoden wikipedistin.

Vuoden 2018 wikipedisti on Farhad Fatkullin Tatarstanista Venäjältä.

Minua kiinnostavat tekijänoikeuslainsäädäntöön liittyvät aiheet, jota varten on eräs istunto. Myös valokuvien arviointia koskeva istunto vaikuttaa kiinnostavalta. Tätä kirjoittaessa istunnot, joiden otsikko on tutkimus ovat vielä auki. Wikimedia-alan tutkimuksista löytyy tavallisesti jokaiselle uutta, liittyvätpä ne Wikipediaan tai Wikimedian.

Wikimedia Suomessa on valmistauduttu Wikimaniaan kevään ja kesän aikana. Kimberli Mäkäräinen on mukana peräti kolmessa presentaatiossa. Hänen aiheinaan ovat vähemmistökielten asema ja varsinkin pohjoissamenkielisen Wikipedian tilanne ja asema. Hän kertoo myös yhdessä Susanna Ånäsin kanssa uusista strategioista saamelaisyhteisöjen kielten ja kulttuurin parissa. Kimberliä on pyydetty myös pitämään saamenkielen pikakurssi.

Wikimedia Suomen entinen puheenjohtaja Niklas Laxström raportoi 15 vuotta sitten kehittämiensä käännöstyökalujen kehityksestä ja parantamisesta.

Lauantai-iltana on konferenssin posterinäyttely, jossa Suomesta esitellään julkisten taideteosten ja muistomerkkien luettelointiprojekti.

Postkonferenssin ohjelmassa ovat tiistaina ja keskiviikkona 20. ja 21.8. Helsingissä järjestettävät tutustumiskävelyt jälleenvalokuvauksen myötä. Helsingin historialliseen keskustaan tutustutaan tiistaina kävelemällä ja jälleenkuvaamalla Aleksanteri II:n patsaalta Oodiin ja keskiviikkona tutustutaan Suomenlinnaan. Nämä tilaisuudet ovat muuten kaikille avoimia ja ilmaisia, tervetuloa!

Ystäviä ja tuttuja on kertynyt eri puolilta maailmaa ja odotan uteliaana, mitä kuuluu Wikimediaihmisille Armeniassa, Bulgariassa, Iranissa, Intiassa, Nigeriassa, Ukrainassa, Virossa tai Venäjällä, sekä monessa muussa maassa. Erityisesti minua kiinnostaa Wikimedioiden ja Wikipedioiden tilanne Afrikassa. Tapaamisissa, kahvi- ja lounastauiolla ja iltajuhlissa saattaa törmätä kiinostaviin ja mieleen jääviin ihmisiin ja keskusteluihin. Konferenssin aikataulussa on varattu aikaa myös tällaiselle toiminnalle.

Ennakkorekisterönnin aika on ohi, mutta Wikimaniaan voi ilmoittautua myös paikan päällä.

Wikimania 2018 järjestettiin Kapkaupungissa, Etelä-Afrikassa.

Heikki Kastemaa

Onko siellä Karviaistien päässä mitään?

Jan Alancon kuva Malmin Karviaistien päästä, 1984 ja oma kuvani samasta paikasta 2019.

Kurvaan tutulta Latokartanontieltä sivukadulle ja olen äkkiä oudossa ympäristössä. Tie Helsingin Malmilla kaartaa loivasti oikealle ja laskee alaspäin. Olen matkalla tuntemattomaan, Karviaistien päähän. Siinä oli ennen valkoinen, kaksikerroksinen ja harjakattoinen talo. Näin kertoo Jan Alanco kuvassaan, jonka hän otti Helsingin kaupunginmuseolle vuonna 1984, joka on tallennettu Ajapaikiin Finnasta.

Huomaan heti, että taloa ei siinä ole. Entisen talonpaikan viereen on rakennettu päiväkoti. Karviaistien päässä on ennen ollut kääntöpaikka, nyt siinä on pieni muutaman auton parkkialue.

Asetan polkupyörän tien varteen, otan kännykän taskustani ja näpäytän esiin tuon mustavalkoisen kuvan. Kännykän näytössä näkyy läpikuultavana vanha kuva, joka paljastaa muutamia, lähes minimaalisia samanlaisuuksia nykyhetken ja 35 vuotta sitten otetun valokuvan välillä.

Kun saapuu kuvauspaikalle, jälleenkuvaaja etsii heti yhtäläisyyksiä ja eroja vanhan kuvan paikan ja nykyhetken ympäristön valillä. Nyt havaitsen, että tien päädyssä oleva katukivetys on viivasuora, vaikka oikeassa reunassa oleva tien reuna on muotoiltu toisenlaiseksi parkkialueen takia. Huomaan kadun pinnassa myös kaksi viemärinkantta, joiden oletan olevan suunnilleen samalla paikalla kuin aikaisemmin. Sommittelen kuvani näiden havaintopisteiden perusteella.

Valokuvaus on tarkka taide, mutta olen oppinut jälleenvalokuvauksessa olemaan jollain tapaa suurpiirteinen. Uutta kuvaa ei yleensä koskaan saa sommiteltua täsmälleen samanlaiseksi kuin vanhaa. Yritän tähdätä tärkeitä ja selvästi näkyviä yksityiskohtia, kuten talon harjaa, savupiippuja, ikkunoita, tietä, metsän reunaa tai maan pinnanmuodostusta. Vanhan ja uuden kuvan perusrakenteiden pitäisi vastata toisiaan.

Simo Ristan kuva Malmin Kauppatieltä vuonna 1970 ja oma kuvani samasta paikasta 2019.

Malmilla kuvatessani totesin, että siellä oli kuvattu paljon kohteita joita tiedettiin purettavan. Kaupunkiympäristön tallentamisen motiivi on usein muuttuvaksi tiedettyjen kohteiden kuvaus. Vanhojen puutalomiljöiden tilalle nousseiden rakennusten paikoilla jälleenkuvaaminen on haastavaa. Idyllinen pihanperä halkokasoineen ja kaivonkansineen Malmin sairaalan lähellä oli vaihtunut koulun ja päiväkodin asvalttipihan proosaksi. Jälleenkuvaus näissä kaupunkiympäristöissä on mutkikasta salapoliisin johtolankojen etsimistä.

Jälleenkuvaaja ei juuri pysty säätämään kuvansa valoisuutta, jolloin tuloksena saattaa olla tummia tai ylivalottuneita kuvan osia. Ehkä jälleenkuvauksen olennaisin merkitys ei ole niinkään valokuvauksellisuudessa, vaan siinä, että sen avulla voidaan taltioida ja havainnoida ympäristön muuttumista. Minua kiehtoo odottamattomuus. Sattuma voi tuoda kuviin myös koomisia yhdistelmiä. Kuvatessa mielikuvituskaan ei ole pahaksi. Joskus maaperän muoto, puusto tai rakennuskanta herättävät vaistomaisen tunteen, ”kutkutuksen” olemisesta alkuperäisen kuvan paikoilla.

Mietin kuvausretkilläni sitä, että jälleenvalokuvauksella voi olla tutkimuksellista, tieteellistä arvoa. Jos olisin arkkitehtuurin ja ympäristönsuunnittelun opettaja, järjestäisin jälleenvalokuvauskursseja opiskelijoille. Olisi hurjaa, jos joku jatkaisi jälleenkuvattuja kuvia muutaman vuoden päästä.

Joskus jälleenkuvauksessa voi tulla esiin paikan henki, Genius Loci. Antti Kiurun näkemyksen mukaan paikan hengen tunteminen vaatii virittäytymistä samalle aaltopituudelle paikan, sen ihmisten, rakennusten ja muiden elementtien kanssa. Tämä vaatii ajallisen jatkumon tiedostamista ja sen suhteuttamista sekä itseensä että muihin ihmisiin. Kiuru kirjoittaa: ”Ihmisiä tulee ja menee, mutta paikat pysyvät, myös muuttuessaan”.

Kuvausprosessi ei – ainakaan minulle – ole niinkään esteetistä pohdintaa ympäristön arvoista tai haikailuja vanhojen, idyllimäisten kaupungin osien ja talojen tuhoutumisesta. Joskus jälleenkuvaus paljastaa niin paljon yksityiskohtia tavallisen kaupunkiympäristön muuttumisesta, että niitä on turha jäädä pohtimaan itse kuvauksen aikana. Sitä paitsi kaikkia asioita ei edes huomaa kännykän pieneltä näytöltä. Jos haluat analysoida muuttumista perusteellisesti, katsele kuvia kotona isommasta näytöstä. Kaikki Ajapaikiin tallentamasi kuvat löydät kansiosta ”Omat uusintakuvani”.

Jälleenkuvaus on myös tapa perehtyä uusiin ympäristöihin. Ja vaikka ympäristö olisikin tuttu, kuvaajan huomio kiinnittyy aikaisemmin huomaamattomiin yksityiskohtiin ja näkökulmiin.

Helsinki Rephotography -projektin ideana on saada ihmiset liikkumaan valokuvaamalla. Jos innostut jälleenkuvauksesta, neuvon että liikaa ei kannata rohmuta ainakaan aluksi. Pystyn tämänhetkisen kuntoni perusteella, riippuen hieman kuvattavien paikkojen tiheydestä kuvaamaan korkeintaan 30-40 kuvaa päivässä. Kuvattavien paikkojen väli saattaa olla joskus pitkä ja joskus oikeaa kuvauspaikkaa ei löydy heti. Oikean kuvauskulman löytämiseen saattaa mennä joskus monta askelta.

Saatat kokea kuvatessasi vaikeaksi löytää täsmällisiä vastineita vanhan kuvan paikalle nykyisistä paikoista. Sanoisin, että hyvä ohje on kuin Wikipedian ohje ”muokkaa rohkeasti”. Eli kuvaa rohkeasti!

Heikki Kastemaa

Helsinki rephotography on Wikimedia Suomen projekti, jonka tavoitteena on edistää liikuntaa valokuvaamalla. Ajapaik (aja=aika, paik= paikka) on Virossa kehitetty Android-kännykässä toimiva ohjelma, joka etsii arkistosta lähelläsi olevia vanhoja kuvia. Voit hakea julkaistavia kuvia museoiden kokoelmista ja valita niitä Ajapaikiin, paikantaa kuvia sinulle tutusta paikoista ja kuvata uudestaan paikkoja joissa käyt.

Ajapaikissa on yli 160 000 historiallista valokuvaa. Siinä on 8 724 käyttäjää ja 13 989 uudelleenkuvausta. Helsinki rephoto järjestää opastusta ja kuvausretkiä Helsingissä esimerkiksi kaupunginosittain tai alueittain. Projektia tukee Helsingin kaupunki.

Ilmalaiva Graf Zeppelin yritti laskeutua Helsingin Viikin pelloille syyskuussa 1930, mutta kovan tuulen takia laskeutuminen ei onnistunut. Vasemmassa kuvassa vastaanottajia, oikealla oma kuvani Viikin pellolta 2019.

Wikipäivien viettäjän puolivälin tuntemuksia

Vassia Atanassova, bulgarialainen wikiaktivisti käyttäjänimellä Spiritia on ”Wikisatasen” keksijä. ”100Wikidays” alkoi tammikuussa 2015 ja sen ”uhreja” maailmassa on jo yli 300.

Terveisiä vaan kaikille täältä Wikipäiviltä! Viime joulun ja uudenvuoden aika oli niin yksitoikkoista, ei ollut oikein mitään järkevää tekemistä.

Aloitin ”Wikisatasen” 25.12. eli ryhdyin viettämään ”sataa Wikipäivääni”. Ensi yönä, kun kellon viisarit hiipivät ohi puolen yön, postaan viidennenkymmenennen artikkelini. Sen aiheena on ”Beninin viestintä”. (laitan linkin tähän, kun olen sen julkaissut)

Pelisäännöt ovat yksinkertaiset. Kirjoita joka päivä uusi Wikipedia-artikkeli sadan päivän ajan. Jos joku päivä jää väliin, joudut aloittamaan alusta, tai kilpailu keskeytyy. Mikäli oikein ymmärsin, vain yksi suomalainen on suorittanut ”Wikisatasen”, ja minä olen numero 307.

Suuri vaara on juuri keskeytyminen. Pelkään, että jos minulle sattuu jotain, esimerkiksi kaadun ja katkaisen jalkani tai ranteeni ja joudun sairaalaan, tai joudun matkustamaan useaksi päiväksi. Tai saattaahan käydä niinkin, että kyllästyn koko puuhaan. Tai jos kaadan vahingossa teekupin kannettavan tietokoneeni näppäimistölle, tai… äh, kauhuskenaarioita riittää.

Tämähän onkin kilpailu, yritän rauhoittaa itseäni, ja kilpailuissa on aina riskinsä. Ainakin kilpakumppani on vanha tuttu. Viisaushan sanoo, että se on se ainoa, joka on todella kilpailemisen arvoinen, nimittäin minä itse.

Wikipäiväni ovat sujuneet rattoisasti! Olen kirjoittanut paljon Afrikkaa ja Beniniä koskevista aiheista. Ihmiset ovat antaneet paljon myönteistä palautetta niistä. Olin vuodenvaihteessa 2017-2018 Villa Karossa ja innostuin maasta.

Haluan sanoa, että en ole pelkästään altruisti, olen myös itsekäs. Artikkeleita kirjoittamalla opin muutakin kuin Wikipediaa. Olen oppinut kuorma-autolasteittain uutta, myös sellaisia asioita, jotka eivät ehkä näy suoraan artikkeleissa.

Yllätys oli se, että ranskan kielen, joka on Beninin virallinen kieli, ohella tietolähteitä tuosta länsiafrikkalaisesta maasta löytyy myös englanniksi ja saksaksi. Toisinaan käännän artikkeleita. Wikipedian kirjoittaja on kyllä tietolähteiden armoilla. Joskus päivän tulos on vain muutaman rivin mittainen tynkä, mutta toisinaan, jos hyviä lähteitä löytyy, artikkeli saattaa tulla pitemmäksikin.

Olen kirjoittanut esimerkiksi Beninin musiikista, maantieteestä, politiikasta, kirjaillisuudesta, taiteilijoista ja kaupungeista. Suurin saavutukseni (tähän asti) on omasta mielestäni artikkeli otsikolla Sosiaalisen median vero. Se käsittelee huolestuttavaa aihetta, josta keskusteltiin viime vuonna jonkin verran afrikkalaisessa ja kansainvälisessä mediassa, mutta Suomessa kukaan ei tiedä siitä yhtään mitään.

Työskentelen melkein joka päivä Oodissa tai muissa kirjastoissa. Tilaan silloin tällöin kirjoja ja saan ne suoraan työpaikalle. Kyllä kirjasto aina kotiolot voittaa.

Wikisatasen suoritusta voi verrata maratoniin. Mikä on raskainta tässä kirjoitushölkässä? Joka päivä on perehdyttävä uuteen aiheeseen. Uutta Wikipedia-artikkelia ei voi kirjoittaa vain toisella kädellä. Toistaiseksi en ole vielä kokenut uupumusta, vaikka joskus päivän postaus on venähtänyt aamun tunneille.

Viimeisen artikkelin pitäisi olla valmis 3. huhtikuuta. Olen alkanut miettiä, että jos jaksan siihen asti, mitä sen jälkeen teen? No matkustan Beniniin tietysti.

Heikki Kastemaa

Nykytaide, arki ja yllättävyys

Kymmenen vuotta sitten syntyneen IHME-festivaalin ideana on ollut tuoda esille nykytaidetta. Taidesäätiö Pro Arten järjestämä festivaali on kutsunut vuosittain kansainvälisen nykytaiteilijan tai taiteilijaryhmän tekemään IHME-teoksen julkiseen kaupunkitilaan. Jokainen teos on dokumentoitu huolellisesti IHMEessä. Mutta Wikipediassa teoksista on tietoa vähän.

Teokset ovat painottuneet aika- ja paikkasidonnaisiin teoksiin eli katoavaan taiteeseen. Tuodakseen katoavaa taidetta ja taiteen moninaisuutta esiin IHME ja Wikimedia Suomi järjestävät lauantaina 1.12. Töölössä sijaitsevan Kulttuuritehdas Korjaamon Vintti-tilassa Wikimaratonin. Tavoitteena on luoda artikkeli kustakin IHME-teoksesta noin neljän tunnin maratonspurtilla klo 14-18.

Mikä IHME?

IHME-festivaalin tunnus on paahtoleipä, jolle teksti pursotettiin alun perin majoneesituubista.

Taidesäätiö Pro Arten toiminnanjohtaja Paula Toppila kertoo, että festivaalin toiminta perustuu nimenomaan nykytaiteen tuomiseen arkisiin paikkoihin, joissa taidetta ei ole yleensä totuttu näkemään. IHMEelle on nimensä mukaisesti tärkeää yllättää yleisönsä ja ravistella ajatuksia. Arkipäiväisyyden ja yllättävyyden yhdistelmää kuvastaa myös festivaalin paahtoleivän muotoinen tunnus, jonka ensimmäiseen fyysiseen versioon teksti IHME pursotettiin majoneesilla.

IHME-teosten aiheet ovat vaihdelleet. Tarkka luettelo IHME taiteilijoista ja teoksista löytyy täältä: https://www.ihmefestival.fi/ihme-teos/

Tässä muutamia poimintoja:

  • Vuonna 2011 tanskalainen ryhmä Superflex esitti teoksessaan Modern Times Forever (Stora Enso Building, Helsinki) Helsingin Kauppatorille pystytetyllä näytöllä 240-tuntisen elokuvan. Siinä näytettiin mitä Stora Enson pääkonttorille voisi tapahtua seuraavan viiden tuhannen vuoden aikana.
  • Jeremy Dellerin teos Do Touch toi vuonna 2015  museoista lainatut esineet kaikkien kosketettavaksi pääkaupunkiseudun kauppakeskuksiin ja muihin julkisiin tiloihin.
  • Viimeisin, keväällä 2018 julkaistu teos on ruotsalaisen Henrik Håkanssonin THE BEETLE -elokuva, joka nostaa valokeilaan erittäin uhanalaisen, vain Vantaan Myyrmäessä esiintyvän halavasepikkäkuoriaisen.

Nykytaiteen tieto saavutettavaksi

Paula Toppila kertoo, että yksi IHMEen toiminnan kivijaloista on saavutettavuus. Taiteesta nauttiminen pyritään tekemään kaikille mahdolliseksi, ja siksi IHME-teokset ovat koettavissa julkisessa tilassa ilmaiseksi.

Työtä nykytaiteen tunnettuuden lisäämiseksi riittää silti edelleen. Esimerkiksi kymmenestä kansainvälisesti tunnetusta IHME-taiteilijasta vain neljästä on artikkeli suomenkielisessä Wikipediassa. Toistaiseksi vain yhdestä IHME-teoksesta – Yael Bartanan True Finn –elokuvasta (2014) – on oma Wikipedia-artikkeli.

Jatkot Speech Karaokena

Wikimaratonin jälkeen klo 18 alkaen IHME-ilta jatkuu Vintillä Speech Karaokella eli puhekaraokella, jossa osallistujat voivat perinteisen karaoken tapaan tulkita myös ikimuistoisimpia IHME-festivaaleilla kuultuja puheenvuoroja. Wikimaratonin osallistujat ovat lämpimästi tervetulleita myös iltaohjelmaan, joka jatkuu aina klo 22 asti.

IHME-ilta = Wikimaraton + Speech Karaoke Korjaamon Vintillä (os. Töölönkatu 51) lauantaina 1.12. klo 14-22. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Mukaan tarvitset vain oman läppärin. Wikimaratonin osallistujille tarjotaan lounas, minkä vuoksi ilmoittautumisia toivotaan etukäteen: https://goo.gl/forms/t6vKPR8hxD4OUGZd2

Pohjois-Euroopan Wikimedia perustettiin Tukholmassa

Pohjois-Euroopan Wikimedioiden tapaaminen järjestettiin Hammarbyn satama-alueella Tukholmassa.

Yhteisö nimeltä Wikimedia Northern Europe perustettiin Tukholmassa viikonloppuna 5.-7.10.2018. Mukana oli henkilöitä seuraavista Wikimedia-jaostoista (Chapter) Ruotsi, Norja, Tanska, Viro ja Suomi. Mukana oli myös henkilöitä käyttäjäryhmistä (User Groups) Islanti ja Latvia. Liettuasta, jossa on liettuankielinen Wikipedia, ei ollut mukana ketään.

Järjestelyistä ja tapahtuman avustuksen hakemisesta vastasi tällä kertaa Wikimedia Sverige. Tulevaisuudessa suunniteltiin liittouman vuosittaista yhteistapaamista. Esimerkiksi Helsingin Maria 01, jossa Wikimedia Suomi vuokraa pöytätoimistoa, voisi olla mainio kokoontumispaikka tällaiselle konferenssille.

Wikimedioiden yhteistyö maailmalla

Maailman Wikimedia-organisaatiot ovat luoneet erilaisia alueellisia yhteistyöelimiä. Näitä ovat seuraavat:

* CEE-Spring on Keski- ja Itä-Euroopan Wikimedia-liikkeen yhteistyöelin. Se on järjestänyt CEE-tapaamisia vuodesta 2011.
* Eri puolilla Afrikkaa on järjestetty vuosittain Wiki Indaba vuodesta 2014 alkaen.
* Pohjois-Amerikan WikiConference vuodesta 2016.
* WikiArabia 2015 alkaen.
* Wikimedia Iberocoop on Ibero-Amerikkalaisten Wikimedioiden liittouma.
* ESEAP, eli Itä- ja Koillisaasian sekä Tyynenmeren alueen Wikimedioiden konferenssi.

Wikimedia Northern Europen taustalla on maailman Wikimedia-liikkeen uudelleenorganisoituminen. Vuosittaiset Wikimedia Conferencet, joita on pidetty WMDeutschlandin toimesta Berliinissä, tullaan rajaamaan osallistuja- ja aihepiiriltään aiempaa pienemmiksi. Ne tulevat käsittelemään globaalin liikkeen strategiaprosessia ja hallintoa yleisemmin. Tämä Wikimedian Foundationin tukema vuosittainen tapahtuma tullaan järjestämään seuraavan kerran 29.-31. maaliskuuta 2019 Berliinissä ja sen otsikko tulee olemaan Wikimedia Summit.

Vuosittaiset Wikimaniat on suunnattu laajalle wikipedisti- ja wikimedistijoukolle ja seuraava järjestetään Tukholmassa 14.-18. elokuuta 2019.

Globaalin Wikimedia-liikkeen pohjoista liittoumaa synnytettiin pitkään. Tukholmassa näytettiin painettua esitettä, jossa oli mainittu Wikimedia Nordicin nimellä Ruotsin, Norjan ja Tanskan Wikimediat. Se lienee ajalta ennen kuin Wikimedia Suomea oli perustettu, eli vuotta 2009.

Liittoumaa suunnittelevia palavereja on pidetty ainakin Wikimedia Conferenssien ja Wikimanioiden yhteydessä. Aikaisemmin yhteisöä suunniteltiin otsikolla Wikimedia Nordic, jossa olisivat olleet mukana Pohjoismaat. Mutta sitten mukaan tulivat myös Baltian maat, ja nimikin muuttui: Wikimedia Northern Europe.

Yhteisö ei pystynyt vielä viikonloppuna ratkaisemaan, mitä lyhennettä se käyttää itsestään, sillä huomattiin että aikaisemmin käytetty WMNE on varattu Nepalin Wikimedialle.

Mitä Tukholmassa puhuttiin ja päätettiin?

Työskentelyä ryhmissä. Kuva: Sara Mörtsell CC BY-SA 4.0

Wikimedia Sverige oli kutsunut Ulrika Eklundin fasilitoimaan tilaisuutta. Perjantai-iltana tutustuimme toisiimme ja kerroimme syistä, miksi itse kukin oli tullut paikalle?

Lauantaiaamuna aloitimme strategiatyön ja tiivistimme verkostomme tarkoituksen yhteen lauseeseen: “Teemme vaikuttavia asioita yhdessä perustamalla puitteet aktiiviselle yhteistyölle Pohjois-Euroopassa tunnistamalla yhteisiä asioita, ja käyttämällä kokemuksiamme sekä resursseja niiden hoitamiseksi ja kehittämiseksi.”

Sen jälkeen mietimme hyviä johtamistapoja, joilla pääsemme tavoitteeseemme ja siihen liittyviä seuraavia toimenpiteitä. Tapaamisen työskentelytapa oli open space, eli osallistujat määrittelivät itse, mitä aiheita halusivat edistää. Ryhmissä keskusteltiin muun muassa Wikimanian ja muiden vastaavien tapahtumien järjestämisestä, gender gapista, sekä pienten kielialueiden Wikipedioista.

Lopuksi laadittiin toimintasuunnitelmat kahdeksasta aihealueesta. Nämä olivat:

  • Kuinka tehdä pohjoisten alueiden yhteistyötä?
  • Pohjoismaiset sukupuolten välistä tasa-arvoa ajavat asiat
  • Koulutusyhteistyö
  • GLAM-seuranta
  • Wikimedian PR-työ
  • Yhteistyö vähemmistökielten, kuten saamenkieli, tukemiseksi
  • Wikimedian sisarushankkeet ja yhteistyö ulkopuolisten toimijoiden kanssa sekä
  • Pohjoisten alueiden yhteistyön nimeäminen

Suunniteltavia yhteistyöaloja olivat esimerkiksi erilaiset kansainväliset kirjoituskilpailut ja messumateriaalien yhteistilaukset.

Naisiin liittyvillä kilpailuilla esimerkiksi Norjassa aktiivisten wikipedistien asennetta on jo muutettu: “Tehdään ensin artikkelit naisjalkapalloilijoista ja miehistä vasta heidän jälkeensä”, he saattavat nyt todeta.

Sunnuntaina tapaamisen lopuksi saimme iloksemme huomata, että perjantaina listaamistamme peloista mikään ei ollut toteutunut: saimme aikaan todellista vuoropuhelua ja myös konkreettisia suunnitelmia, ei ainoastaan hienoja korulauseita. Parasta tapahtumassa oli kokemusten vaihto, uudet ideat ja verkostot ja jäämme innolla odottamaan työskentelyn jatkumista pienemmissä ryhmissä. Tästä on myös hyvä jatkaa ensi vuoden tapaamiseen.

Tapahtuman järjestämistä tuki Wikimedia Foundation ja Ruotsin internetsäätiö tarjosi kokoustilat käyttöömme.

Kimberli Mäkäräinen:
Vähemmistökielistä

Pohjois-Euroopassa on useita vähemmistökieliä, joista vain muutamalla on Wikipedia. Suomen alueella Wikipedia on vain pohjoissaamella. Olisi tärkeää saada kaikille Pohjois-Euroopan vähemmistökielille ja alkuperäiskansojen kielille tasa-arvoisempaa kohtelua, mikä olikin yksi tapahtuman pääaiheista. Tähän kuuluisi paitsi kunkin vähemmistökielen Wikipedia, myös ajankohtaista ja puolueetonta tietoa vähemmistöjen kielistä ja kulttuureista muissakin Wikipedioissa. Haaveena olisi kirjoittaa näille kieliyhteisöille oppikirjoja omalla kielellä Wikimedia Foundationin eri projekteissa, kuten Wikiversityssä ja Wikibooksissa, sekä tehdä yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja järjestää MOOCeja, joissa voi oppia kääntämisen, terminologiaopin ja kielenhuollon perusteita omalla kielellä luomalla tai muokkaamalla artikkeleita Wikipediassa.

Ensi vuonna vietetään YK:n alkuperäiskansojen kielten juhlavuotta (IYIL2019) sekä järjestetään Wikimania maassa, jossa on oma alkuperäiskansa. Siksi päätettiin yrittää järjestää Wikimaniassa jotain teemavuoteen liittyvää. Tavoitteina on tehdä yhteistyötä alkuperäiskansojen kanssa ja nostaa heidän kieliään esille IYIL2019:n viiden alkuperäiskansojen kieliin liittyvän avainalan mukaisesti. Vielä toistaiseksi ei ole varmoja suunnitelmia siitä, mikä tämä toiminta voisi olla, koska suunnittelu on vielä alkuvaiheessa.  

Pidin tapahtumasta tosi paljon, koska sain tavata muita wikipedistejä ja kuulla, mikä on toiminut tai ei toiminut heillä. Näistä keskusteluista ja työpajoista sain paljon uusia ideoita ja lisäpontta jatkaa wikiprojekteissa. Toivoisin, että ensi tapahtumaan saisimme myös muiden vähemmistökielten ja alkuperäiskansojen kielten Wikipedioiden ja muiden wikiprojektien edustajia ja että saisimme lisää kirjoittajia pohjoissaamenkieliseen Wikipediaan.

Tukholman tapaamiseen liittyvää aineistoa:

raportin kirjoittivat tapaamiseen Suomesta osallistuneet yhdessä

Osallistujat Suomesta: Miku Malinen (vas.), Minna Turtiainen, Johanna Janhonen, Kimberli Mäkäräinen ja Heikki Kastemaa.

 

Jälleenvalokuvauksen ihme: Kronotooppeja bongaamassa

Signe Brander, Kulosaari 1908, ja oma valokuvani 2018.

Kuvassa saarten välillä on valkokaiteinen puusilta, jossa on harmaita silta-arkkuja. Silta johtaa paikkaan, jonka ranta nousee jyrkästi, osittain puiden peittämillä kallioilla. Katson lahden toisella puolen Signe Branderin ottamaa valokuvaa Helsingin Kulosaaressa. Näen sillan ja erotan nousevalta rantatörmältä paikan, missä Brander otti toisen valokuvan. Sen taustalla näkyy Mustikkamaan ja Kulosaaren välisen Hopeasalmen takaa kaukana Sörnäisten rakennuksia ja savupiippuja paikalla, jossa nykyisin nousevat Kalasataman kerrostalot. Tunnen voimakasta vetoa mennä samalle paikalle, josta Signe Brander oli ottanut kuvan sata kymmenen vuotta sitten.

Kun menee samalle paikalle, jossa joku on seissyt aikaisemmin ottamassa valokuvaa, tuntee hyvin yksityisen kokemuksen. Jälleenvalokuvaamiseen liittyy ikään kuin salainen linkki tai liittolaissuhde alkuperäisen kuvan ja uuden kuvaajaan välillä. Minä kuulun yhteen jonkun tuntemattoman kuvaajan kanssa, meitä yhdistää paikan ja tilan samuus, sama kuvauskulma. Ikäänkuin ainoa asia, joka meitä kahta valokuvaajaa erottaa, on aika.

Neuvostoliittolainen kirjallisuudentutkija Mihail Bahtin kehitti kronotoopin käsitteen, jolla hän tarkoitti ”taiteellisesti haltuunotettujen ajallisten ja paikallisten suhteiden olennaista keskinäistä sidonnaisuutta”. Käsite juontuu sanoista kronos, aika ja topos, tila tai paikka. Kronotoopin voisi suomentaa sananmukaisesti aikapaikallisuudeksi.

Kirjallis-taiteellisessa kronotoopissa tilan ja ajan indikaattorit sulautuvat yhteen huolellisesti laaditussa, konkreettisessa kokonaisuudessa, kirjoitti Bahtin. ”Aika ikäänkuin tulee paksummaksi, se tulee lihaksi ja taiteellisesti näkyväksi; vastaavasti tila latautuu ja vastaa ajan, juonen ja historian liikkeisiin. Nämä akseleiden risteymän ja yhteensulautumisen indikaattorit luonnehtivat taiteellista kronotooppia.”

Mihail Bahtin etsi ajan ja paikan merkkejä romaaneista. Jälleenvalokuvauksessa kronotooppeja etsitään valokuvista. Virossa kehitettyyn Ajapaik applikaatioon ladataan vanhoja valokuvia, joiden kameran suunta voidaan merkitä kartalle. Vanha valokuva saadaan esille näyttöön läpinäkyvänä tasona, jonka avulla valokuvakuva samasta paikasta kohdennetaan.

Kun otamme vanhan valokuvan kuvaamasta paikasta uuden valokuvan, kuvaammeko silloin valokuvaa vai paikkaa? Jälleenkuvauksessa voi kyllä puhua kuvien mimeettisestä tarkkuudesta, näköisyydestä valokuvien välillä, mutta onko se jälleenkuvauksen tehtävä?

Valittelin kerran Ajapaik-järjestelmää kehittäneelle tallinnalaiselle Vahur Puikille, miten vaikea on saada täsmällistä ja tarkkaa kuvaa aikaisemmasta valokuvasta. Vetosin siihen, että esimerkiksi kameroiden linssit ovat muuttuneet aikojen kuluessa. Vahur vastasi, että ei kannata huolehtia linsseistä, kaikkein tärkein asia jälleenkuvauksessa on muutos.

Jälleenvalokuvaus on muutoksen kuvaamista ja tutkimista Muutos ajassa ja paikassa saadaan esiin rinnastamalla kuvia eli polarisaatiolla.

Jälleenvalokuvaaja huomaa nopeasti, että ajan mukana tullut muutos ympäristössä vaihtelee. Joskus muutos ympäristössä on ollut niin voimakas, että emme pysty löytämään mitään yhteistä vanhaan ja uuden välillä. Kronotooppi voi olla lähes olematon, se voi olla aivan minimaalinen vihje tai hiljainen viittaus aikaisempaan. Se voi olla valon suunta, taustan maiseman summittainen ääriviiva, topografinen henkäys tai aavistus ekotyypistä, pilkahdus lehtimassan takana. Tätä usein tulkinnallista ja ulkoisin mittauskeinoin esiin tulevaa paikkaa voisi sanoa jyrkäksi tai voimakkaaksi polarisaatioksi.

Toisen ääripään vastaavuutta voisi sanoa neutraaliksi polarisaatioksi, jos uusi ja vanha valokuvan kohde muistuttavat paljon toisiaan. Tietojen perusteella vanhasta rakennuksesta otettu kuva voi olla sata vuotta sitten otettu, mutta ihmeellisesti rakennus on säilynyt samanlaisena nykypäivään asti. Tällöin kronotooppi käsitteellistyy, se tulee oletuksenvaraiseksi ja abstraktiksi. Talossa on eletty useita sukupolvia ja maailma kuvaparin rajojen ulkopuolella on muuttunut valtavasti.

Tavallisesti vanhassa valokuvassa on riittävästi merkkejä, jotka sitovat sen nykyhetkeen ja saavat muutoksen käsitettäväksi. Tämä vaatii paljon tarkkavaisuutta. Jälleenkuvauksessa kronotooppeja voi  jäljittää vertaamalla vanhaa valokuvaa  paikan näkymään vain menemällä paikalle. Bahtinin mukaan kronotooppi on sekä kognitiivinen käsite, että kielen kertova ominaisuus. Vastaavasti voisi sanoa, että valokuvan kronotooppi on sekä tietoa paikasta, että valokuvan narraatio, tarina jonka kuva kertoo.

Heikki Kastemaa

Eino Heinosen valokuva Eugen Schaumanin puistosta vuonna 1950, taustalla Kulosaaren kappeli.

Oma valokuvani syyskuussa 2018.