Restituutio 1: Rakkaat raakalaismuseomme

Restituutio Afrikkaan hiertää länsimaisten ihmisten mieliä. Kyse on mantereen ulkopuolelle siirretyistä, eri aikoina ja alueilla Afrikassa tehdyistä taide-esineistä, jotka ryöstettiin usein kyseenalaisissa siirtomaavalloitusten olosuhteissa. Ne siirtyivät pääasiassa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ja ovat olleet jo kauan erilaisissa museoissa ja kokoelmissa.

Puhetta restituutiosta, erilaisten esineiden palauttamisista maasta toiseen eli repatriaatiosta on ollut paljon ja kauan. Kuuluisin esimerkki lienee Lontoon British Museumissa olevat Elginin marmorit, joista Kreikka ja Britannia ovat käyneet kiistaa jo kymmeniä vuosia. Paljon niistä on puhuttu ja kirjoitettu, mutta mitään ei ole tapahtunut.

Afrikkaan suuntautuva restituutio ei ole uusi keksintö sekään. Vuonna 1936 Akenzua II, nykyisen Nigerian alueella olevan Beninin kuningaskunnan Oba, eli kuningas teki vuonna 1897 ryöstetyistä esineistä palautusvaatimuksen British Museumiin. Sinne lainatut, yksityiskokoelmassa olleet kaksi korallikruunua sekä korallihelmin koristeltu vaate palautettiinkin kahden vuoden kuluttua.

Varsinkin brittien vuonna 1897 toteuttama Nigerian Benin Cityn tuhoaminen ja ryöstö tulivat vähitellen yhä enemmän tietoisuuteen toisen maailmansodan jälkeen. Lisää löylyä keskusteluun ovat lyöneet ajankohtaiset aiheet kulttuuriperinnöstä. Syksyllä 2020 toinen Sarr-Savoy -raportin kirjoittajista, ranskalainen taidehistorioitsija Bénédicte Savoy totesi The Art Newspaperin haastattelussaan, että Ranskasta tapahtuvia restituutoita oli jouduttanut Black Lives Matter -liike.

Kaiva siitä missä olet”

Tähän keskustelun osui pommin tavoin Dan Hicksin ironisella otsikolla varustettu kirja The Brutish Museums. Hicks työskentelee Oxfordissa, Pitt Rivers -museossa Oxfordin yliopiston antropologian ja maailman arkeologian osastolla, jossa hän toimii ”maailman arkeologian” kuraattorina.

Hicks ilmoittaa pyrkivänsä noudattamaan ruotsalaisen Sven Lindqvistin ajatusta ”Dig Where You Stand”, eli ”kaiva sitä, mitä tiedämme, käytä asiantuntijoita ja joskus esoteerista teknistä tietoa uusien menneisyyksien paljastamiseen ja ehkä parempaa tulevaisuuttakin.”

Lähtökohtaansa Dan Hicks luonnehtii eräänlaisena europessimisminä. Hän tarkoittaa sitä että tieto, jota eurooppalaiset saavat afrikkalaisista esineistä antropologian museoissa on yhteneväistä eurooppalaisen kolonialismin kanssa. Tämä tieto on kokonaan sidonnainen mustaihoisia vastaan suunnattuun väkivaltaan ja osattomuuteen, kunnes nämä ajat paljastetaan, tutkitaan sekä ymmärretään ja kunnes restituutiotyö on alkanut. Restituutiotyöllä Hicks tarkoittaa jokaisen antropologisen ja ”maailmankulttuurin” museon valkoihoisen infrastruktuurin riisumista.

Dan Hicksin kanta on se, että kaikki on palautettava. Esineiden palauttaminen aloittaisi kulttuurisen restituution maissa, jotka olivat aikoinaan aikaisempien siirtomaaisäntien siirtomaita. Kun aineisto palautetaan maihin, joiden alueilla ne aikoinaan luotiin ja joista ne varastettiin, ne mahdollistaisivat niiden oman kulttuuriperinnön juhlimisen ja tutkimisen. Se pakottaisi myös Britannian sovittamaan suhteensa omaan siirtomaaperintöönsä. Tämä perintö ei ole menneisyyttä, vaan lasin takana olevaa nykyisyyttä.

Restituutio on alkanut

Hicks siis kirjoitti viime vuonna (2020) ilmestyneessä kirjassaan restituutiotyön alkamisesta. Asiat ovat edenneet nopeasti. Tätä kirjoittaessa toukokuussa 2021 voi sanoa, että restituutiotyö Euroopan keskeisistä siirtomaavalloista on alkanut, tosin vasta hyvin pieneltä osin. Eräs syy siihen on varmaan myös itse Dan Hicksin kirja ja sen saama julkisuus.

Keväällä 2021 on uutisoitu ainakin seuraavista Afrikkaan tapahtuvista palauttamisista:

Iso-Britanniasta palautetaan Beninin pronsseja Nigeriaan. Brittien halu palauttaa ei ainakaan tähän asti koske suuria museoita ja kokoelmia, vaan pieniä.

Toukokuussa uutisoitiin, että Irlannin kansallismuseo aikoo palauttaa 21 historiallista artefaktia Nigeriaan. Museolla ei ole muodollista suunitelmaa palautuksista, mutta se on sitoutunut restituutioon.

Saksa on luvannut palauttaa Berliinin etnologisen museon kokoelmissa olevia Beninin pronsseja. Saksan kulttuuriministeri ilmoitti myös, että maa on hyväksynyt strategian tuleville palauttamisille. Saksan ulko- ja kulttuuriministeriöt julkaisivat netissä myös kontaktipaikan kolonialististen kontekstien kokoelmille. Luettelo Saksassa olevista Beninin pronsseista julkaistaan kesäkuussa.

Brittien ja Saksan palauttamiset käynnistyvät vuonna 2022.

Ranskan parlamentti hyväksyi joulukuussa 2020 asetukset 26 esineen palauttamiseen Beninin tasavaltaan ja yhden esineen palauttamiseen Senegaliin. Palauttamiset on tehtävä vuoden kuluessa, eli tämän vuoden loppuun mennessä. Wikipediassa näistä on luettelo otsikolla Béhanzinin aarteet.

Restituution hyväksyminen vaatii asenteiden muutoksia, ja niiden muuttuminen näyttää nyt toteutuvan. Yksityiset kokoelmat ja pienet museot ovat osoittautuneet ainakin Englannissa nopeammiksi kuin suuret instituutiot. Dan Hicksin keväällä The Guardianissa antaman lausunnon mukaan British Museum, jonka kokoelmassa on paljon Beninin pronsseja, on aikaisemmin saanut aivan liikaa tilaa tässä keskustelussa.

Hicks sanoo: ”Vastuu ja päätökset ovat enimmäkseen museoiden toimihenkilöillä ja nyt on nähtävissä alku uusille, paikallisille keskusteluille, joita johtavat yleisöt, yhteisöt ja sidosryhmät.”

Tämä Beninin kuningaskunnasta peräisin oleva, 1700-luvulla tehty kuninkaan eli oban pää on nykyisin Berliinin etnologisessa museossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.