Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2016

Wikimedia Suomen syyskokous Tampereella 10.12.

Wikimedia_Suomi_at_Helsinki_Book_Fair_2016_05

 

Wikimedia Suomi ry:n syyskokous pidetään Tampereella museokeskus Vapriikissa lauantaina 10.12. 2016 klo 13.00. Kokoukseen on mahdollista osallistua etänä; otathan siinä tapauksessa yhteyttä (heikki.kastemaa [ at ] saunalahti.fi).

Oleellisia käsiteltäviä asioita kokouksessa ovat toimintasuunnitelman sekä tulo- ja menoarvioesityksen vahvistaminen. Lisäksi valitsemme hallituksen seuraavalle vuodelle. Hallitus voi koostua puheenjohtajasta ja 4–8 muusta varsinaisesta jäsenestä. Hallitus päättää sisäisestä työnjaosta valiten varapuheenjohtajan, sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Yksi henkilö tarvitaan sihteeriksi ja toinen tiedottajaksi. Jos olet itse kiinnostunut tai tiedät jonkun kiinnostuneen rahastonhoitajaksi, pyydän ottamaan yhteyttä.

Nykyinen hallitus on kokoontunut kuluneen vuoden aikana noin kerran kuukaudessa. Tapaamiset on pidetty yleensä netissä, ja kasvokkain olemme tavanneet kaksi kertaa. Olemme olleet aktiivisia GLAM (galleriat, kirjastot, arkistot, museot) -aloilla, ja ensi vuodeksi on suunniteltu yhteistyöteemaksi erityisesti toimintaa kirjastojen kanssa. Olemme avoimia, esimerkiksi hallituksen kokouksissa on kaikilla yhdistyksen jäsenillä puhe- ja läsnäolo-oikeus ja kaikki hallituksen pöytäkirjat ovat avoimesti nähtävissä.

Olemme osa kansainvälistä ja valtakunnallista Wikimedia-liikettä. Toimimme tekniikan, kulttuurin ja viestinnän leikkauskohdissa sekä yhteistyössä monien erilaisten tahojen kanssa. Jos olet innostunut toiminnasta hallituksessa tai muuten vaan Wikimedia-yhdistyksessä, pyydän ottamaan yhteyttä.

Lämpimästi tervetuloa syyskokoukseen Tampereelle!

Heikki Kastemaa,
hallituksen puheenjohtaja
Wikimedia Suomi ry

Kokouskutsu

Wikimedia Suomi ry
Syyskokous
Paikka: Vapriikki, Alaverstaanraitti 5 , peda-tila 2. kerros, Tampere
aika: 10.12.2016 klo 13.00
Asialista

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. Ilmoitusasiat
  6. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle
  7. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
  8. Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa
  9. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
  10. Kokouksen päättäminen.