Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2014

Kuka Wikipediaa johtaa?

Kuka Wikipediaa johtaa, kysyi bussikuski minulta, kun palasin huhtikuussa Berliinin Wikimedia-konferenssista. Hyvä kysymys.

Kaikilla konferenssin osallistujaorganisaatioilla oli oma posteri, jossa kerrottiin mm. viime aikojen saavutuksista.

Verkostoitumisen avuksi kaikille konferenssin osallistujaorganisaatioille oli tehtyoma posteri

Kyseinen tapahtuma pisti tuoreen wikimedistin pään aika sekaisin, sillä vasta Saksassa minulle alkoi paljastua se, miten mutkikas kokonaisuus Wikimedia-liike onkaan. Kerroin konferenssikuulumisia tuoreeltaan omassa blogissani, mutta nyt on aika palata bussikuskin kysymykseen.

Susanna Ånäs kertoi taannoin tässä blogissa Wikimedia-säätiön uudesta johtajasta, Lila Tretikovista ja siitä, miten häntä oli etsitty vuoden verran kuin yksisarvista. Mutta kuka häntä sitten etsi?

Berliinissä oli paikalla puolet Board of Trustees -kokoonpanosta.

Berliinissä oli paikalla puolet Board of Trustees -kokoonpanosta.

Ylintä valtaa Wikimedia-liikkeessä käyttää Wikimedia Foundation Board of Trustees, johon kuuluu 10 henkilöä. Yksi paikka on varattu Wikipedian perustajalle, Jimmy Walesille, muut paikat jaetaan uudelleen kahden vuoden välein. Saksassa oli paikalla useita luottohenkilöitä ja saimme keskustella heidän kanssaan mm. ryhmätöiden aikana. Hallitus toimii vapaaehtoisvoimin (kuten Wikimedia Suomi ry:nkin hallitus).

WMF BoT -ehdokkaat piinapenkissä

WMF BoT -ehdokkaat piinapenkissä

Paikoista neljä on varattu Wikimedian chaptereiden, paikallisorganisaatioiden edustajille. Wikimedia Suomi ry (WMFI) on yksi tällainen chapter. Kaksi paikkaa täytetään tänä vuonna ja Berliinissä neljästä ehdokkaasta paikalla oli 2 vastaamassa chaptereiden kysymyksiin, haastajana italialainen Frieda Brioschi sekä nykyisestä hallituksesta saksalainen Alice Wiegand ja argentiinalainen Patricio Lorente, joka oli paikalla Google Hangoutin välityksellä. Ruotsalainen Anders Wennersten lähetti meille vain sähköpostin. Wikimedia Suomen hallitus päätti edellisessä kokouksessa äänestää Friedaa ja Andersia. Äänestysaika päättyy toukokuun lopussa ja uudet hallituslaiset esitellään elokuussa Lontoossa pidettävässä Wikimania-seminaarissa.

Loput paikat kuuluvat yhteisön edustajille ja heitä pääsee valitsemaan ja tenttaamaan koko Wikimedia-yhteisö. Olet ehkä joskus huomannut mainoksia Wikimedian vaaleista Wikipedian ylälaidassa? Hallitus on esitelty Wikimedia-säätiön wikissä, siellä on myös ohjeet, miten voit ottaa heihin yhteyttä. Hallitus haluaisi kuulla enemmänkin siitä, mitä meillä on mielessämme, joten ota rohkeasti yhteyttä heihin.

Hallitus siis valitsi uuden toimitusjohtajan, sen lisäksi he hyväksyvät uudet chapterit ja tekevät päätöksiä ohjeistuksista. Toimitusjohtaja taas johtaa säätiötä (WMF), jossa on tällä hetkellä noin 200 työntekijää.

Säätiön rahojen jaosta vastaa kaksi organisaatiota:

  • Funds Dissemination Committee, FDC päättää vakituisesta rahoituksesta chaptereille
  • Grants Advisory Committee, GAC taas projektirahoituksen jaosta

Affiliation Committee, AffCom, on chaptereiden oma komitea. Chaptereiden lisäksi on olemassa vielä User groupeja (Amical taisi olla yksi näistä). Chaptereista suurin lienee Saksassa, jossa on noin 50 työntekijää. Berliinissä minä ja Susanna juttelimme paljon naapurichaptereiden edustajien kanssa, paikalla oli norjalaisia, ruotsalaisia ja virolaisia ja heidän kanssaan mietimme yhteistyön mahdollisuuksia. Se, että Suomen chapter on aika pieni asettaa haasteita yhteistyölle: millä ajalla me sitä teemme? Meillähän on tällä hetkellä vain yksi puolipäiväinen työntekijä, Susanna, jonka työaika kuluu etupäässä Wikimaps-projektin parissa. Suunnitelmissa on kuitenkin palkata lisää käsiä Suomenkin Wikimediaan.

wikipedialakanaNiin, mutta kuka sitä Wikipediaa sitten johtaa? Sinä ja minä, käyttäjät. Me päätämme mistä asioista Wikipediaan kirjoitetaan, mistä asioista ei ja siitä lahjoitammeko sen kehittämiseen aikaa ja rahaa. Säätiö tuntee olevansa vastuussa etupäässä lahjoittajille. Ylin valta taitaa siis sittenkin olla meillä!

PS. Tämän postauksen kuvat on napattu Instagram-tililtäni. Postailen sinne Wikipediaan ja Wikimediaan liittyviä kuvia #wikipediafi-tagilla. Ota sinäkin tuo tagi omaksesi, niin Instagramissa ja Twitterissä kuin muuallakin.

Wikimedia-säätiön uusi johtaja Lila Tretikov esittäytyi Wikimedian koodareille hackathonissa

Viikonloppuna järjestettiin tämän vuoden Wikimedia-hackathon Zürichissä. Luvassa oli puhetta ennen kaikkea kartoista, mutta myös avoimesta datasta, projektinhallinnan työkaluista, MediaWikin kehitysympäristöstä Vagrantista ja muista hyödyllisistä työkaluista, joilla Wikimediaa kehitetään.

Wikimedia Hackathon WMCH A900 231

Lila – Yksisarvinen

Säätiön uutta toimitusjohtajaa haettiin yli vuoden verran läpikotaisella headhunttauksella. Ominaisuudet, joita uudelta tulokkaalta vaadittiin, olivat harvinaisia kuten yksisarvisella. Hänellä toivottiin olevan vahva teknisen osaamisen tausta avoimen lähdekoodin tai verkkoyhteisöympäristöstä, kokemus kasvavan Wikimedia-säätiön kokoisen organisaation johtamisesta, kykyä ymmärtää ja johtaa monimutkaista kansainvälistä monimuotoista organisaatiota ja yhteisöä, mukautuvaa luonnetta, mutta kykyä tarpeen tullen rohkeasti puolustaa avointa tietoa.

Lila Tretikov on venäläissyntyinen sanfransiscolaisen yliopiston Berkeleyn kasvatti, koneoppimisen asiantuntija, joka on opiskellut mediataidetta. Hän ei ole taustaltaan wikipedian muokkaaja. Kertomansa mukaan epäystävällinen ympäristö sai hänet jättämään osallistumisen ensimmäisellä kerralla. Hän tulee Wikimediaan SugarCRM-teknologiayrityksen teknologiajohtajan paikalta. Kirjoittamisen hetkellä Lilasta ei ole suomenkielistä artikkelia: Kuka ehtii ensin?

Hackathonin karttoja käsittelevistä sessioista ja projekteista tulee blogikirjoitus joidenkin päivien kuluessa osoitteeseen wikimaps.wikimedia.fi. Voit seurata dokumentaation kertymistä muista aiheista MediaWikin Hackathon-sivulla.