Kirjoittajan arkistot:lentokonefani

Kuukaudessa lähes 1 500 naista Wikipediaan

Muijii Wikipediaan -muokkaustapahtuman osallistujia tutkailemassa aihe-ehdotuksia.

Huhtikuu oli suomenkielisessä Wikipediassa todellinen naisten kuukausi. Kuun aikana kirjoitettiin peräti 1 498 uutta artikkelia naisista, mikä nosti naisten osuuden henkilöartikkeleista 18,8 prosentista yli 19,5 prosenttiin. Äkkiseltään prosenttiosuuden muutos kuulostaa pieneltä, mutta kun henkilöartikkeleita on kaikkiaan yli 130 000, on kyseessä merkittävä saavutus kuukauden aikana.

Tärkeimpänä tekijänä loikan taustalla oli Wikimedia Suomen toista kertaa järjestämä Punaisten linkkien naiset -kilpailu, jossa luotiin ja muokattiin artikkeleita naisista ja muunsukupuolisista. Tänä vuonna siihen osallistui 57 Wikipedian muokkaajaa, jotka loivat suomen-, pohjoissaamen- ja koltansaamenkielisiin Wikipedioihin yhteensä 1 057 uutta artikkelia.

Oman kortensa kekoon kantoi myös freelance-kirjoittaja Jenni Janakan ja Wikimedia Suomen perjantaina 26.4. järjestämä Muijii Wikipediaan -muokkaustapahtuma, jossa aloittelijat pääsivät tutustumaan Wikipedian saloihin.

Janakan alustuksen ja Wikimedia Suomen järjestämän lyhyen wikikoulutuksen jälkeen tapahtuman yli 20 osallistujaa pääsivät vauhtiin uusien artikkelien luomisessa. Tapahtumassa luotiin naisista kertovien artikkelien lisäksi myös sellaisia sukupuolten tasa-arvoon liittyviä artikkeleita, jotka monen yllätykseksi vielä puuttuivat Wikipediasta, kuten lasikatto.

Huhtikuun hurja artikkelimäärä on jatkoa pitkäkestoiselle työlle, jonka tavoitteena on saada Wikipedian artikkelit heijastamaan paremmin väestön todellista sukupuolijakaumaa. Edistyminen on ollut hidasta mutta selvästi havaittavaa: maaliskuussa 2018, ennen ensimmäistä Punaisten linkkien naiset -kilpailua, naisten osuus henkilöartikkeleista oli vain 18 prosenttia.

Muijia Wikipediaan 26.4.2019

Wikimedia Suomi on mukana asennemuija ja freelance-kirjoittaja Jenni Janakan järjestämässä Muijii Wikipediaan -tapahtumassa perjantaina 26. huhtikuuta.

Tapahtuman tarkoituksena on tutustua Wikipedian muokkaamiseen ja korjata henkilöartikkelien sukupuolivinoumaa: suomenkielisen Wikipedian henkilöartikkeleista vain noin 19 prosenttia kertoo naisista, ja pohjoissaamenkielisessä Wikipediassa vastaava osuus on 30 prosenttia.

Tilaisuuden alussa Röyhkeyskoulu-kirjan kirjoittanut Janakka puhuu kulttuurin vaikutuksesta yksilön kykyyn ymmärtää osaaminen ja tekijyys itsessään sekä siitä, miten naisten näkymättömyys jatkuu edelleen, ja mitä sille voidaan tehdä.

Maksuton tapahtuma alkaa kello 17.30 ja päättyy kello 20. Se järjestetään Redlandissa Helsingissä (Hietalahdenranta 5C, D-rappu, 2. kerros). Lisätietoja löytyy tapahtuman Facebook-sivulta, ja ilmoittautumaan pääsee tästä linkistä.

Hyvää naistenpäivää 2019!

Naistenpäivää on Suomessa vietetty useana vuonna Wikipedian merkeissä. Vuonna 2016 järjestettiin Sata naista Wikipediaan -tapahtuma, joka on edelleen osallistujamäärältään Suomen suurin Wikipedia-muokkaustapahtuma. Vuonna 2018 naistenpäivänä kirjoitettiin artikkeleita muinaisen Lähi-idän naisista, ja teema jatkui vielä toukokuussa yhdessä Ruotsin suurlähetystön kanssa järjestetyssä Wikigap-tapahtumassa.

Vuonna 2019 Wikimedia Suomi juhlistaa naistenpäivää järjestämällä koko huhtikuun mittaisen Punaisten linkkien naiset -kilpailun, jossa luodaan ja parannetaan naisista kertovia artikkeleita suomenkielisessä Wikipediassa. Lisäksi naistenpäivän viikolla 4.-10. maaliskuuta Viikon kilpailun aiheena on naiset.

Gender gap Wikipediassa

Naisista kertovien artikkelien osuus kaikista henkilöartikkeleista on kääntynyt suomenkielisessä Wikipediassa nousuun vasta viime vuosina.

Sukupuolien välinen epätasa-arvo, niin sanottu gender gap, näkyy valitettavasti myös Wikipediassa. Wikipedian muokkaajista tehtyjen kyselyjen mukaan vain noin kymmenen prosenttia maailmanlaajuisesta muokkaajistosta on naisia, ja tämä heijastuu osaltaan artikkelisisältöön. Suomenkielisessä Wikipediassa vain vajaat 19 prosenttia henkilöartikkeleista kertoo naisista.

Ongelman korjaamiseksi on alettu tehdä töitä niin meillä kuin maailmallakin. Englanninkielisessä Wikipediassa käynnistettiin vuonna 2015 Women in Red -projekti, jonka johdolla naisten osuus henkilöartikkeleista on saatu nostettua 15 prosentista 17,7 prosenttiin. Muokkaustapahtumia, joiden päätavoitteena on ollut gender gapin korjaaminen ja naisten saaminen Wikipediaan, ovat järjestäneet muun muassa Art + Feminism, London Tech Week ja Unesco.

Punaisten linkkien naiset 2019

Suomenkielisessä Wikipediassa gender gapia vastaan taistellaan koko huhtikuu, kun Punaisten linkkien naiset -kilpailu pääsee vauhtiin. Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna, jolloin yli 50 osallistujaa kirjoitti naisista kuukauden aikana lähes tuhat uutta artikkelia.

Tänä vuonna kolme kilpailussa eniten pisteitä kerännyttä saavat Museokortin, ja lisäksi Wikimedia Suomi tarjoaa heille illallisen yhdistyksen kevätkokouksen yhteydessä. Kilpailuun osallistuminen vaatii käyttäjätunnuksen Wikipediassa sekä ilmoittautumisen kilpailusivulla.

Kilpailuun liittyen Wikimedia Suomi järjestää Helsingin keskustakirjasto Oodissa (toisen kerroksen ryhmätila 8) lauantaina 6. huhtikuuta kello 17-20 muokkaustapahtuman, jonne ovat tervetulleita niin vasta-alkajat kuin kokeneemmatkin muokkaajat. Tapahtumassa saa tarvittaessa apua ja neuvoja Wikipedian muokkaamiseen.

Hyvää naistenpäivää ja tervetuloa mukaan poistamaan sukupuolten epätasa-arvoa Wikipediasta!