Rahankeruusta

Poliisihallitus on lähettänyt suomenkielisen Wikipedian ylläpitäjien sähköpostilistalle lausuntopyynnön. Poliisia kiinnostaa, rikkooko Wikipediassa meneillään oleva varainkeruu rahankeräyslakia. Varainkeruukampanja on globaali ja sen on järjestänyt Wikimedia-säätiö (Wikimedia Foundation, Inc). Se on järjestetty hyvällä menestyksellä maailmanlaajuisesti useamman kerran ja järjestäjä on pitänyt huolta, että se toteutuisi lain mukaisesti ja avoimessa hengessä. Poliisin tekemä kysely ohjattiin Wikimedia-säätiön lakiasiainosastolle, joka lähettää oman näkemyksensä asiasta viranomaiselle ja on pyytänyt ohjaamaan viralliset kyselyt heille. Wikimedia-säätiön varainkeruusta voi lukea lisää täältä.

Yksityisten lahjoitusten merkitystä vapaan tietosanakirjan toiminnalle on vaikea liioitella, sillä Wikimedia-säätiön puitteet kustannetaan lähes kokonaan niiden turvin. Keskimääräinen lahjoitus on suunnilleen kymmenen euron suuruinen, eli toiminta on mahdollista lahjoittajien suuren määrän ansiosta. On tärkeää, että lahjoittaminen on jatkossakin helppoa ja mutkatonta.

Uutisen myötä on tullut myös kysymyksiä siitä, mitkä ovat Wikimedia-säätiön, Wikipedian muokkaajayhteisön ja paikallisyhdistysten keskinäiset roolit. Ehkä on syytä tehdä ne selviksi:

  • Wikipedia on vapaa tietosanakirja, jota pitää yllä Wikimedia-säätiö, joka on yhdysvaltalainen voittoa tavoittelematon yhdistys. Vaikka rahankeruukampanjan bannereita on suomeksi suomenkielisessä Wikipediassa, kyseessä on yhdysvaltalainen verkkopalvelu. Yksikään sen palvelimista ei sijaitse Suomessa ja toimintaa ohjataan San Franciscosta. Wikimedia-säätiö vastaa Wikipedian ja muiden hankkeidensa olemassaolosta muun muassa hallinnoimalla palvelimia. Sillä on 198 työntekijää erilaisissa tehtävissä, jotka liittyvät projektien ylläpitoon ja uusien aloitteiden tukemiseen.

  • Suomenkielisen Wikipedian muokkaajayhteisö muodostuu pääasiassa pseudonyymien takaa tietosanakirjaa harrastuksekseen muokkaavista henkilöistä. Näiden joukossa on noin 50 ylläpitäjää jotka valvovat mm. yhteisön valitsemien sääntöjen noudattamista. Ylläpitäjillä ei kuitenkaan ole esimerkiksi sisällöllisiä erioikeuksia vaan  Wikipedian muokkaajat ovat mahdollisimman pitkälle tasa-arvoisia. Rooliltaan ylläpitäjät vastaavat esimerkiksi foorumien moderaattoreita.

Suomenkielisen Wikipedian ylläpitäjät ja Wikimedia Suomi ry ovat itsenäisiä toimijoita, joilla ei ole laillisia vastuita tai velvollisuuksia Wikimedia-säätiön toiminnan suhteen. Nimien samankaltaisuudesta, yhteistyöstä ja jaetusta filosofiasta huolimatta mikään näistä tahoista ei voi virallisesti edustaa toista. Vaikka tämä saattaa vaikuttaa hiusten halkomiselta, kyseessä on tietosanakirjan sisällön riippumattomuuden kannalta tärkeä asia.

Kuten asiaa koskevia uutisia seuranneet ovat varmasti huomanneet, joukkorahoitus on Suomen lain silmissä kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Olisi hyvä, että sen asema selviäisi mahdollisimman pian. Wikipedian varainhankinnan käyttäminen esimerkkinä on kuitenkin ongelmallista ennen kuin asiasta tulee Wikimedia-säätiön oma lausunto. Toivottavasti asia selviää pian ja jatkossa kampanjat sujuvat ongelmitta.

Tommi Kovala
puheenjohtaja
Wikimedia Suomi ry

9 thoughts on “Rahankeruusta

  1. Päivitysilmoitus: Otso Kivekäs » Siksi rahankeräyslaki on korjattava

  2. Lasse Laaksonen

    Yllytän ensiksi kaikkia suomalaisia lahjoittamaan edes vähän. Emme ikinä mistään saisi niin hyvää, laajaa, uudistuvaa tietosanakirjaa kuin Wikipediasta. Lahjoittamisten suuri määrä pakottaa pönöttävät virkamiehet ja poliitikot kuulemaan kansaa.

    Tietysti rahojen keruun on noudatettava lakeja. Kyseeseen saattaa tulla verotus ja taloudellisten toimijoiden yhdenvertainen kohtelu. Paras kysyä neuvo Vanteralta, miten tämä olisi näppärää hoitaa. Lakien on kuitenkin joustettava heti siten, että tällaiset tapaukset käsitellään yhtä vauhdikkaasti kuin käsiteltiin aikanaan perustuslakia rikkoen sairaanhoitajien määrääminen pakkotyöhön Vanhasen hallituksessa. Wikipedian yleishyödyllisyys on ilmiselvä. Siis Suomen on pakko tulla moderniin maailmaan virkamiesten paratiisista.

    Verrataanpa tätä lastensairaalaan. Siinä varojen keräys on rakennettu aivan toisella tavalla niin, että sekä yhteiskunnan että kansalaisten varoja käytetään etnisesti valikoitujen liikemiesten varallisuuden ja vallan lisäämiseksi ehkäpä moraalisesti arveluttavasti. Se taas onnistuu, sillä edunsaajat kuuluvat Suomen establishmentiin ja heidän ruotsalaisiin liikemiesverkostoihinsa. Taitaakin olla tärkeää se, kuka on asian takana, siis Suomessa.

    Asia voi liittyä myös sananvapauteen ja tekijänoikeuksiin. Vapaa Wikipedia ja sen sisältö on Suomenkin establishmentille uhka. Suomi on samaa Bysanttia, joksi me nauramme kulloinkin kutakin Aasian maata.

    Vastaa
  3. Jaana Nyström

    Suomenkielisen Wikipedian moderaattorit ovat itsekeskeisiä tyranneja jotka löyhästi deletoivat sisäpiiriin kuulumattomien asiallisia kirjoituksia: En lahjoita pennin latia.

    Vastaa
    1. Tommi Kovala Artikkelin kirjoittaja

      Ikävää, jos sinulla on tällaisia kokemuksia. Moderaattoreita on sen verran, että siihenkin joukkoon mahtuu kaikenlaisia ihmisiä. Toisaalta olen huomannut myös, että suuri osa kitkatilanteista johtuu pelkistä väärinkäsityksistä, jotka voisi oikoa. Säätiölle lahjoitetut rahat menevät kaikenlaiseen hyödylliseen toimintaan, joten harmi jos moderointi saa luopumaan lahjoittamisesta.
      Meillä on yhdistyksessä mietitty tapoja, joilla Wikipediaan osallistuminen olisi leppoisampaa. Monet yhdistykseen kuulumattomatkin yhteisön jäsenet ovat olleet sitä mieltä, että esimerkiksi tulokkaita purraan välillä liiaksi.

      Vastaa
    2. Jukka

      En olisi uskonut että tätä mieltä on Jaana. Menipä kunnioitukseni sinua kohtaan Google+:ssa.

      Vastaa
    3. Tarmo Toikkanen

      Jaana, etenkin muita kritisoidessa on hyvä pitää oma peli puhtaana. Olet siis kokenut tulleesi väärin kohdelluksi suomenkielisessä Wikipediassa. Se on tietenkin harmillista ja asia tulisi selvittää. Sen sijaan olet tehnyt nyt julkisen yleistyksen, että kaikki wpfi:n moderaattorit toimivat samoin. Vähän sama kun väittäisit kaikkia tietyn etnisen ryhmän edustajia varkaiksi. Odotin parempaa sinulta.

      Vastaa
      1. Susanna Ånäs

        Tervetuloa Wikimedia Suomen <3-ohjelmaan! Emme tietenkään ole ehtineet julkistaa sitä, mutta ihan pakko paljastaa jotain ennen tositoimia. Wikipediassa on kivaa, sinne voi tulla muokkaamaan ilman että vihainen wikipedisti tulee ja käyttää yrmeästi isoa pyyhekumia. Tai toisaalta, uskaltaa sanoa että ottaa päähän, esimerkiksi haukkua Wikipedian tai yhdistyksen ja saada vastauksen rakentavana keskusteluna. Lisätietoa lähiaikoina. Sitä odotellessa, tervetuloa muokkaamaan!

        Vastaa
  4. Päivitysilmoitus: #294: Jos kaikki antaisivat 3 euroa | PuhujainKulma - viikottainen paneelikeskustelupodcast teknologiasta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *