Punaisten linkkien naisten tulos huikea

Yksityiskohta Amrita Sger-Gilin maalauksesta Morsiamen pukeminen vuodelta 1937 .

Yksityiskohta Amrita Sher-Gilin maalauksesta Morsiamen pukeminen vuodelta 1937 .

Punaisten linkkien naiset -kirjoituskilpailussa kirjoitettiin suomeksi naisista, joista oli jo artikkeli toisessa Wikipedian kieliversiossa. Tuloksena saatiin huikeat 958 uutta artikkelia urheilijoista tutkijoihin.  Osallistujia oli 52 ja eniten artikkeleita kirjoittivat Lax, Paju ja Quadriplegia. Kilpailun alkaessa suomenkielisen Wikipedian henkilöartikkeleista 18 prosenttia käsitteli naisia. Kuukauden uurastuksen, jossa on mukana myös kilpailun ulkopuoliset muokkaukset, jälkeen osuus on noussut 18,6 prosenttiin.

Alla muutamia poimintoja tehdyistä artikkeleista. Koko lista löytyy Wikipediasta.

Kuvassa Amrita Sher-Gil, joka oli merkittävä unkarilais-intialainen taidemaalari. Häntä on pidetty yhtenä merkittävimmistä avant-garde taiteilijoista ja Intian nykytaiteen perustajana. Kuva vuoedelta 1936 ja kuvaaja on tuntematon.

Amrita Sher-Gil (1913-1941) oli merkittävä unkarilais-intialainen taidemaalari. Häntä on pidetty yhtenä merkittävimmistä avantgarde-taiteilijoista ja Intian nykytaiteen perustajana. (kuva: 1936, kuvaaja tuntematon)

Kuvassa Aleksandra Elbakjan. Hän on kazakstanilainen ohjelmistosuunnittelija, joka teki maksumuurien takana olevia tiedejulkaisuja julkiseen verkkoon kopioivan sivuston. Kuva vuodelta 2016 ja kuvaajana Krassotkin

Aleksandra Elbakjan (s. 1988) on kazakstanilainen ohjelmistosuunnittelija, joka teki maksumuurien takana olevia tiedejulkaisuja julkiseen verkkoon kopioivan sivuston. (kuva: 2016, Kuvaaja Krassotkin)

Kuvan JoAnn E. Manson on Yhdysvaltalainen lääkäri, joka johtaa Harvardin opetussairaala Brigham and Women's Hospitalin enneltaehkäisevän lääketieteen tutkijoiden ja henkilökunnan osastoa. Manson on maailman neljänneksi siteeratuin tutkija. Kuva on vuodelta 2003 ja sen kuvaaja on tuntematon.

JoAnn E. Manson (s. 1953) on Yhdysvaltalainen lääkäri, joka johtaa Harvardin opetussairaala Brigham and Women’s Hospitalin enneltaehkäisevän lääketieteen tutkijoiden ja henkilökunnan osastoa. Manson on maailman neljänneksi siteeratuin tutkija. (Kuva: 2003, kuvaaja tuntematon)

Sun Yafang on kiinalaisen matkapuhelinyritys Huawein pitkäaikainen johtaja ja on vienyt läpi yrityksen laajentumisen. Kuvan vuosi on 2012 ja sen julkaisi Huawei Technologies Co., Ltd lisenssillä CC-BY

Sun Yafang (s. 1955) on kiinalaisen matkapuhelinyritys Huawein pitkäaikainen johtaja ja on vienyt läpi yrityksen laajentumisen. (kuva: 2012, Huawei Technologies Co., Ltd, lisenssi: CC-BY)

Jennifer Doudna on yhdysvaltalainen biokemisti, joka yhdessä Emmanuelle Charpentierin kanssa kehitti CRISPR/Cas9 geenimuuntelumenetelmän. Kuva on vuodelta 2016, kuvaajana on Jussi Puikkonen/KNAW ja kuvan lisenssi on CC-BY.

Jennifer Doudna (s. 1964) yhdysvaltalainen biokemisti, joka yhdessä Emmanuelle Charpentierin kanssa kehitti CRISPR/Cas9 geenimuuntelumenetelmän. (kuva: 2016, kuvaaja: Jussi Puikkonen/KNAW, Lisenssi: CC-BY)

Aminata Touré on senegalilainen poliitikko, joka on toiminut Senegalin oikeus- ja pääministerinä. Hänen kaudellaan ministereitä ja yritysjohtajia vangittiin korruptiosta. Tourén ansiosta Tšadin entinen diktaattori saatettiin oikeuden eteen. Kuva on vuodelta 2016, kuvaaja on Leral Officiel Tv ja lisenssi: CC-BY

Aminata Touré (s. 1962) on senegalilainen poliitikko, joka on toiminut Senegalin oikeus- ja pääministerinä. Hänen kaudellaan ministereitä ja yritysjohtajia vangittiin korruptiosta. Tourén ansiosta Tšadin entinen diktaattori Hissène Habré saatettiin oikeuden eteen. (kuva: 2016, Leral Officiel Tv, lisenssi: CC-BY)

Työ jatkuu Wikigapissa 8.5.


Kuukauden kestäneiden talkoiden laajempi tavoite oli tuoda esille Wikipediassa olevia aukkoja ja työkaluja muokkaajille, jotta naisista kertovien artikkeleiden osuus muokkauksista kasvaisi pysyvästi. Sama teema jatkuu ensi viikon tiistaina 8.5. klo 9–16  Helsingin yliopiston Tiedekulmassa järjestettävässä #Wikigap-tapahtumassa, jonka teemana ovat Wikipediasta puuttuvat naiset.

Tapahtumaan voi tulla ilman ennakkoon valmistautumista. Työpajoissa etsitään kuuluisien naisten kuvia Finnasta, haetaan knoppeja tunnetuista naisista Wikipedian etusivulle sekä käydään läpi päiväsivuille valittuja ihmisiä tasapuolisemman edustuksen aikaansaamiseksi. Lisäksi tietenkin kirjoitetaan uusia artikkeleita!

Ruotsin suurlähetystö tarjoaa tiloissaan lounaan klo 12–14 (vaatii ilmoittautumisen!). Kello 14.15 esitellään Punaisten linkkien naisten tulokset.

Lisäksi mikäli kaipaatte vinkkejä mistä kirjoittaa, niin suomenkielisestä Wikipediasta puuttuu artikkelit muun muassa saamelaisten lipun tehneestä kuvataiteilijasta, haitilaisesta itsenäisyystaistelijasta ja helmikuun vallankumouksen naisjohtajista – sekä lukemattomista muista naisista. Eli työtä on vielä edessä.

 

2 thoughts on “Punaisten linkkien naisten tulos huikea

  1. #120db

    Ikävää että Wikipediakin sortuu feministiseen propagandaan näin laajamittaisesti, hyväksyttävää olisi ollut järjestää tavallinen viikon kilpailu kyseisestä aiheesta.

    Vastaa
  2. zache

    Pidimme toki myös viikon kilpailun aiheesta.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Viikon_kilpailu/Viikon_kilpailu_2018-10

    Ja syy siihen miksi asioita tehdään on se, että Wikipedian tapa käsitellä naisia on aika ohut.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikiprojekti:WikiGap/Tilastot

    Se miksi tämä on ollut pari viime vuotta esillä johtuu siitä, että Wikidatan myötä on ollut mahdollista analysoida artikkelimassaa uusilla tavoilla. Tämä puolestaan on nostanut esille aukkoja ja vinoutumia sisällössä. Henkilöartikkeleiden sukupuolijauma on yksi, mutta niitä on muitakin ja koska niitä on nyt tiedossa, niin asioille pyritään tekemään jotain.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *