Avainsana-arkisto: arkkitehtuuri

Omatoimikierros: olympiarakennuksia vanhoissa valokuvissa

Wikimedia Suomi julkaisee Olympiastadionin 82-vuotissyntymäpäivänä kaksi pyöräiltävää tai käveltävää reittiä, jotka vievät sinut tutustumaan Helsingin 1952 kesäolympialaisten rakennuksiin! Tapahtuma on osa Helsinki-päivän ohjelmaa.

Vuoden 1952 Helsingin olympialaisia rakennettiin jo 1930-luvulta alkaen. Varsinaisten urheilupaikkojen lisäksi syntyi myös muuta tarpeellista: kioskeja, asuintaloja, hotelleja, liikennepaviljonkeja, julkisia käymälöitä. Arjen rakennuksissa näkyy kauniisti ajan henki ja linjakas funktionalismi. Voi ehkä sanoa, että Helsinki näin toteutti aikansa kaupunkibrändäystä: ulkomaiden vieraille luotiin kuvaa modernista maailmankaupungista.

Kierroksien reitit kulkevat olympiarakennukselta toiselle, ja jokaisesta kohteesta löydät kännykältäsi historiallisen valokuvan sekä esittelytekstin.

Voit myös valokuvata itse, miltä kuvien paikat näyttävät nykyään. Kansainvälinen Ajapaik-sovellus auttaa sinua löytämään kuvakulman, josta vanha valokuva on aikoinaan otettu. Näin syntyy ennen ja nyt -kuvapareja, jotka jäävät Ajapaikiin myös muiden tarkasteltaviksi.

NÄIN OSALLISTUT KIERROKSELLE:

1. Katso reitit ja kohteet:
Eteläinen kierros: Tennispalatsi-Kauppatori-Kaivopuisto
Pohjoinen kierros: Kisahalli-Laakso-Ruskeasuo

2. Katso ohjeet Ajapaikilla kuvaamiseen

Ajapaik-sovellus toimii vain Android-puhelimilla, mutta kierroksen kuvat löytyvät myös Ajapaikin nettisivulta, jota voit selata millä tahansa älylaitteella tai tietokoneella.

Ajapaikilla kuvatessasi osallistut kulttuuriperinnön ja Helsingin muutoksen tallentamiseen. Kuvista on hyötyä muun muassa museoille, tutkijoille tai kenelle tahansa kaupunkimme historiasta kiinnostuneelle.

3. Lähde matkaan!

Pidä huolta omasta ja muiden turvallisuudesta ulkoillessasi korona-aikana!
* Muista pitää turvaväliä muihin kaupungilla liikkujiin, myös valokuvatessasi.
* Myös kotisohvalta käsin voi osallistua! Voit katsella kuvia Ajapaikin nettisivulta tietokoneellasi tai älylaitteellasi ja lukea niiden taustatietoja tapahtumasivulta (julkaistaan pe 12.6. klo 9). Voit myös ladata sivustolle kuvia omista kuva-arkistoistasi. 

Helsinki rephotography: Kierros on osa Wikimedia Suomen Helsinki Rephotography -hanketta, jossa kannustetaan kaupunkilaisia liikkumaan ja tutustumaan kaupunkiin vanhojen valokuvien avulla.

Tiedustelut: info@wikimedia.fi

Kuva: Constantin Grünberg / Helsingin kaupunginmuseo