Last year’s objective: Our goal is to have 1,000 new, well-sourced biographies of women created and 40 new editors during the initiative; share of women’s biographies from ~19.5 % to over 20 %.

This year’s objective: Make bias visible and focus on closing the gaps in participation and content by organizing 3-5 events, with 1000 new articles of well sourced biographies of women/minorities.

• Hosting writing events for closing gender gap (Womens month events, Women in Red)
• Support third parties when they are organizing events,
• Co-operate with Finnish Wikipedia’s Weekly competitions and other competitions
• Improve the ability to participate in Finnish Wikipedia’s competitions with minority languages in Finland

So far this year, we have had two major online events that address the gender gap on the Finnish, Inari Saami, Northern Saami, and Livvi-Karelian Wikipedias. The Skolt Saami incubator project has also been included in these events, although the gender gap there is actually the reverse of what it is everywhere else: all of its biographies are about women.

The first event (Viikon_kilpailu_2021-10) was held in conjunction with the Weekly Competition in the Finnish Wikipedia, which started on International Women’s Day. Like last year, the week-long competition gave editors points for writing biographies about people whose gender value is not male in Wikidata.

For the first event, 23 of the 25 editors who registered for the weekly competition went on to edit articles. These 23 editors created 83 articles, improved those 83 and another 224 articles, added 207 new images, and added 592 references to sources in Finnish, Inari Saami, and Northern Saami. Out of all of the 307 articles that were created or edited during the competition, a whopping 45 of these were in Inari Saami, a language of approximately 400 speakers whose Wikipedia had been launched in October 2020, only a few months before the competition. Many of these articles were written about the CASLE language masters , who are one of the major reasons Inari Saami is thriving.

The second event (Wikiprojekti:Punaisten_linkkien_naiset_2021) started off with a bang as the Finnish Wikipedia rushed past the magic 20% marker for biographies about women already on the first day of the competition. This month-long Women in Red edit-a-thon saw 154 editors sign up for the competition, of whom 108 ended up participating in Finnish, Inari Saami, Northern Saami, and Skolt Saami. If we compare this year’s competition to the previous two years combined, this year was a smashing success. In the 2019 and 2020 competitions combined, editors created a total of 1540 articles, added a total of 1043 images, and added a total of 6643 sources. In 2021 alone, editors added more images and sources than in both 2019 and 2020 combined and just barely missed doing the same for creating new articles.

Part of this success is indubitably due to partnering with author and speech artist Jenni Janakka, whom we first worked with back in 2019 during that year’s Women in Red competition. Together we organized a virtual mini-editathon on Facebook , where a representative of Wikimedia Finland and Janakka showed viewers how to edit Wikipedia and encouraged them to follow along by editing at the same time. This was followed by a second mini-editathon for social media influencers. Janakka always brings with her a list of suggested topics that the stereotypical Wikipedia editor would not necessarily think about adding to Wikipedia, if they even knew they existed in the first place. This results in a much more diverse range of topics than we normally see in these types of competitions.   

By the end of the competition, the gender gap in the Finnish Wikipedia peaked at 20.53%, Inari Saami at 52.68%, and the biographies on the Skolt Saami incubator continued to be 100% about women. There were no changes in the figures for the Northern Saami or Livvi-Karelian Wikipedias during the competition.

Restituutio Afrikkaan hiertää länsimaisten ihmisten mieliä. Kyse on mantereen ulkopuolelle siirretyistä, eri aikoina ja alueilla Afrikassa tehdyistä taide-esineistä, jotka ryöstettiin usein kyseenalaisissa siirtomaavalloitusten olosuhteissa. Ne siirtyivät pääasiassa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ja ovat olleet jo kauan erilaisissa museoissa ja kokoelmissa.

Puhetta restituutiosta, erilaisten esineiden palauttamisista maasta toiseen eli repatriaatiosta on ollut paljon ja kauan. Kuuluisin esimerkki lienee Lontoon British Museumissa olevat Elginin marmorit, joista Kreikka ja Britannia ovat käyneet kiistaa jo kymmeniä vuosia. Paljon niistä on puhuttu ja kirjoitettu, mutta mitään ei ole tapahtunut.

Afrikkaan suuntautuva restituutio ei ole uusi keksintö sekään. Vuonna 1936 Akenzua II, nykyisen Nigerian alueella olevan Beninin kuningaskunnan Oba, eli kuningas teki vuonna 1897 ryöstetyistä esineistä palautusvaatimuksen British Museumiin. Sinne lainatut, yksityiskokoelmassa olleet kaksi korallikruunua sekä korallihelmin koristeltu vaate palautettiinkin kahden vuoden kuluttua.

Varsinkin brittien vuonna 1897 toteuttama Nigerian Benin Cityn tuhoaminen ja ryöstö tulivat vähitellen yhä enemmän tietoisuuteen toisen maailmansodan jälkeen. Lisää löylyä keskusteluun ovat lyöneet ajankohtaiset aiheet kulttuuriperinnöstä. Syksyllä 2020 toinen Sarr-Savoy -raportin kirjoittajista, ranskalainen taidehistorioitsija Bénédicte Savoy totesi The Art Newspaperin haastattelussaan, että Ranskasta tapahtuvia restituutoita oli jouduttanut Black Lives Matter -liike.

”Kaiva siitä missä olet”

Tähän keskustelun osui pommin tavoin Dan Hicksin ironisella otsikolla varustettu kirja The Brutish Museums. Hicks työskentelee Oxfordissa, Pitt Rivers -museossa Oxfordin yliopiston antropologian ja maailman arkeologian osastolla, jossa hän toimii ”maailman arkeologian” kuraattorina.

Hicks ilmoittaa pyrkivänsä noudattamaan ruotsalaisen Sven Lindqvistin ajatusta ”Dig Where You Stand”, eli ”kaiva sitä, mitä tiedämme, käytä asiantuntijoita ja joskus esoteerista teknistä tietoa uusien menneisyyksien paljastamiseen ja ehkä parempaa tulevaisuuttakin.”

Lähtökohtaansa Dan Hicks luonnehtii eräänlaisena europessimisminä. Hän tarkoittaa sitä että tieto, jota eurooppalaiset saavat afrikkalaisista esineistä antropologian museoissa on yhteneväistä eurooppalaisen kolonialismin kanssa. Tämä tieto on kokonaan sidonnainen mustaihoisia vastaan suunnattuun väkivaltaan ja osattomuuteen, kunnes nämä ajat paljastetaan, tutkitaan sekä ymmärretään ja kunnes restituutiotyö on alkanut. Restituutiotyöllä Hicks tarkoittaa jokaisen antropologisen ja ”maailmankulttuurin” museon valkoihoisen infrastruktuurin riisumista.

Dan Hicksin kanta on se, että kaikki on palautettava. Esineiden palauttaminen aloittaisi kulttuurisen restituution maissa, jotka olivat aikoinaan aikaisempien siirtomaaisäntien siirtomaita. Kun aineisto palautetaan maihin, joiden alueilla ne aikoinaan luotiin ja joista ne varastettiin, ne mahdollistaisivat niiden oman kulttuuriperinnön juhlimisen ja tutkimisen. Se pakottaisi myös Britannian sovittamaan suhteensa omaan siirtomaaperintöönsä. Tämä perintö ei ole menneisyyttä, vaan lasin takana olevaa nykyisyyttä.

Restituutio on alkanut

Hicks siis kirjoitti viime vuonna (2020) ilmestyneessä kirjassaan restituutiotyön alkamisesta. Asiat ovat edenneet nopeasti. Tätä kirjoittaessa toukokuussa 2021 voi sanoa, että restituutiotyö Euroopan keskeisistä siirtomaavalloista on alkanut, tosin vasta hyvin pieneltä osin. Eräs syy siihen on varmaan myös itse Dan Hicksin kirja ja sen saama julkisuus.

Keväällä 2021 on uutisoitu ainakin seuraavista Afrikkaan tapahtuvista palauttamisista:

Iso-Britanniasta palautetaan Beninin pronsseja Nigeriaan. Brittien halu palauttaa ei ainakaan tähän asti koske suuria museoita ja kokoelmia, vaan pieniä.

Toukokuussa uutisoitiin, että Irlannin kansallismuseo aikoo palauttaa 21 historiallista artefaktia Nigeriaan. Museolla ei ole muodollista suunitelmaa palautuksista, mutta se on sitoutunut restituutioon.

Saksa on luvannut palauttaa Berliinin etnologisen museon kokoelmissa olevia Beninin pronsseja. Saksan kulttuuriministeri ilmoitti myös, että maa on hyväksynyt strategian tuleville palauttamisille. Saksan ulko- ja kulttuuriministeriöt julkaisivat netissä myös kontaktipaikan kolonialististen kontekstien kokoelmille. Luettelo Saksassa olevista Beninin pronsseista julkaistaan kesäkuussa.

Brittien ja Saksan palauttamiset käynnistyvät vuonna 2022.

Ranskan parlamentti hyväksyi joulukuussa 2020 asetukset 26 esineen palauttamiseen Beninin tasavaltaan ja yhden esineen palauttamiseen Senegaliin. Palauttamiset on tehtävä vuoden kuluessa, eli tämän vuoden loppuun mennessä. Wikipediassa näistä on luettelo otsikolla Béhanzinin aarteet.

Restituution hyväksyminen vaatii asenteiden muutoksia, ja niiden muuttuminen näyttää nyt toteutuvan. Yksityiset kokoelmat ja pienet museot ovat osoittautuneet ainakin Englannissa nopeammiksi kuin suuret instituutiot. Dan Hicksin keväällä The Guardianissa antaman lausunnon mukaan British Museum, jonka kokoelmassa on paljon Beninin pronsseja, on aikaisemmin saanut aivan liikaa tilaa tässä keskustelussa.

Hicks sanoo: ”Vastuu ja päätökset ovat enimmäkseen museoiden toimihenkilöillä ja nyt on nähtävissä alku uusille, paikallisille keskusteluille, joita johtavat yleisöt, yhteisöt ja sidosryhmät.”

Se vaikuttaa lukemisen tapoihin, lapsiin ja nuoriin, terveyden edistämiseen, vuorovaikutuksen uusiin muotoihin, organisaation maineriskeihin ja ostokäyttäytymiseen. Sen mahdollisuuksia tutkitaan kodin, koulun ja kunnan viestinnässä.

On tutkittu sen käyttöä ehdokkaiden ja kansalaisten poliittisessa käyttäytymisessä vuosien 2003–2015 eduskuntavaaleissa. Sillä on vaikutus varusmiesten mielipiteisiin ja asenteisiin, sekä sen markkinointiviestintäkanavilla on vaikutus kuluttajan kaurajuoman ostopäätökseen.

Tämä oli vasta pientä alkua, kun googlasin sosiaalisen median vaikutuksesta. Mutta tämäkin oli tarpeeksi, jotta vakuuttuisi siitä, että some on kaikkialla ja joka paikassa. Siitä on tullut osa mediaa ja me olemme tulleet osaksi sitä.

Mutta vaikuttaako some internetin suosittuun toimijaan, Wikipediaan? Kyllä, some rämpii sinnekin. Se hiipii Wikipedian artikkeleiden keskustelupalstoille, vyöryy käyttäjäsivuille ja täyttää Kahvihuoneet pitkillä, vaikeasti luettavilla ja tolkuttoman huonosti määritellyillä ongelmilla. Se tarkoittaa syvällisiä käyttäytymiskeskusteluja, provosointia, suuttumista, trollaamista, besserwisseröintiä, härnäämistä, kyynisiä asenteita, cancel-kulttuuria.

Some-ajan Wikipedialta odotetaan… äh, sosiaalisuutta. Ei riitä, että olet kiinnostunut vain artikkelien kirjoittamisesta. Tietosanakirjan muokkaajan on varattava aikaansa yhä enemmän pitkiin keskusteluihin, jaaritteluihin ja jorinoihin. On oltava jotain mieltä, nähtävä, katsottava, kieltäydyttävä, tuomittava tai kannatettava. Some on osallisuutta ja osallistumista, mutta eikö se vaikuta joskus enemmänkin saalistamiselta?

Mediajättien joukossa

Esittelen joskus Wikipediaa ja sen ympärille liittyviä Wikimedian tietojärjestelmiä sanomalla, että Wikipedia on vähän kuin Twitter, Youtube tai Facebook. Mutta sitten yritän selostaa, että Wikipedia on erilainen internetin jättiläinen. Toisin kuin Twitter, Youtube ja Facebook, Wikipedia ei kerää ja myy tietoja käyttäjistään. Se ei tuota voittoa. Sen sivuilla ei mainosteta muuta kuin omia projekteja.

Sen artikkelit, teksti, kuvat ja videot tallennetaan avoimilla lisensseillä, joita kutsutaan myös vapaiksi lisensseiksi. Se kutsuu itseään vapaaksi tietosanakirjaksi. Se tarkoittaa sekä vapautta kaupallisuudesta, että ilmaisuutta. Meille suomalaisille ilmainen tieto ei ehkä sano paljonkaan, mutta monille kaukaisissa maissa asuville se on painava tosiasia.

Wikipedia perustuu lähes kokonaan vapaaehtoisiin muokkaajiin. Sen logo, joka on maapallon muotoinen, hieman keskeneräinen palapeli, jossa on kummallisia kirjainmerkkejä, on osuva kuva Wikipediasta. Jos osallistuu sen muokkaamiseen, sitä rakentaa pala palalta. Erilaiset merkit kuvaavat sitä, että sitä julkaistaan yli kolmella sadalla kielellä.

Hetken ilo vai rakenteinen tieto?

Muistan internetin alkuajan, jolloin lausuttiin juhlallisesti sanat World Wide Web ja uneksittiin kohta kaikkialle ulottuvasta tiedon valtaväylästä: Information Superhighway. Sen piti olla järjestelmä, josta jokainen pääsisi kaikkialle ja kaikkeen tietoon. No, netistä tuli kaikkea muuta, siitä tuli tiedon sekasotku, öykkäröinnin, valetiedon, harhojen ja hörhöjen näyttämö.

Wikipedia syntyi muutamia vuosia ennen nykyajan muita somejättejä. Samoihin aikoihin syntyivät blogit ja podcastit, joka olivat osa 2000-luvun alun liikehdintää, jossa oli itse tekemisen, DIY:n ja kansalaisjournalismin henki.

Wikipedian vahvuus perustuu paljolti juuri siihen, että se pystyy organisoimaan, jäsentämään ja tekemään tiedon löydettäväksi. Wikipedian rakenteinen tieto on antiteesi sosiaalisen median kertakäyttöiselle sisällölle ja subjektiivisuudelle, sen ruokkimalle egosentrisyydelle, itseilmaisuun perustuvalle minäkeskeiselle maailmalle.

Jos Google, Facebook ja Twitter ovat maailman suurimpia mainostoimistoja, Wikimedia puolustaa paikkaansa maailman suurimpana tiedonvälitystoimistona. Kun muut sosiaalisen median jättiläiset keräävät rahaa itselleen, Wikipedia välittää tietoa, jonka on oltava hyödyksi sen lukijoille.

Sosiaalinen media on hetken ilo. Tieto Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä tulee ja menee, mutta Wikipediassa se jää. Sen koko rakenne on suunniteltu sellaiseksi, että tietoa on helppo löytää. Sitä tukee Wikidata, joka on taustalla toimiva tietokanta, sekä Commons, jossa tallennetaan ja organisoidaan kuvia, videoita ja muita dokumentteja.

Kaikkia tarvitaan

Wikipedia pyrkii neutraalisuuteen ja sitä odotetaan myös sen muokkaajilta. Inklusiivisuuden, siis mukaan ottavuuden pitäisi luonnehtia sen ympärillä puuhaavia. Kaikki ovat tervetulleita ja kaikkia tarvitaan, mutta vandaalit torjumme tehokkaasti.

Wikipedia ei voi välttää sosiaalisen median tapojen, kielen ja asenteiden hakeutumista sen keskustelupalstoille. Mutta sen muokkaajat voisivat ehkä miettiä joskus toimintansa lopullisia tarkoitusperiä.

Heikki Kastemaa, kulttuurinavigaattori