”Nyt osaan lukea”, sanoin äidilleni viisivuotiaana. Kun äiti pyysi minua osoittamaan sen, luin sujuvasti Aku Ankka sarjakuvan puhekuplat Uusi Suomi -lehdestä. Myöhemmin koulussa en ensin osannut tavata, mutta sitten sekin alkoi sujua. Vanhempani rohkaisivat lukemaan ja tykkäsin käydä Oulun kaupunginkirjaston lastenosastolla. Myöhemmin rupesin käyttämään kirjastoa säännöllisesti.

Afrikassa opin, että lukutaito ei ole itsestäänselvyys. Afrikkalaisille luku- ja kirjoitustaito tarkoittaa yleensä jonkin eurooppalaisen kielen lukemista tai kirjoittamista. Muinoin ranskankielisen Afrikan kouluissa ei aina välitetty siitä, mitä koulukirjoissa luki. Patrick Manning kertoo, miten afrikkalaislapset saattoivat lukea kouluissa yleisesti käytetystä ranskankielisestä oppikirjasta seuraavaa:

”Esi-isämme olivat gallialaisia, jotka olivat kookkaita ja vaaleita.”

Kuvittelen, miten miljoonat ja taas miljoonat afrikkalaiset koululaiset hymyilivät ja hihittelivät itsekseen tuota tekstiä lukiessaan. Niin varhain he ymmärsivät, mitä on kolonialismi.

Osallistuin viime syksynä Agadirissa Wiki Indabaan, joka on Afrikan Wikimedia ja Wikipediayhteisöjen vuosittainen tapaaminen. Eräässä istunnossa puhuttiin inklusiivisuudesta, eli siitä, mitä esteitä esimerkiksi näkö- ja kuuluvammaisilla on Wikipedian lukemiselle ja muokkaamiselle. Kommentoin alustusta sanomalla, että olen kyllä aivan samaa mieltä kaikista esitelmässä mainituista asioista, mutta lisäsin, että eikö olisi hyvä, että afrikkalaiset Wikiyhteisöt pohtisivat myös luku- ja kirjoitustaitoa?

Esimerkiksi Beninissä yli puolet maan 14 miljoonaisesta väestöstä on luku- ja kirjoitustaidottomia. Naisten lukutaidottomuus on suurempaa kuin miesten. Rupesin käymään läpi Wikipedian tietoja eri maiden lukutaidottomuudesta. Se vaihtelee hurjasti. Tšadissa 66,4 prosenttia väestöstä ei osaa lukea, Kuubassa vastaava luku on 0,2 prosenttia.

Kysynkin, miten jollakin maalla on varaa pitää suurta osaa väestöstä lukutaidottomana? Jos Suomessa olisi puolet väestöstä lukutaidottomia, meidän ei tarvitsisi pelätä hallituksen budjettileikkauksia, koska maamme menisi välittömästi konkurssiin.

Perehdyttyäni asiaan huomasin, että luku- ja kirjoitustaito on monimutkainen asia. Kyse on myös siitä, miten hyvin ihmiset osaavat lukea ja kirjoittaa. Kirjallinen kulttuuri ei ole kaikkialla läsnä kuten Euroopassa. Esimerkiksi Beninissä on kirjastoja vain kaupungeissa ja kun kävin maan kansalliskirjastossa Porto Novossa, havaitsin sen varsin vaatimattomaksi. Kukaan ei tuntunut tietävän, mikä on maan kielipolitiikka tai miten lukutaitoa pyritään edistämään.

Luku- ja kirjoitustaidon puuttuminen huomattavalta osalta väestöä on luultavasti monen maan suurimpia ongelmia. Sanotaan, että myös Suomessa luku- ja kirjoitustaito heikkenee. Ja turha mainita, että Wikipediaakaan ei voi kehittää, jos luku- ja kirjoitustaito puuttuu.

Järjestämme keskiviikkona 24. maaliskuuta tapahtuman Oodissa, jossa on tarkoitus miettiä Wikipedian lukutaito-aiheisia artikkeleita. Tapahtuma on osa Lukukeskuksen organisoimia Lukuviikon tapahtumia. Wikiprojektin sivulla on erilaisia lukutaitoon liittyviä aiheita, joista voisi suositella kirjoitettavaksi artikkeleita. Esimerkiksi tietokonelukutaito, digitaalinen lukutaito, tilastolukutaito, kriittinen lukutaito, medialukutaito, sosiaalisen median lukutaito, ekologinen lukutaito, terveyslukutaito, kielellinen lukutaito, kvantitatiivinen lukutaito, visuaalinen lukutaito, musiikkilukutaito. Ja hännän huippuna on tekoälylukutaito.

Yksinkertaisesti sanottuna, eikö lukutaito ole sitä, että opitaan ymmärtämään asioita. Ja sitä varten myös Wikipedia on olemassa. Tervetuloa!

I interviewed Victoria in Tbilisi Georgia in CEE Meeting September 2023. Here is her interview and after it, a brief text. https://commons.wikimedia.org/wiki/File:What_Is_Happening_In_Wikipedia_Russia.webm

The Wikipedia community in Russia is divided about the war in Ukraine because the Wikipedia consists of people of whom some are in Russia, some abroad. There are a lot of processes happening. Since beginning of the full scale war in Ukraine there were two fork projects, that copied Russian Wikipedia, about two million articles. They were made by people who had prominent position in the society.

The first project was Runiversalis and the next was published in July 2023 called Ruwiki. Victoria asses that they are successful already because they remain stable. When Runiversalis was published everybody went to look at it, it crashed. Everything points out that it is backed by private money from a Russian bank. It is still below the Russian Wikipedia in Yandex search. They buy advertisements you can see on the side. They have a significant amount of editors that left Russian Wikipedia because they were able to pay them money. It is always every Wikipedians dream to earn money editing Wikipedia.

The community of Russian Wikipedia is ten times larger than the number that they have in the clones. Victoria says that she does not know for how long the Russian fork will remain stable, if the money runs out.

What is the situation with the small languages Wikipedias in Russia? Victoria says that the largest projects like the Tatar and Bashkir Wikipedias are supported by the fork. She hopes that the smaller Russian languages will stay with the Wikipedia, the real one, not the copy. The Russian Wikipedia can afford to loose five or ten (active) editors, but for the smaller ones it means that they stop developing.

Heikki Kastemaa Kulttuurinavigaattori

Wikimedia Europen yleiskokous järjestettiin Prahassa. Osallistuin siihen Wikimedia Suomen edustajana ja kerron tässä tietoja ja huomiotani tapaamisesta.

Wikimedia Europen yhteisönä toimi aikaisemmin samanniminen Wikimedian edunvalvontaryhmä (advocacy group), jota tuki ja rahoitti Wikimedia Saksa. Itsenäiseksi kansalaisjärjestöksi INGO:ksi tai tarkemmin sanottuna kansainväliseksi, ei voittoa tuottavaksi kansalaisjärjestöksi Wikimedia Europe rekisteröitiin alkuvuodesta 2023. Yhdistys toimii Belgian lain alaisena. Wikimedia Suomi liittyi mukaan hallituksen päätöksellä ja kirjattiin jäseneksi elokuussa 2022.

Toiminta

WM Europe ei ole hubi eikä se ole Wikimedian yhteistyökumppanikaan (affiliate). Henkilökuntaa Brysselissä on tällä hetkellä kolme. Toimitusjohtaja on Anna Mazgal ja yksi henkilö vastaa rekrytointiprosessista. Yhdistyksen hallituksessa on viisi jäsentä, joista neljä valitaan ja yksi nimitetään. Hallituksen puheenjohtaja on Claudia Garád Itävallasta.

Perustajien hyväksymä toimintapolitiikka on seuraava:

• EU:n politiikka (lobbaus) ja EU:n toimintatuki (rahankeräys)
• oma toiminta ja jäsenien auttaminen
• Euroopan kansainvälisten yhteistyökumppaneiden toiminnan koordinointi
• tapaamiset ja tilaisuudet, joita ovat Wikimedia Europen yleiskokous ja Brysselissä järjestettävät Big Fat Brussels Meetingit

Päätoimijat

Yhdistyksen päätoimijoita ovat CEE hub, eli Keski- ja Itä-Euroopan Wikimedioiden hubi, WikiFranca, sekä sisältökumppanit (Content Partnerships Hub).

Osallistuin viime syksynä Ohridissa, Pohjois-Makedoniassa pidettyyn CEE-tapaamiseen ja raportoin siitä edellisessä blogikirjoituksessani. Prahan tapaamisessa ei tullut esille CEE:sta oleellista uutta, joten en kerro tästä laajasta Keski- ja Itä-Euroopan Wikimedioiden organisaatiosta enempää.

Paitsi sen, että CEE valmistelee nyt ensi syksyn CEE-tapaamista, joka on 15.-19. syyskuuta Tbilisissä, Georgiassa. Niin, ja myös kesällä 2024 järjestettävän Wikimania 2024:n valmistelut Krakovassa, Puolassa ovat jo käynnissä.

WikiFranca

WikiFranca on ranskaa puhuvien maiden wikimedioiden yhteistyöverkosto (siis erotuksena Ranskan Wikimediachapterista). Kesäkuussa 2023 sillä on 17 jäsentä kolmella mantereella. Suurin osa niistä on ranskankielisessä Afrikassa, kuten WMFI:n yhteistyökumppani Wikimédiens du Bénin. WikiFrancan päätavoitteena on vahvistaa sisäisiä prosesseja ja organisoida Ranskaa puhuvien Wikitapaaminen Norsunluurannikolla syyskuussa 2023. Se ottaa käyttöön kapasiteettiohjelman, valmistaa ranskankielisten yhteistyökumppaneiden mikroavustuksia ja jatkaa Afrikan yhteistyökumppaneiden tukemista.

Sisältökumppanien hubi (Content Partnerships Hub), tukee liikkeen yhteistyökumppaneiden toimintaa. Se ohjaa ja vastaa liikkeen tarpeista, mutta ei pyri tekemään päällekkäistä työtä ja toimii yhdessä yhteistyökumppanien kanssa ja tarjoaa tukea teknisessä ja asiantuntijuudessa.

Toiminta jakautuu kuuteen osaan: Tarpeiden arviointi, strategisen datan siirto, ohjelmistokehitys, helpdesk, kapasiteetin kehittäminen, kansainväliset kumppanuudet.

Muita huomioita ja pikku-uutisia

Prahan tapaamisen yhteydessä tutustuttiin Tsekin kansalliskirjaston tiloihin, jonka jälkeen pidetyssä tilaisuudessa Tšekin Kansalliskirjaston johtaja ja Wikimedia Česká republikan johtaja allekirjoittivat yhteistyösopimuksen Wikipedian luomisesta, muun muassa kansalliskirjaston tietokantojen saatavuudesta Wikidatan kautta.

Espanjan Wikimedian edustaja kertoi suuren ja vaikutusvaltaisen museoalan organisaation ICOMin konferenssista Valenciassa Espanjassa ensi syyskuussa. Mukana on neljä Wikimediachapteria.

WMItalian edustaja kertoi vapaista ja avoimista ohjelmista, jotka ovat osa vapaata tietoa. Esimerkiksi onko nettitapaamisissa järkevää käyttää Zoomia, kun voi käyttää Big Blue Buttonia?

Pohjois-Euroopan rooli hukassa?

Wikimedia Northern Europe perustettiin Tukholmassa lokakuussa 2018. Seuraava tapaaminen oli Tartossa vuoden kuluttua. Ideana oli perustaa koko pohjoisen Euroopan kattava yhteistyörganisaatio. Mukana tapaamisissa oli Islannin, Tanskan, Norjan, Ruotsin, Suomen, Latvian ja Viron kollegoita. Liettuasta ei tavoitettu ketään.

Wikimedia Northern Europen toiminta vaikuttaa nyt hiipuneen, eikä pelkästään Covid-ajan takia. Osa suunnitelluista yhteistyökumppaneista toimii myös CEE-organisaatiossa. Huomasin myös Prahassa, että mikään Baltian maan jaosto ei ainakaan toistaiseksi ole ilmoittautunut myöskään Wikimedia Europen jäsenorganisaatioksi. Siis toistaiseksi.

Mutta jo perustettua Wikimedia Northern Europea ei siis esitelty tapaamisessa osana WMEU:n toimintaa. Juttelin asiasta Prahassa WMSE:n Eric Luthin ja WMEU:n johtajan Anna Mazgalin kanssa. Ei heilläkään ollut asiasta muuta sanottavaa, kuin että he tukevat pohjoisen yhteistyötä, jos vain tarvetta siihen on.

Olemme kaikki aktiivisesti ja avoimesti toimivia yhteisöjä, eikä meillä ole mitään syytä panna päätämme puskaan näissä asioissa. Ehkä tarve liittoutumiseen on pienempi kuin muilla Euroopan alueilla, mutta omasta mielestäni pohjoiseurooppalaisilla on ollut ja tulee olemaan sanottavaa kansainvälisessä Wikimedialiikkeessä. Olisiko hyvä, jos pohjoisen yhteistyön tavoitteita pohdittaisiin vielä kerran yhdessä tapaamisessa?

Heikki Kastemaa, kulttuurinavigaattori

Sana sieni on tšekin kielellä hub, mutta sieniretki Keski- ja Itä-Euroopan Wikimedioiden tapaaminen ei ollut. Covidin jälkeen ensimmäinen CEE:n live-tapaaminen Serbian Belgradin (2019) jälkeen tapahtui maisemistaan tunnetun historiallisen Ohridin kaupungin lähellä Pohjois-Makedoniassa.

Mukana oli toista sataa osallistujaa seuraavista maista ja alueista: Albania, Armenia, Azerbaidžan, Bosnia, Don (Etelä-Venäjä), Georgia, Itävalta, Kazakstan, Kirgisia Kreikka, Kroatia, Latvia, Makedonia, Malta, Moldova, Montenegro, Puola, Serbia, Serbitasavalta, Slovenia, Tšekki, Turkki, Ukraina, Uzbekistan, Unkari, Viro ja Venäjä. Osallistujat olivat Wikipedian eri kieli- tai käyttäjäryhmistä sekä perinteisistä Wikimedioiden jaostoista eli Chaptereista.

Lisäksi kutsuttuina tai CEE:n ulkopuolisia oli Englannista, Saksasta ja minä Suomesta, sekä Wikimedia Foundationin (WMF) ja sen johtokunnan edustajia. Maailman tilanteen takia monet esimerkiksi Venäjältä eivät päässeet osallistumaan ja joitakin ohjelmaan merkittyjä esityksiä jäi pois. Esimerkiksi Iranin Wikimedian johtaja ei ollut paikalla ennakkotiedoista huolimatta.

Hubit organisoinnin perustaksi

Tämä oli viides CEE-tapaamiseni. Muistan kyllä sanan ”hub” mainitun aikaisemminkin, mutta nyt kävi selväksi, että tämä sana luonnehtii koko Keski- ja Itä-Euroopan Wikimedioiden organisoitumista.

Hubit voivat olla pieniä tai isompia yhteisöjä, erilaisia Wiki-klubeja tai temaattisia ryhmiä. CEE:n hubi aktivoi ja palvelee muita hubeja auttamalla niitä kehittämään organisaatiotaan tai ohjelmaansa, se voi myös auttaa hubia avustushakemusten kirjoittamisessa. On koettu ongelmaksi, että tieto ei aina kulje, eli ei aina tiedetä, mitä jollain alueella tapahtuu. Joskus taas viestintää on liikaa, joka aiheuttaa sen, että hubien toimintaa on työlästä seurata. Hubien virallistamiseen ja yhteyksien parantamiseen satsataan. Hubeilla ilmeisesti haetaan myös toimintaa, joka suuntautuu alhaalta ylöspäin.

Wikimedia CEE:n hubien koordinaattoriksi valittu Barbara Klen Kroatiasta sanoi, että häntä kiinnosti työtä haettaessa yhteisön arvot ja missio. Toisen CEE hubin työntekijän paikkaa haetaan ensi vuonna.

Niin, ja Keski- ja Itä-Euroopan organisaation nimi on nyt CEE Wikimedia Hub. Kansainväliset konferenssit muistuttavat aina jossain määrin suuren perheen tai suvun tapaamista, ja Ohridissa vitsailtiin vanhan Habsburgien suvun nimen muttamista Hubsburgiksi.

Sota-ajan Wikipedia

Ukrainan Wikimedian jäsenistä 68 prosenttia ilmoitti kesäkuussa toimintansa vähentyneen joko huomattavasti tai jonkin verran koko maahan kohdistuvan hyökkäyksen jälkeen. Syitä tähän olivat ajan vähyys (erityisesti uusien muokkaajien ja neuvonnan osalta), tekniset esteet (esimerkiksi ei internet-yhteyttä väestönsuojissa) tai psykologinen stressi.

Ukrainankielisen Wikipedian lukijakiinnostus kasvoi huomattavasti. Huhtikuussa UkWikin kävijämäärä oli historiansa toiseksi vilkkain, yli 106 miljoonaa kävijää. Sota-aiheet ovat suosituimpia, kuten voi odottaa ja ukrainankielisen Wikipedian kaikkien aikojen suosituin aihe on Venäjän hyökkäys.

Ukrainan Wikimedia organisoi Ukraine’s Cultural Diplomacy Month 2022 kampanjan, jossa oli osallistujia muun muassa seuraavista pienemmistä Wikipedioiden kielistä, kuten nahuatl, tašelhit, keskibikol, tagalog ja volapük. Ukrainassa on myös luetteloitu Ukrainan uhanalaista kulttuuriperintöä ja järjestetty Wiki Loves Earth kilpailu.

Pidin kaksi Ajapaik-istuntoa, joista toiseen osallistui kolme ukrainalaista wikipedistiä, joiden kanssa kävimme läpi heidän kotikaupunkiensa vanhojen kuvien aineistoa Commonsissa. Valitsimme kuvista sellaisia, jotka olisivat käyttökelpoisia siirrettäväksi Ajapaikiin ja kuvauksiin. Eräs wikipedisti kommentoi, että valokuvaaminen Ajapaikiin Ukrainassa vanhojen kuvien perusteella itse paikalla saattaisi olla hieman vaarallista, koska kuvaajaa saatettaisiin pitää jonkinlaisena vakoilijana.

Kiinnostusta Ajapaik-järjestelmän käyttöön Ohridissa tuntui kuitenkin olevan useista eri maista ja paikkakunnilta, kuten Ukrainan lisäksi Saksasta, Latviasta ja Serbiasta. Innostuneena työpajasta aion ehdottaa Viron ja Suomen Wikimediolle, että ne aloittaisivat ”Ajapaik goes Global” -strategian laatimisen.

Estot ja sensuuri

Pettymyksekseni paikalla olleet Venäjän Wikimedian edustajat eivät pitäneet ohjelmaan merkittyä raporttiaan, eikä selitystä sille tarjottu. Wikimedia Foundationin lakiasiantuntija Leighanna Mixter selvitti etänä WMF:n suhtautumista Wikipediaan suuntautuneisiin estoihin, estoyrityksiin ja venäjänkielisen Wikipedian tilanteeseen.

Wikipedian estäjämaista tunnetuin lienee Kiina, jossa estettiin ensin valittujen Wikipedia-artikkelien julkaisu vuonna 2015, ja kaikkien kielten julkaisemisen estäminen alkoi vuodesta 2018 lähtien. Wikipediaa on vaadittu estettäväksi pääasiassa uskonnollisista syistä Intiassa ja Pakistanissa, sekä Venezuelassa vaaleja edeltävänä aikana.

Turkissa oli aluksi selektiivistä estoa, kunnes kaikkien kielten Wikipedioiden julkaisu estettiin maassa vuosina 2017-2020. Estohan päättyi siihen, kun WMF valitti siitä Turkissa ja maan korkein oikeus totesi eston laittomaksi. Turkinkielisen Wikipedian muokkaus ja käyttö ei ole palautunut estoa edeltävälle tasolle 2,5 vuoden eston jälkeen. Osallistujia Ohridissa oli Turkista kaksi ja yksi turkinkielisten käyttäjäryhmästä.

Venäjän viestinnän valvontaviranomainen Roskomnadzor on lähettänyt säännöllisesti vaatimuksia WMF:lle venäjänkielisen Wikipedian muokkaamisen estämiseksi. Mixter totesi, että Foundation ei poista informaatiota Wikipediasta pelkästään siksi, että jonkun maan hallinto sitä vaatii. WMF sanoo taistelevansa muokkaajien puolesta minkä tahansa haasteen edessä. Se sanoo myös jatkavansa wikipedistien auttamista ja auttavan heidän vastuunottoaan artikkelien muokkaamisesta. Tiettävästi yksi Wikipedian muokkaaja on pidätetty Valko-Venäjällä, josta Ohridissa ei ollut osallistujia.

Tilanne Venäjällä on siis se, että venäjänkielinen Wikipedia toimii. Kun huomattava osa somesta ja internet-julkaisuista, sekä perinteisestä journalismista on estetty Venäjällä, kysyin Leighanna Mixteriltä, minkä hän arvelee syyksi tähän? Hän arvioi Venäjän viranomaisten saattavan otaksua, että estosta saattaisi olla enemmän haittavaikutuksia kuin hyötyä. Venäjänkielisessä Wikipediassa saattaa olla arvoa, joka hyödyttää myös Venäjän viranomaisia. On myös arvioitu, että Venäjällä suunnitellaan oman meta-Wikipedian julkaisemista, mikä on sinänsä täysin laillista. Ongelma niissä on päivitys, jonka mobilisoiminen ei otaksuttavasti voi saada Wikipedian mittoihin nousevia muokkausmääriä.

CEE:n itälaajentuminen

Paljon muutakin voisi Ohridin tapaamisesta kertoa. Ilmapiiri oli innostunut, mutta myös jossain määrin varautunut maailmantilanteen takia. Esimerkiksi minulta useat tulivat kysymään tavatessa, miten Suomessa voidaan ja sotatilanne tuntui olevan kaikilla mielessä. Lieneekö syynä kolmen vuoden aikaero edelliseen tapaamiseen tai maailman meno yleensä, mutta arvioisin että Wikimedia CEE on suurempi ja voimakkaampi kuin koskaan.

Osallistuin CEE tapaamiseen Virossa vuonna 2015, jolloin arvelin, että Wikimedia laajentuu itään. Nyt se itälaajentuminen on jatkunut. Ja seuraava CEE tapaaminen on syksyllä 2023 Tbilisissä, Georgiassa.

Juteltuani Ohridissa tovin erään nuoren wikipedistin kanssa, hän antoi minulle tällaisen makean lahjan kotimaastaan.

Heikki Kastemaa, kulttuurinavigaattori

Sanna Nyqvist kirjoittaa Kritiikin Uutisissa aiheesta ”Tiedon alkuperä ja reilu käyttö – lähteistä kertomiselle on monia tapoja luovassa tietokirjallisuudessa”. Aihe liittyy viimeaikaiseen keskusteluun tietokirjallisuudesta ja lähteiden käytöstä.

Wikipediaa ei juuri voi sanoa luovaksi tietokirjallisuudeksi, onhan tietolähteiden käyttö siinä määritelty tarkemmin kuin tietokirjallisuudessa. Mutta monet artikkelin ajatukset liippaavat läheltä wikipedistiäkin.

Mainittakoon aluksi, että Suomen Kirjankustantajat -verkkosivun mukaan ”Suomessa julkaistuista kirjoista 80 prosenttia on tietokirjallisuutta, ja peräti 90 prosenttia kotimaisesta kustannetusta kirjallisuudesta.”

Sanna Nyqvist toteaa, että lähteitä koskevan keskustelun taustalla ovat osaltaan kirjamarkkinoiden muutosten paineet. Yhä harvemmat teokset pääsevät julkisuuden valokeilaan, ja sovellusten algoritmit kasaavat näkyvyyttä entuudestaan tutuille nimekkeille.

Wikipedistin on hyvä ymmärtää, että hänen käyttämänsä tietolähteet ovat rajallisia. Nyqvist on huomannut, että lähdekiistojen yhteydessä vedotaan herkästi juuri tieteen käytäntöihin. ”Tieteellinen viiteapparaatti ei kuitenkaan ole yleispätevä lähteistä kertomisen normi muualla kuin tieteellisten julkaisujen maailmassa.”

”Tietokirjallisuudessa ei siis ole yhteisesti jaettuja tiedon jatkokäytön ja lähteiden ilmaisemisen sääntöjä.”

Ja tämän kirjoittajan oivalluksen voi todeta Wikipediassakin: ”…pelkkä muodollinen lähteiden listaus ei estä kritiikkiä lähteiden käyttötavoista ja ilmoittamisesta. Jos lähdeaineisto on kiistanalaista, aukkoista, epäselvää tai oma suhtautuminen siihen on poleemista, on yleensä varminta pelkän kirjallisuusluettelon lisäksi avata tapoja, joilla aineistoja on käytetty. Samoin on hyvä nostaa esille, mikäli jokin lähde on ollut merkittävästi muita olennaisempi. Muodollisesti pätevä luettelo ei aina ole riittävä tapa viestiä lähteiden käytöstä.”

Monet wikipedistit ajattelevat sinnikkäästi, että tieto on puhdasta tulkinnasta. Tähän Sanna Nyqvist toteaa, että tieteellinen historiantutkimus – kuten myös populaari kulttuurihistoria – perustuu faktojen ohella tulkinnoille.

”Kun tietokirjoittajina hyödynnämme toisten kirjoittajien ja tutkijoiden työtä, on olennaista ymmärtää faktojen ja tulkintojen suhde. Niitä ei voi täysin erottaa toisistaan – ei ole olemassa kovia faktoja ja selviä tulkintoja – mutta tulkintoihin tarvitaan muutakin kuin vain sitkeää arkistotyötä ja tietojen listausta. Välillä näkee tulkintoja lainattavan faktoina, kun lainaavalta kirjoittajalta puuttuu aihealueen syvempi tuntemus.”

Mieltäni lämmittivät nämä artikkelin ajatukset, joita myös Wikipedian kirjoittajien toivoisi hoksaavan:

”Vastavuoroisen kuppaamisen ja vastakkainasettelujen sijaan kannattaisin kuitenkin kollegiaalisuuden vahvistamista. Tietokirjoittaminen on aina yhteistyötä, kollaboraatiota, vaikka toiselta osapuolelta ei suostumusta kysytä (eikä tarvitsekaan kysyä). Vapaan tiedon käytön lähtökohtana on kunnioitus tuon työn tekijöitä kohtaan ja ymmärrys heidän asemastaan. Suurelle yleisölle tietoa popularisoivat kirjoittajat ovat asemassa, jossa voivat toimia koko kentän hyväksi. He voivat innostaa lukijoita syvemmille vesille ja lisätä laajapohjaista kiinnostusta tietokirjallisuuteen.”

Kulttuurinavigaattori

Restituutio Afrikkaan hiertää länsimaisten ihmisten mieliä. Kyse on mantereen ulkopuolelle siirretyistä, eri aikoina ja alueilla Afrikassa tehdyistä taide-esineistä, jotka ryöstettiin usein kyseenalaisissa siirtomaavalloitusten olosuhteissa. Ne siirtyivät pääasiassa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ja ovat olleet jo kauan erilaisissa museoissa ja kokoelmissa.

Puhetta restituutiosta, erilaisten esineiden palauttamisista maasta toiseen eli repatriaatiosta on ollut paljon ja kauan. Kuuluisin esimerkki lienee Lontoon British Museumissa olevat Elginin marmorit, joista Kreikka ja Britannia ovat käyneet kiistaa jo kymmeniä vuosia. Paljon niistä on puhuttu ja kirjoitettu, mutta mitään ei ole tapahtunut.

Afrikkaan suuntautuva restituutio ei ole uusi keksintö sekään. Vuonna 1936 Akenzua II, nykyisen Nigerian alueella olevan Beninin kuningaskunnan Oba, eli kuningas teki vuonna 1897 ryöstetyistä esineistä palautusvaatimuksen British Museumiin. Sinne lainatut, yksityiskokoelmassa olleet kaksi korallikruunua sekä korallihelmin koristeltu vaate palautettiinkin kahden vuoden kuluttua.

Varsinkin brittien vuonna 1897 toteuttama Nigerian Benin Cityn tuhoaminen ja ryöstö tulivat vähitellen yhä enemmän tietoisuuteen toisen maailmansodan jälkeen. Lisää löylyä keskusteluun ovat lyöneet ajankohtaiset aiheet kulttuuriperinnöstä. Syksyllä 2020 toinen Sarr-Savoy -raportin kirjoittajista, ranskalainen taidehistorioitsija Bénédicte Savoy totesi The Art Newspaperin haastattelussaan, että Ranskasta tapahtuvia restituutoita oli jouduttanut Black Lives Matter -liike.

”Kaiva siitä missä olet”

Tähän keskustelun osui pommin tavoin Dan Hicksin ironisella otsikolla varustettu kirja The Brutish Museums. Hicks työskentelee Oxfordissa, Pitt Rivers -museossa Oxfordin yliopiston antropologian ja maailman arkeologian osastolla, jossa hän toimii ”maailman arkeologian” kuraattorina.

Hicks ilmoittaa pyrkivänsä noudattamaan ruotsalaisen Sven Lindqvistin ajatusta ”Dig Where You Stand”, eli ”kaiva sitä, mitä tiedämme, käytä asiantuntijoita ja joskus esoteerista teknistä tietoa uusien menneisyyksien paljastamiseen ja ehkä parempaa tulevaisuuttakin.”

Lähtökohtaansa Dan Hicks luonnehtii eräänlaisena europessimisminä. Hän tarkoittaa sitä että tieto, jota eurooppalaiset saavat afrikkalaisista esineistä antropologian museoissa on yhteneväistä eurooppalaisen kolonialismin kanssa. Tämä tieto on kokonaan sidonnainen mustaihoisia vastaan suunnattuun väkivaltaan ja osattomuuteen, kunnes nämä ajat paljastetaan, tutkitaan sekä ymmärretään ja kunnes restituutiotyö on alkanut. Restituutiotyöllä Hicks tarkoittaa jokaisen antropologisen ja ”maailmankulttuurin” museon valkoihoisen infrastruktuurin riisumista.

Dan Hicksin kanta on se, että kaikki on palautettava. Esineiden palauttaminen aloittaisi kulttuurisen restituution maissa, jotka olivat aikoinaan aikaisempien siirtomaaisäntien siirtomaita. Kun aineisto palautetaan maihin, joiden alueilla ne aikoinaan luotiin ja joista ne varastettiin, ne mahdollistaisivat niiden oman kulttuuriperinnön juhlimisen ja tutkimisen. Se pakottaisi myös Britannian sovittamaan suhteensa omaan siirtomaaperintöönsä. Tämä perintö ei ole menneisyyttä, vaan lasin takana olevaa nykyisyyttä.

Restituutio on alkanut

Hicks siis kirjoitti viime vuonna (2020) ilmestyneessä kirjassaan restituutiotyön alkamisesta. Asiat ovat edenneet nopeasti. Tätä kirjoittaessa toukokuussa 2021 voi sanoa, että restituutiotyö Euroopan keskeisistä siirtomaavalloista on alkanut, tosin vasta hyvin pieneltä osin. Eräs syy siihen on varmaan myös itse Dan Hicksin kirja ja sen saama julkisuus.

Keväällä 2021 on uutisoitu ainakin seuraavista Afrikkaan tapahtuvista palauttamisista:

Iso-Britanniasta palautetaan Beninin pronsseja Nigeriaan. Brittien halu palauttaa ei ainakaan tähän asti koske suuria museoita ja kokoelmia, vaan pieniä.

Toukokuussa uutisoitiin, että Irlannin kansallismuseo aikoo palauttaa 21 historiallista artefaktia Nigeriaan. Museolla ei ole muodollista suunitelmaa palautuksista, mutta se on sitoutunut restituutioon.

Saksa on luvannut palauttaa Berliinin etnologisen museon kokoelmissa olevia Beninin pronsseja. Saksan kulttuuriministeri ilmoitti myös, että maa on hyväksynyt strategian tuleville palauttamisille. Saksan ulko- ja kulttuuriministeriöt julkaisivat netissä myös kontaktipaikan kolonialististen kontekstien kokoelmille. Luettelo Saksassa olevista Beninin pronsseista julkaistaan kesäkuussa.

Brittien ja Saksan palauttamiset käynnistyvät vuonna 2022.

Ranskan parlamentti hyväksyi joulukuussa 2020 asetukset 26 esineen palauttamiseen Beninin tasavaltaan ja yhden esineen palauttamiseen Senegaliin. Palauttamiset on tehtävä vuoden kuluessa, eli tämän vuoden loppuun mennessä. Wikipediassa näistä on luettelo otsikolla Béhanzinin aarteet.

Restituution hyväksyminen vaatii asenteiden muutoksia, ja niiden muuttuminen näyttää nyt toteutuvan. Yksityiset kokoelmat ja pienet museot ovat osoittautuneet ainakin Englannissa nopeammiksi kuin suuret instituutiot. Dan Hicksin keväällä The Guardianissa antaman lausunnon mukaan British Museum, jonka kokoelmassa on paljon Beninin pronsseja, on aikaisemmin saanut aivan liikaa tilaa tässä keskustelussa.

Hicks sanoo: ”Vastuu ja päätökset ovat enimmäkseen museoiden toimihenkilöillä ja nyt on nähtävissä alku uusille, paikallisille keskusteluille, joita johtavat yleisöt, yhteisöt ja sidosryhmät.”

Se vaikuttaa lukemisen tapoihin, lapsiin ja nuoriin, terveyden edistämiseen, vuorovaikutuksen uusiin muotoihin, organisaation maineriskeihin ja ostokäyttäytymiseen. Sen mahdollisuuksia tutkitaan kodin, koulun ja kunnan viestinnässä.

On tutkittu sen käyttöä ehdokkaiden ja kansalaisten poliittisessa käyttäytymisessä vuosien 2003–2015 eduskuntavaaleissa. Sillä on vaikutus varusmiesten mielipiteisiin ja asenteisiin, sekä sen markkinointiviestintäkanavilla on vaikutus kuluttajan kaurajuoman ostopäätökseen.

Tämä oli vasta pientä alkua, kun googlasin sosiaalisen median vaikutuksesta. Mutta tämäkin oli tarpeeksi, jotta vakuuttuisi siitä, että some on kaikkialla ja joka paikassa. Siitä on tullut osa mediaa ja me olemme tulleet osaksi sitä.

Mutta vaikuttaako some internetin suosittuun toimijaan, Wikipediaan? Kyllä, some rämpii sinnekin. Se hiipii Wikipedian artikkeleiden keskustelupalstoille, vyöryy käyttäjäsivuille ja täyttää Kahvihuoneet pitkillä, vaikeasti luettavilla ja tolkuttoman huonosti määritellyillä ongelmilla. Se tarkoittaa syvällisiä käyttäytymiskeskusteluja, provosointia, suuttumista, trollaamista, besserwisseröintiä, härnäämistä, kyynisiä asenteita, cancel-kulttuuria.

Some-ajan Wikipedialta odotetaan… äh, sosiaalisuutta. Ei riitä, että olet kiinnostunut vain artikkelien kirjoittamisesta. Tietosanakirjan muokkaajan on varattava aikaansa yhä enemmän pitkiin keskusteluihin, jaaritteluihin ja jorinoihin. On oltava jotain mieltä, nähtävä, katsottava, kieltäydyttävä, tuomittava tai kannatettava. Some on osallisuutta ja osallistumista, mutta eikö se vaikuta joskus enemmänkin saalistamiselta?

Mediajättien joukossa

Esittelen joskus Wikipediaa ja sen ympärille liittyviä Wikimedian tietojärjestelmiä sanomalla, että Wikipedia on vähän kuin Twitter, Youtube tai Facebook. Mutta sitten yritän selostaa, että Wikipedia on erilainen internetin jättiläinen. Toisin kuin Twitter, Youtube ja Facebook, Wikipedia ei kerää ja myy tietoja käyttäjistään. Se ei tuota voittoa. Sen sivuilla ei mainosteta muuta kuin omia projekteja.

Sen artikkelit, teksti, kuvat ja videot tallennetaan avoimilla lisensseillä, joita kutsutaan myös vapaiksi lisensseiksi. Se kutsuu itseään vapaaksi tietosanakirjaksi. Se tarkoittaa sekä vapautta kaupallisuudesta, että ilmaisuutta. Meille suomalaisille ilmainen tieto ei ehkä sano paljonkaan, mutta monille kaukaisissa maissa asuville se on painava tosiasia.

Wikipedia perustuu lähes kokonaan vapaaehtoisiin muokkaajiin. Sen logo, joka on maapallon muotoinen, hieman keskeneräinen palapeli, jossa on kummallisia kirjainmerkkejä, on osuva kuva Wikipediasta. Jos osallistuu sen muokkaamiseen, sitä rakentaa pala palalta. Erilaiset merkit kuvaavat sitä, että sitä julkaistaan yli kolmella sadalla kielellä.

Hetken ilo vai rakenteinen tieto?

Muistan internetin alkuajan, jolloin lausuttiin juhlallisesti sanat World Wide Web ja uneksittiin kohta kaikkialle ulottuvasta tiedon valtaväylästä: Information Superhighway. Sen piti olla järjestelmä, josta jokainen pääsisi kaikkialle ja kaikkeen tietoon. No, netistä tuli kaikkea muuta, siitä tuli tiedon sekasotku, öykkäröinnin, valetiedon, harhojen ja hörhöjen näyttämö.

Wikipedia syntyi muutamia vuosia ennen nykyajan muita somejättejä. Samoihin aikoihin syntyivät blogit ja podcastit, joka olivat osa 2000-luvun alun liikehdintää, jossa oli itse tekemisen, DIY:n ja kansalaisjournalismin henki.

Wikipedian vahvuus perustuu paljolti juuri siihen, että se pystyy organisoimaan, jäsentämään ja tekemään tiedon löydettäväksi. Wikipedian rakenteinen tieto on antiteesi sosiaalisen median kertakäyttöiselle sisällölle ja subjektiivisuudelle, sen ruokkimalle egosentrisyydelle, itseilmaisuun perustuvalle minäkeskeiselle maailmalle.

Jos Google, Facebook ja Twitter ovat maailman suurimpia mainostoimistoja, Wikimedia puolustaa paikkaansa maailman suurimpana tiedonvälitystoimistona. Kun muut sosiaalisen median jättiläiset keräävät rahaa itselleen, Wikipedia välittää tietoa, jonka on oltava hyödyksi sen lukijoille.

Sosiaalinen media on hetken ilo. Tieto Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä tulee ja menee, mutta Wikipediassa se jää. Sen koko rakenne on suunniteltu sellaiseksi, että tietoa on helppo löytää. Sitä tukee Wikidata, joka on taustalla toimiva tietokanta, sekä Commons, jossa tallennetaan ja organisoidaan kuvia, videoita ja muita dokumentteja.

Kaikkia tarvitaan

Wikipedia pyrkii neutraalisuuteen ja sitä odotetaan myös sen muokkaajilta. Inklusiivisuuden, siis mukaan ottavuuden pitäisi luonnehtia sen ympärillä puuhaavia. Kaikki ovat tervetulleita ja kaikkia tarvitaan, mutta vandaalit torjumme tehokkaasti.

Wikipedia ei voi välttää sosiaalisen median tapojen, kielen ja asenteiden hakeutumista sen keskustelupalstoille. Mutta sen muokkaajat voisivat ehkä miettiä joskus toimintansa lopullisia tarkoitusperiä.

Heikki Kastemaa, kulttuurinavigaattori

Kun puhutaan kohteliaisuudesta ja ystävällisyydestä Wikipediassa ja Wikimedialiikkeessä, pitäisi muistaa että olemme jo julkisen keskustelun kohteliaan diskurssin ja positiivisuuden maamerkki maailmassa, joka on täynnä vihaa ja myrkyllisyyttä, sanoi Wikipedian perustaja Jimmy Wales Wikimanian päätösistunnossa Tukholmassa. Hän mainitsi eräitä sosiaalisen median foorumeita, ja totesi meidän olevan erilaisia verrattuna niihin. 

Ydinarvomme on aina ollut ajatus siitä, että henkilökohtaisia hyökkäyksiä ei sallita. Tämä perustuu monivuotiseen keskusteluun. Wales kehotti varmistamaan, että Wikipedia on vastaanottava ympäristö. Miten voimme taata, että saamme uudet tulijat kokemaan itsensä iloiseksi ja turvalliseksi ollessaan mukana osallisina?

Wales mainitsi jo Wikimania 2012:ssa esille tuomansa ajatuksen: ”Meillä on eräs klassinen ongelma… ärsyttävä muokkaaja, joka ainakin nimellisesti tuottaa hyvää sisältöä. Yhteisössä on käyttäjiä, joilla on hyvän sisällöntuottajan mainetta ja jotka ovat samalla hyvin myrkyllisiä persoonallisuuksia. Tämä on vaikea aihe…” Walesin kanta on, että teemme suuren virheen, jos siedämme henkilöitä, jotka aiheuttavat meille suuria ongelmia.

Yhteisöllä on keinoja torjua epäystävällisiä käyttäjiä, jotka voidaan esimerkiksi estää, jos he eivät osaa käyttäytyä kunnolla. Ongelma on erityisen vaikea, jos tällaiset henkilöt ovat samalla hyvin tuotteliaita käyttäjiä.

Miten tästä eteenpäin?

Jimmy Walesin mukaan tähän aiheeseen pitäisi perehtyä kaikkien yhteisössä. Miten kehitymme vahvemmiksi, miten meistä tulee vastaanottavampia, miten tulemme varmemmaksi, turvallisemmaksi?

Walesin resepti tilanteeseen:

• On selviä tapauksia, joissa henkilökunnan on parasta puuttua asiaan (kuten lakikysymykset, uhkaukset jne.)
• Paras tapa yhteisölle olisi etsiä keinoja vahvistaa yhteisön parhaita ihmisiä, jotta voitaisiin pärjätä epäkohteliaisuuden kanssa
• Joten meidän pitää toimia yhteisönä (Foundationin tuella) työryhmissä ja strategiaistunnoissa jokaisessa yhteisössä, jotta löydetään keinoja vahvistaa yhteisön kykyä pärjäämään paremmin tällaisten isojen ongelmien kanssa
• Ja Foundation voi tukea tätä Trust and Safetyn (T&S) avulla

Konfliktit voivat olla hyvin tuskallisia ja rajatapaukset vaikeita. Ihmiset, joiden voi otaksua omaavan hyvä tahto, saattavat joutua konfliktiin. Se voi olla loukkaavaa ja piinallista. On tärkeää muistaa, että olemme kaikki samalla puolella, Wales muistutti. Yhteinen vihollisemme on myrkyllinen käyttäytyminen, joka saa aikaan sen, että ensyklopedian rakentaminen on vaikeampaa. Yhteinen tavoite on tietosanakirja, sanoi Mr. Wales ja lisäsi, olematta liian wikipediakeskeinen.

Koko yhteisön tavoite on tietosanakirja

”Wikipedia on ennen kaikkea yritys luoda ja levittää kaikkein korkeimman tasoinen vapaa tietosanakirja jokaiselle maapallon ihmisille heidän omalla kielellään. Kysymys, onko yhteisö tämän tavoitteen edessä vai takana on väärä kysymys: yhteisön koko tavoite on juuri tämä.”

Liikkeen kasvaessa ja laajetessa mahdollisuutemme vaikuttaa paranevat. Uudet ihmiset ovat avain liikkeemme tulevaisuuteen ja kestävyyteen. Wales kehotti muistelemaan hetkeä, jolloin itse tulit mukaan liikkeeseen. On hienoa, jos pystyy perehdyttämään jonkun uuden mukaan. Uudet ihmiset tuovat mukaan uusia näkökulmia, ideoita ja enemmän tietoa kaikille. Ja uusia ihmisiä liittyy meihin jokainen kuukausi!

Monilla on ehkä negatiivinen krapula Wikipedian kasvun kauden jälkeiseltä ajalta, jolloin muokkaajia liittyi mukaan vähemmän. Tilanne on nyt se, että uusia aktiivisia muokkaajia on tullut mukaan kymmenen viimeisen kuukauden aikana noin 80 000 kuukausittain. Heistä noin 18 000 on täysin uusia muokkaajia, eli aktiivisista muokkaajista yksi neljästä on uusia. Jimmy Walesin viesti oli se, että tehtävämme on rohkaista uusia muokkaajia, saada heidät jäämään, jotta heistä tulisi wikipedistejä.  

Heikki Kastemaa