Wikipedistit ratkaisivat ”Huutokonttorin reliefin” alkuperän

Kaksi wikipedistiä ratkaisi Helsingin Jätkäsaaren Huutokonttorin talon päädyssä olevan reliefin alkuperätiedot. Tekijä on kuvanveistäjä Eino Räsänen ja teos nimeltä Satama on valmistunut vuonna 1959.

Tiedon lähteille yritettiin päästä viime kesästä asti ilman tuloksia. Läpimurto tapahtui syyskuussa ja sen tekivät suomenkielisen Wikipedian käyttäjänimimerkit Risukarhi ja Htm. Selvitys ja keskustelu aiheesta käytiin Wikipedian Kahvihuoneessa

On harvinaista ja erikoista, että julkisesti esillä olevan taideteoksen alkuperätietoja ei ole saatavilla. Miten tietojen lähteille päästiin?

Koska mitään tietoa ei ollut saatavilla, teoksen alkuperää yritettiin aluksi haarukoida ikonografisin menetelmin. Itse päättelin syntyajaksi sotien jälkeistä aikaa. Esitettiin myös ehdotuksia attribuointiin, eli siihen, kuka tekijä voisi olla. Tuotiin esille myös menetelmällisiä ideoita siihen, miten tiedon lähteille voisi päästä.

Nämä olivat kuitenkin vain arvailuja, jotka eivät johtaneet tuloksiin. Olisi ollut liian työlästä esimerkiksi kahlata kaikki sanoma- ja aikakauslehdet vuosilta 1945-1965.

Käyttäjä Risukarhi arveli löytävänsä tekijän nimen itse teoksesta ja kävi paikalla katsomassa reliefiä. Hän kertoo havainneensa: ”Vasemmassa alakulmassa olevien lyhteiden yläpuolelle on kuin onkin kaiverrettu nimi Eino Räsänen” Hän huomasi myös, että ”Alemmassa ritilässä tonkkien ja ihmisten jalkojen välissä on myös vuosiluku, joka näytti olevan 19X9.” Kun tekijän kaivertama nimi ei näkynyt aikaisemmin teoksesta otetusta kuvasta, käyttäjä Htm kuvasi teoksen kohdan kameran tarkemmalla optiikalla ja resoluutiolla.

Omiin havaintoihin, päätelmiin tai olettamuksiin perustuva tieto on niin sanottua primaaritietoa, eikä se sellaisenaan sovellu tietosanakirjan lähteiksi. Taideteoksissa ja muistomerkeissä on kuitenkin toisinaan vihjeitä ja vinkkejä, joiden avulla voidaan päästä Wikipedian hyväksymille ”oikeille” tietolähteille, eli tarkistettaviin toissijaisiin lähteisiin.

Tekijän nimen ja valmistumisvuoden vahvistuttua alkoi tietojen etsiminen taiteilijasta julkaistujen tietojen kautta. Reliefiä ei mainita Eino Räsäsen julkaistuissa ansioluetteloissa, mutta niistä löytyi tieto siitä, että hän oli voittanut Helsingin kaupungin järjestämän kuvanveistokilpailun vuonna 1958. Lisäksi Risukarhi huomasi, että Suomen taiteen vuosikirjassa 1958-1959 oli maininta siitä, että Helsingissä oli paljastettu toukokuussa 1959 Eino Räsäsen reliefi Satama.

Kummastusta herätti, että tietojen mukaan reliefi olisi paljastettu ”satamamiesten huoltorakennuksessa Katajanokalla”. Selvitettäväksi jäi, miksi ja milloin reliefi olisi siirtynyt Katajanokalta Jätkäsaaren Huutokonttorin päätyyn. Ilmeisesti tästä teoksen siirrosta johtuu se, että teosta ei mainita Helsingin taidemuseon HAMin julkisten teosten luettelossa, vaikka tietojen mukaan teos olisi alun perin kaupungin järjestämän veistoskilpailun voittaja.

Huutokonttorin reliefi on äärimmäinen esimerkki siitä, miten puuttellisia julkisen taiteen provenienssitieto, eli luotettaviin lähdeaineistoihin perustuvat perusfaktat taideteoksen alkuperästä ja omistajuudesta saattavat toisinaan olla. Eino Räsäsen Satama-teoksen tietojen selville saamiseksi tehtiin melkoinen salapoliisityö. Kunnia ja kiitos kuuluu vaivan nähneille wikipedistelle ja muille tosiasioita selvittäneille.

Kesän ja syksyn aikana on edennyt projekti, jonka tarkoituksena on saada kaikki Suomen julkiset taideteokset ja muistomerkit yhtenäiseen ja kattavaan luetteloon Wikipediaan. Luettelointi on alkanut jo 43 kaupungin tai kunnan teoksista.

Jokainen on tervetullut antamaan panoksensa laatimalla luetteloita, etsimällä tietoja tai valokuvaamalla kohteita. Kaikki julkiset teokset ja muistomerkit eivät ole yhtä visaisia kuin Huutokonttorin reliefi.

Heikki Kastemaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *