Miksi luemme Wikipediaa?

Kiasma Wikimarathonista 1.-2. 2. 2013. Kuva: Finnish National Gallery / Petri Virtanen

Wikipedian artikkeleita katsotaan päivittäin yli 500 miljoonaa kertaa, mutta sen lukijoiden motiiveista ja käyttäytymismalleista tiedetään toistaiseksi vähän.

Seitsemän tutkijan 17. 2. 2017 julkaiseman tutkimuksen Why We Read Wikipedia tavoitteena oli yhdistää kysely Wikipedian lukijoista käyttäjien aktiviteettiin perustuviin logeihin. Analyysit painottavat eri tekijöitä, jotka johtavat käyttäjiä Wikipediaan, kuten ajankohtaiset tapahtumat, aiheen mediavastine, henkilökohtainen uteliaisuus, työ- tai koulutehtävät tai yksitoikkoisuus. Kyselyyn osallistui lähes 30 000 henkilöä. Sen perusteella tutkijat kehittivät Wikipedian käytön taksonomian kolmeen ulottuvuuteen: motivaatio, informaatio, tarve ja aikaisempi tieto.

Tutkijat pohtivat myös niin sanottuja triggereitä, eli sitä mikä laukaisee käyttäjän motivaation.

Yleisyys

Tutkijat osoittavat käyttäjien lukevan Wikipediaa monin eri tavoin. Lukutavat poikkeavat motivaation laukaisemisen, informaatiotarpeiden syvyyden ja lukijoiden aikaisempien aiheesta olevien kokemusten mukaan. Selvästi hallitsevaa käyttämisen tapaa ei ole, ja lukijoiden käyttämät aiheet ovat sekä tuttuja, että tuntemattomia. Wikipediaa käytetään pinnallisiin tietotarpeisiin (faktan katsominen ja yleiskatsaus) useammin kuin syvällisempiin. Syvät tietotarpeet ovat vallitsevia silloin, kun lukijaa ohjaa olennaisuuksien oppiminen ja itse asiassa keskustelut laukaisevat tiedon katsomisen, mutta tutkijat havaitsivat että yleiskatsauksia laukaisevat kyllästynyt tai sattumanvarainen etsintä, mediavaste tai tarve tehdä henkilökohtainen päätös.

Aika

Motiivit näyttävät olevan enimmäkseen vakaita ajan kuluessa (viikonpäivinä ja vuorokaudenaikoina), muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta: median laukaisemat motiivit kasvoivat viikonloppuisin ja öisin, keskustelun laukaisemat lisääntyivät viikonloppuisin, sekä työn/koulun laukaisemat motiivit lisääntyvät työpäivinä ja päivällä.

Käyttäytymismallit

Tutkijat tunnistivat muutamia käyttäytymismalleja:

Kun Wikipediaa käytetään työssä tai koulutehtävissä, käyttäjät käyttävät tavallisesti pöytätietokonetta sitoutuessaan katsomaan sivua pitkään tai istunnoissa; istunnot ovat yleensä aiheiden kannalta johdonmukaisia ja niihin liittyy pääasiassa keskeisiä ”vakavia” artikkeleita enemmän kuin viihteellisyyteen liittyviä; hakukoneiden käyttö lisääntyy; istunnoilla on taipumus edetä artikkeliverkon ytimestä sen reuna-alueille.

Median ohjaama käyttö suuntautuu populaareihin, viihteeseen liittyviin artikkeleihin, jotka ovat usein vähemmän sidoksissa artikkeliverkkoon.

Olennaisuuksia opitaan yleensä taiteisiin tai tieteisiin liittyvien artikkeleiden yhteydessä, joilla ei ole merkittäviä ominaisuuksia navigoinnin kannalta; keskustelut tuovat harvoja sellaisia käyttäjiä Wikipediaan, jotka harjoittavat lyhytaikaista vuorovaikutusta sivuston kanssa, usein mobiililaitteista.

Ihmiset, jotka käyttävät Wikipediaa yksitoikkoisuuden takia tai voidakseen tutkia sitä satunnaisesti ovat yleensä tehokäyttäjiä; he navigoivat Wikipediaa pitkien, nopeatempoisten, paikallisesti monipuolisten linkkiketjujen välityksellä ja käyvät usein populaareissa tai viihteeseen liittyvissä, ja vähemmän tieteisiin liittyvissä aiheissa.

Ajankohtaisilla aiheilla on pyrkimys ohjata verkkoliikennettä pitkiin urheiluun ja politiikkaan liittyviin artikkeleihin; nämä artikkelit ovat yleensä suosittuja todennäköisesti, koska suuntauminen on laukaiseva tapahtuma

Kun Wikipediaan puoleen käännytään henkilökohtaisen päätöksen tekemistä varten, artikkelit liittyvät usein maantieteelliseen alueeseen ja teknologiaan mahdollisesti siksi, että halutaan päättää matkustamisesta tai tuotteen hankkimisesta.

Heikki Kastemaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *