Wikitapaaminen Virossa

Osallistuin syyskuussa Virossa järjestettyyn Keski- ja Itä-Euroopan maiden Wikimedioiden ja Wikipedioiden (CEE) tapaamiseen. Tapaaminen alkoi ja päättyi Tartossa, jossa Viron Wikimedian toimisto sijaitsee. Varsinainen ohjelma toteutettiin kuitenkin Itä-Viron kauniissa maisemissa Vooreen lomakeskuksessa.

Kerron aluksi eräästä tapaamastani henkilöstä ja poimin seuraavaksi muutamia mieleeni jääneitä alustuksia ja ajankohtaisia asioita tapahtumasta.

Tapasin Corneliuksen…

Aikaisemman ja myös Suomen kokemusteni mukaan huomasin Virossa, että wikipedistit ovat kiinnostavaa väkeä. Samassa mökissä majoittui nuorehko mies. Tavattuamme esittelin itseni sanomalla että olen Suomesta ja muokanneeni Wikipediaa kohta kymmenen vuoden ajan. Lisäsin, että vaikka olen 62-vuotias, en ole kokenut Wikipedian parissa puuhaillessani minkäänlaista ikäsyrjintää.

Nuori mies esitteli itsensä Corneliukseksi ja tulevansa Saksasta. Hänkin sanoi hieman hymyillen huomanneensa, että ei ollut hänkään kokenut ikäsyrjintää. Cornelius kertoi aloittaneeensa saksankielisen Wikipedian artikkeleiden kirjoittamisen 14 vuotta sitten.

2015_WM_CEE_Meeting_-_Saturday_812

Viron Wikitapahtuman osallistujia illanvietossa, keskellä Cornelius Kibelka. Kuva: Pavel Hrdlička.

Käsitin silloin, että keskustelin Cornelius Kibelkan kanssa. Hän tuli aikoinaan tunnetuksi 14-vuotiaana, joka kirjoitti ja muokkasi Wikipediaa. Hänet valittiin 15-vuotiaana saksankielisen Wikipedian ylläpitäjäksi ja hänestä tuli maailmankuulu muun muassa Der Spiegelin julkaistua hänestä artikkelin nuorena lahjakkuutena. Cornelius kommentoi, että hänen kannaltaan kyse oli silloin käytännöllisesti katsottuna siitä, että minkään lehden toimitus ei olisi ottanut vakavasti 14-vuotiasta, joka tarjoaisi juttuja lehteen.

… joka kertoi Saksan Wikimediasta

Lähes kaikki tapaamisessa mukana olevat vaikuttivat tuntevan Corneliuksen. Hän kertoi olevansa töissä Saksan Wikimediassa. Sen päätoimisto sijaitsee Berliinin Kreuzbergissä, lähellä Saksan tekniikkamuseota, rakennusta jonka katolla on DC-3 -lentokone.

Cornelius kertoi, että Saksan Wikimediayhdistyksessä on parikymmentä tuhatta jäsentä. Yhdistyksellä on erillinen sopimus rahoituksesta kansainvälisen Wikimedia-säätiön kanssa. Organisaatiossa on töissä yli 70 työntekijää. Hänen tehtävänsä on ollut järjestää muun muassa vuosittaista Wikimediakonferenssia, joka on viime vuosina pidetty Berliinissä.

Alan tilanne

Kansainvälisen Wikimedian Asaf Bartof totesi aluksi tilanteen, eli hyvät, pahat ja rumat.

Hän piti hyvänä sitä, että Wikimediassa on nykyisin enemmän liikettä, itsetarkastelua, kypsyyttä, kumppanuutta, alakohtaisuutta, raportteja, jakamista, moninaisuutta, alueellisuutta, sukupuolisuutta, kielellisyyttä, mahdollisuuksia, kumppanuutta, mediaa ja tekniikkaa, enemmän resursseja, varoja, työkaluja ja ohjelmia.

Pahana hän piti sitä, että Wikipedioiden välinen kapasiteettikuilu kasvaa (”rikkaat rikastuvat”), pyörää keksitään vieläkin uudestaan, globaalin hallintaan osallistuminen on heikkoa ja alan koulutus on vieläkin satunnaista.

Rumana Bartof piti muun muassa sitä, että uusia muokkajia vieläkin kiusataan ja kansainvälinen politiikka puuttuu yhä enemmän Wikipedioiden elämään.

Koulutusta, kilpailuja

Erilaiset Wikipedian kehittämiseen liittyvät koulutukset olivat Viron tapaamisessa esillä. Esimerkiksi Armenia voi ylpeillä kouluikäisten Wikikerhoilla, joista tässä esitys.

Kreikkalainen Marios Magioladitis pohti aikuisten kouluttamista Wikipedian piiriin.

Wikimedioiden järjestämiä kilpailuita ja kampanjoita esiteltiin useita. Suomessa voitaisiin ottaa mallia vaikkapa makedonialaisen Tsvetko Nedelkovskin ideasta, miten järjestetään onnistuneesti kirjoituskilpailuja.

Tiedottamisesta

Tiedottaminen tuli esille muutamissa esityksissä. Tässä bulgarialaisen Vassia Atanassovan pohdintaa siitä, miten suhtautua mediaan ja toimittajiin. Hän totesi alustuksessaan, että journalisteilla on muutamia sitkeitä enakkoluuloja, kuten vapaaehtoistyön samastaminen amatööreihin, tiedottajahakuisuus ja Wikipedian salakerhomaisuus. Toimittajana kyllä allekirjoitan moiset huomiot.

Ajankohtaista

Tapaamisessa oli esillä keväällä Wikimediayhteisön käymä kampanja panoraamavapaudesta. Osallistuin bulgarialaisen, Brysselissä asuvan Dimitar ”Dimi” Dimitrovin avustajana Freedom of Panorama-aiheiseen istuntoon, jossa käsiteltiin muitakin tekijänoikeuteen liittyviä ajankohtaisia asioita. Dimi toi alustuksessaan esille erilaisia eri maiden FOP-sovelluksia. Kesällä EU-parlamentissa esillä ollut käsittely vahvistettanee syksyllä.

Tekijänoikeusasioiden seuranta ja esittely EU:n päätöksentekoelimissä jatkuu myös Wikimedian osalta. Wikimedian tärkeimpinä tavoitteina EU:ssa on turvata tekijänoikeudesta vapaan (Public Domain) aineiston piiriä, yksinkertaistaa oikeuksia käyttää julkisen sektorin luomaa aineistoa tekijänoikeusvapaasti ja estää tekijänoikeuksien ehtojen laajentaminen.

Venäjän Vladimir Medeyko esitti tapaamisessa tarkan raportin elokuussa 2015 tapahtuneesta venäjänkielisen Wikipedian estosta Venäjällä. Raportissa on eriteltynä myös osapuolten kannat ja venäläisen Wikimedian tulkinta tapahtumien kulusta. Wikimedia RU:n käsityksen mukaan syy estoon oli muodollisen säännön täyttäminen, eikä estäjätaho ollut edes halukas toteuttamaan estoa, ja kun eston vapautusta ei oltu määritelty, se lopetettiin seitsemän tunnin kuluttua. Venäjän Wikimedia katsoo, että lukijoille kannattaa esitellä tietoja luotettavista lähteistä, kuten akateemisista, valtion, kansainvälisistä, uutisista ja vastaavista peräisin olevista, jotka täyttävät tietosanakirjan vaatimukset.

Tässä kaikki Viron Vooren tapahtumassa pidetyt esitykset

Wikimedia_CEE_2015_meeting_2

Keski- ja Itäeuroopan Wikimedioiden ja Wikipedioiden tapaamisen osallistujia syyskuussa 2015 Viron Vooressa. Kuva: Auli Kütt.

CEE kasvaa itään

Pari vuotta sitten perustetusta Itä- ja Keski-Euroopan Wikien CEE-organisaatiosta käytetään myös nimitystä ”CEE Spring”. Kyseessä on löyhä, myös suurista ja keskeisistä Euroopan kielialueista koostuva Wikiorganisaatio. Itä-Eurooppa kattaa kaikki ns. ex-itäisten (kylmän sodan aikaiset) Euroopan maat, sekä Turkin ja Kreikan. Lisäksi idästä ovat myös muun muassa Armenia, Azerbaidžan, Georgia ja Kazakstan. Virossa oli mukana myös edustaja Ruotsista, minä Suomesta ja kaksi Venäjältä. CEE:n laajentumisesta itään kertonee sekin, että seuraava tapaaminen järjestetään elokuussa 2016 Armeniassa.

Mukana on siis 32 maata ja 28 kieltä, joihin kuuluu myös Suomi. Osallistumisesta jäi kysymys, olisiko Wikimedia Suomen osallistuttava kiinteämmin tähän organisaatioon? Olemme suuntautuneet vahvasti yhteistyöhön Ruotsin muiden Pohjoismaiden kanssa, mutta vähemmän Keski-Eurooppaan, Baltian maihin ja Itä-Eurooppaan. Vastaavaa organisaatiota ei Wikiliikkeessä ole Euroopassa, esimerkiksi Länsi- tai edes Pohjois-Euroopan vastaavia. Arvelisin, että synergiaetuja joukkoon kuulumisesta voisi olla.

Ja olemmeko Suomessa jäämässä ehkä vähän erilliseksi ja Euroopastakin katsottuna etäiseksi Wikiorganisaatioksi?

Wikimedia_CEE_Meeting_2015_-_Day_One_27

Minä puhumassa. Kuva: wpedzich.

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *