Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2016

Ajatuksia kirjamessuilla

WMFI_kirjamessut_pieni-1

Wikitoimintaa Helsingin kirjamessuilla. Teemu Perhiö (vas.) on kirjoittamassa ja Jaakko Pirinen esittelee Wikipedioiden muokkausten datavisualisointia pohjoismaisista kirjailijoista messuvieraille.

Istun Helsingin kirjamessuilla osastolla, jonka tunnus on 6g89. Seuraan Wikimedian messuosaston ohitse kulkevia ihmisiä. Osa ei huomaa messuosastoa ollenkaan, vaan kiiruhtaa jonnekin muualle. Osa vilkaisee otsaketta, jossa lukee ”Wikipedia – Wikimedia Suomi ry”. Toisille teksti ei näytä sanovan mitään, jotkut nyökkäävät itsekseen. Osa ihmisistä lähestyy messuosastoa kiinnostuneena, kysymys huulillaan.

Osastomme ”sisäänheittäjä” oli televisiomonitorilla pyörivä Kimmo Virtasen tekemä pohjoismaisten kirjailijoiden Wikipedioiden muokkaushistorian datavisualisointi. Tuo koko ajan kasvava, kehittyvä, leijuva amebamainen kuvio kiinnitti messukävijöiden huomion ja mielenkiinnon. Myös monet it-alojen ammattilaisiksi esittäytyneet kehuivat visualisointia.

Sen avulla pääsimme heti opastamaan itse messujen teemaan, joka oli pohjoismaiset kirjailijat ja kirjallisuus. Ja siitä oli helppo siirtyä Wikipediaan, Wikimediaan ja moneen muuhun. Messuyleisön opastus oli pikemminkin keskustelua kuin markkinointipuhetta.

Kirjamessujen vieraat esittivät muun muassa seuraavanlaisia kommentteja ja kysymyksiä, joihin vastasimme:

  • En tullut ajatelleeksi, että Wikipedian taustalla on joku organisaatio.
  • Miten Wikipediaa rahoitetaan?
  • Missä ovat Wikimedian serverit?
  • Mikä on Wikidata?
  • Mikä on Wikimedia?
  • Teettekö te Hikipediaa?

Hassuin kysymys kirjamessuilla oli: ”Oletteko te luoneet Wikipedian?”

Kävijät esittivät muutamia uusia ideoita ja yhteistyöaloitteita. Muutamia artikkeleitakin korjattiin tai muokattiin messuvieraiden toivomuksesta.

Eräs keskusteluissa syntynyt idea: akateemisia ja asiantuntijoita voisi pyytää suosittelemaan hyviä tietolähteitä lähdekirjastoon tai artikkelin keskustelusivulle.

Koululaiset sanoivat yleensä lukevansa ja käyttävänsä koulutehtävissä Wikipediaa.

Yleinen väärinkäsitys messuvieraiden joukossa oli se, että Wikipedian muokkaamiseksi pitää luoda tunnus.

Monet kysyivät, miten muokkaus aloitetaan tai miten Wikipedian virheitä korjataan?

Pari messuvieraiden kertomaa tapausesimerkkiä todisti siitä, että jos jonkun henkilön yksikin kokemus Wikipediasta on huono, se saattaa määrittää käsitystä koko Wikipediasta. Yksi töykeä palaute hyväntahtoiselle käyttäjälle saattaa olla päällimäisenä mielessä vielä vuosienkin päästä ja vaikuttaa siihen, kuinka yhteisestä tietosanakirjastamme julkisuudessa puhutaan.

Osastolla keskusteltiin siitä, että Wikimedian viestintästrategian lisäksi pitäisi saada toimintaohje kriisiviestintään.

Kuva: Topias Ahola

Kuva: Topias Ahola

Lauantaina vietettiin Wikidatan nelivuotissynttäreitä, jossa kakkupalan kyytipoikana tarjoiltiin Wikidata-tietoutta.

Arvelisin, että ainakin kaikki kirjamessujen touhussa mukana olevat kannattivat sitä, että jatketaan ensi vuonnakin. Tässä yhdessä ideoituja ajatuksia ensi vuoden kirjamessuille:

  • kattoon Wikipediapallo
  • muokkaustyöpaja kirjamessujen ajaksi messuosastolle
  • handoutteja, tarroja, oheismateriaalia
  • rintamerkkejä niille, jotka kirjautuvat messujen aikana Wikipedian muokkaajiksi
  • käyntikortit henkilökunnalle, niitä olisi tarvinnut muutamassa paikassa
  • julisteet voisivat olla myös A1 kokoa

Omasta puolestani kiitän kaikkia mukana olleita. Koin yhdistyksen messuosallistumisen paljon hauskemmaksi kuin arvelin. Messuilla tuli paljon välitöntä tietoa ihmisten kokemuksista.

Me emme myyneet messuilla mitään, mutta kaikki mitä tarjosimme, meni kaupaksi.

Wikipedia on mukana Helsingin kirjamessuilla

Tiedote 25.10.2016 Wikipedia_identified1

Wikipedian toimintaa edistävä Wikimedia Suomi osallistuu ensimmäistä kertaa Helsingin kirjamessuille 27.-30.10. 2016.

Wikimedian messuosastolla voi jokainen saada neuvoja ja opastusta Wikipedian muokkaamisesta. Myös kirjamessuille osallistuvat kirjailijat voivat käydä parantamassa heitä koskevia artikkeleitaan.

Keiden pohjoismaisten kirjailijoiden artikkelit ovat suosituimpia suomen-, ruotsin-, norjan-, tanskan- ja islanninkielisissä Wikipedioissa? Tämä paljastetaan Wikimedia Suomen messuosastolla perjantaina klo. 14. 00.

Wikidata on yhteistyössä muokattava tietokanta, joka tukee muun muassa Wikipediaa. Hankkeen tavoitteena on luoda yhteinen ja avoin tietolähde kaikkiin Wikimedian projekteihin, esimerkiksi syntymäaikoihin ja muuhun yleiseen tietoon. Wikidata on Wikimediaperheen nuorin, mutta nopeimmin kasvava jäsen. Wikidata perustettiin neljä vuotta sitten.

Wikimedia Suomi juhlii Wikidatan syntymäpäiviä lauantaina 29.10. kello 14.00 messuosastolla. Tarjolla on kakkua ja limsaa niin kauan kuin sitä riittää.

Tervetuloa tutustumaan ja juttelemaan Wikimedia Suomen messuosastolle!

Yhteystiedot:

Messuosaston numero 6g86

Heikki Kastemaa, Wikimedia Suomi, puh. 050 356 3827, info [[at]] wikimedia.fi   

https://fi.wikimedia.org/wiki/Etusivu

Wikimedia otti kantaa EU:n tekijänoikeusdirektiivin ehdotukseen

Wikimedia Suomen lausunto jätettiin opetusministeriölle 13.10.2016. Siinä puututaan kolmeen keskeiseen ongelmaan EU:n direktiiviehdotuksessa.

Ensimmäinen ja kaikkia koskeva asia on, että ehdotuksessa ei ole määritelty maisemanvapautta (Freedom of Panorama) selkeästi pakollisena tekijänoikeuden poikkeuksena. Wikimedia Suomi suosittelee voimakkaasti maisemanvapauden eli pakollisen tekijänoikeuden rajoituksen sisällyttämistä EU:n tekijänoikeusuudistukseen.

Toinen lausunnon kohta koskee tekijänoikeudettomien, eli Public Domainissa olevien teosten aseman vahvistamista tekijänoikeudessa. Wikimedian kanta on, että tämä voidaan saavuttaa yksinkertaisesti selventämällä, että kun teoksen tekijänoikeus ja siihen liittyvät oikeudet ovat rauenneet, teosta tai sen osaa tarkasti vastaavia digitaalisia reproduktioita ei voi suojata tekijänoikeudella tai sen lähioikeuksilla

Kolmas lausuntomme kohde koskee Wikimedian ja sen sisarprojektien kaltaisten niin sanottuja tietoyhteiskunnan palveluiden tuottajien aseman turvaamista. Wikimedia on huolissaan siitä, että direktiiviehdotuksessa suositellaan palveluntarjoajoa ottaamaan käyttöön sisällöntunnistustekniikkaa tekijänoikeuksien selvittämiseksi. Tämä sotii palveluntuottajien vastuuvapausperiaatetta vastaan, jota on pidetty keskeisenä vapaan tiedonkulun kannalta internetissä. Wikimedian kanta on, että esimerkiksi Wikipediassa käytetyt huomautukseen ja toimintaan perustuvat toimintaohjeet ovat riittäviä.

Tässä Wikimedia Suomen lausunto.

 

 

Tilastopaja lahjoittaa käyttöoikeuksia Wikipedialle

Wikipedian Lähdekirjaston etusivu

Tilastopaja lahjoittaa 20 tunnusta verkkopalveluunsa ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura jatkaa omaa lahjoitusohjelmaansa vuodella.

Tilastopaja lahjoittaa Wikipedian Lähdekirjastolle 20 tunnusta verkkopalveluunsa. Tietokanta sisältää yleisurheilutuloksia ja -tilastoja sekä Suomesta että maailmalta. Tunnuksien avulla Wikipedian kirjoittajat voivat kehittää useiden eri kieliversioiden urheiluartikkeleita.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS) puolestaan jatkaa viime vuonna käynnistettyä lahjoitusohjelmaa 12 kuukaudella. Kansallisbiografia ja Talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisut ovat siis edelleen wikipedistien käytettävissä henkilöartikkelien kehittämisessä.

Wikipedian lähdekirjasto

Wikipedian Lähdekirjaston tunnus. Heatherawalls CC BY SA 4.0

Wikipedian Lähdekirjasto on Wikipedian sisäinen hanke, jonka tehtävänä on auttaa Wikipedian muokkaajia löytämään luotettavia lähteitä artikkeleiden parantamiseksi. Osana tätä tehtävää Lähdekirjasto tekee yhteistyötä julkaisijoiden kanssa. Se ottaa lahjoituksena vastaan käyttöoikeuksia julkaisijan aineistoihin, ja jakaa ne eteenpäin kokeneille Wikipedian muokkaajille. He puolestaan käyttävät aineistoja artikkeleiden kehittämisessä, viittaavat niihin ja lisäävät niitä lähteiksi artikkeleihin.

Wikipedian Lähdekirjasto on Wikipedia Libraryn suomenkielinen haara. Kansainvälisellä Wikipedia Librarylla on useita kymmeniä yhteistyökumppaneita, kuten Oxford University Press, JSTOR, Elsevier, de Gruyter, Cochrane Collaboration, Royal Society UK ja BMJ. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on ensimmäinen suomalainen yhteistyökumppani.

Wikipedia on usein ensimmäinen paikka, josta ihmiset hakevat tietoa internetissä. Me emme halua, että Wikipedia on vain tiedonhaun päätepiste – parhaiten se toimii lähtökohtana tietämyksen syventämiseen. Mitä parempia aineistoja Wikipedian artikkeleissa on hyödynnetty, sitä paremmista lähteistä lukija voi hakea lisätietoa ja laajentaa näkemystään. Kun tietoa on avoimesti saatavilla, sitä on helpompi hyödyntää ja soveltaa.

Oletko julkaisija?

Wikipedian Lähdekirjasto on avoin uusille yhteistyömahdollisuuksille ja etsii uusia kumppaneita. Onko sinun organisaatiollasi tarjota apua lähteiden löytämisessä ja hyödyntämisessä Wikipediassa? Ota yhteyttä!

Teemu Perhiö
teemu.perhio[at]gmail.com

Wikipedian Lähdekirjasto

Tilastopajan lahjoituksen projektisivu Wikipediassa
SKS:n lahjoituksen projektisivu Wikipediassa

Suomi mukaan Wiki Loves Monumentsiin

Wikimedia Suomi järjestää ja osallistuu ensi vuonna kansainväliseen valokuvauskilpailuun Wiki Loves Monumentsiin. Pääyhteistyökumppani on Museovirasto ja muita yhteistyökumppaneita haetaan. Tarkemmat suunnitelmat ensi vuonna järjestettävän kilpailun järjestämiseksi ja rahoittamiseksi tehdään loppuvuoden aikana.

Wiki Loves Monuments (WLM) on kansainvälinen, vuosittain järjestettävä valokuvauskilpailu. Osallistujat ottavat valokuvia historiallisista monumenteista ja perintökohteista alueillaan ja lataavat ne Wikimedia Commonsiin. Kuvia voi ottaa milloin tahansa, mutta niiden lataaminen Commonsiin tapahtuu syyskuun aikana. Ensi vuonna voidaan järjestää myös yhdessä tapahtuvia kuvausretkiä ja tapahtumia.

Kilpailun tavoitteina on:

Kilpailu on siis kaksivaiheinen. Kansallinen jyry valitsee lokakuussa kymmenen kuvaa, jotka lähetetään kansainväliseen kilpailuun. Sen tulokset julkaistaan loppuvuodesta.

WLM:n historia on seuraava:

  • 2010 järjestettiin pilottiprojekti Hollannissa
  • 2011 kilpailu laajeni Eurooppaan. Guinnesin ennätysten kirjan mukaan se saavutti maailman laajimman valokuvauskilpailun aseman.
  • 2012 laajeni maailmanlaajuiseksi, mukana oli yhteensä 35 osallistuva maata, 350 000 osallistujaa
  • 2013 kilpailu pidettiin kuudella mantereella, osallistujia yli 50 maasta

WLM:n saavuttaessa suuren suosion, se synnytti sivutuotteita. Vuonna 2013 Ukrainassa aloitettiin kansainvälinen Wiki Loves Earth valokuvauskilpailu, jossa kuvataan luonnonperintökohteita ja tallennetaan kuvia Commonsiin. Vuonna 2013 käynnistyi Wiki Loves Public Art, jonka järjestäjinä ovat WM Ruotsi ja Europeana.

Eli kaikki valokuvauksesta ja perintökohteiden kuvaamisesta kiinnostuneet, pysykää kuulolla. Tarkempia ohjeita saadaan ensi vuoden alusta.