Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2016

Kansainvälisenä arkistojen päivänä muokattiin Wikipedian tietoja majakoista

Kansallisarkisto järjesti muokkaustapahtuman kansainvälisen arkistojen päivän juhlistamiseksi. Tällä kertaa otimme uusia haasteita vanhojen lisäksi. Wikipedian muokkaamisen lisäksi harjoittelimme kuvien lisäämistä ja Wikidatan tietojen muokkaamista.

Arkistolähteistä

Wikipedia rakentuu ensisijaisesti luotettavien toissijaisten lähteiden varaan. Se tarkoittaa sitä, että Wikipediassa ei tuoteta uutta tutkimusta mistään aiheesta, vaan referoidaan muiden julkaisemia ajatuksia. Arkistoissa säilytettävä aineisto on pääasiassa ensisijaisia lähteitä, kuten julkaisemattomia kirjeitä tai viranomaisrekistereitä. Arkistolähteidenkin käyttäminen on mahdollista, kun seuraa selkeitä periaatteita ja käytäntöjä. Arkistoissa olevat kirjat, lehdet ja lehtileikkeet eivät ole arkistolähteitä.

Englanninkielisessä Wikipediassa käytäntö on huolellisesti muotoiltu. Siinä määritellään mm. näin:

Arvossa pidetyissä kokoelmissa julkaistuja ensisijaisia lähteitä on mahdollista käyttää Wikipediassa – mutta vain harkiten, koska niitä on helppo käyttää väärin. Artikkeli ei voi perustua ensisijaisille lähteille. Ensisijaisia lähteitä ei saa itse tulkita, vaan tulkinnan esittämiseksi vaaditaan toissijainen lähde. Ensisijaisia lähteitä voi käyttää Wikipediassa sellaisen faktan suoraviivaiseen ja kuvailevaan luonnehtimiseen, jonka kuka tahansa osaava ihminen voi tarkistaa ilman lisä- tai erityistietämystä. Ei ole tarpeellista päätellä, onko artikkelin tai lähteen väite tosi, vaan tarkistaa, että lähteessä sanotaan sitä, mitä artikkelissa sen väitetään sanovan.

Wikipedia Library -projektissa on tehty ehdotus arkistolähdeviitteeksi englanninkieliseen Wikipediaan. Vastaava lähdeviitemalline olisi suositeltavaa tehdä myös suomenkieliseen Wikipediaan. Mallinetta voisi käyttää tuottamaan automaattisia arkistolähdeviitteitä Wikipediaan julkisista palveluista, kuten Finnasta – samaan tapaan kuin Kansalliskirjaston Digi-palvelussa.

Nils von Heidenstam, Bogskärin majakan piirustukset

Arkistolaitoksen kuva-avaukset Suomen majakoista

Olimme vieneet kuvia Kansallisarkiston Flickrissä julkaisemia kuvia Wikimedia Commonsiin. Lisäksi käytettävissä oli Digitaaliarkistossa säilytettäviä majakoiden rakennuspiirustuksia sekä majakoiden ja majakkalaivojen kuvia, joita oli mahdollista ladata Wikimedia Commonsiin yksi kerrallaan.

Tutustuimme tekijänoikeuksien merkitsemiseen Wikimedia Commonsissa. Kansallisarkiston aineistot on tähän asti merkitty tekijänoikeusmallineella PD-Kansallisarkisto, jonka mukaan niitä ei suojaa tekijänoikeus, mutta Kansallisarkisto mainitaan tiedoston yhteydessä. Kansallisarkisto on julkishallinnon suositusten mukaan siirtynyt Creative Commons -lisensointiin ja aineistoille annetaan CC BY 4.0 -tekijänoikeuslisenssi. Suosituksessa on vielä toivomisen varaa. Tekijänoikeudeltaan vapaat aineistot päädytään lisensoimaan tekijänoikeuslisenssillä. Suositeltavampaa olisi tarjota tekijänoikeuksista vapaa aineisto merkinnällä, joka toteaa niiden olevan tekijänoikeuksista vapaita. Tällainen on Creative Commonsin Public Domain -merkintä. Wikimedian GLAM-Wiki -toiminnan tavoitteena on tuoda organisaatioiden omaehtoiselle aineistojen avaamiselle näkyvyyttä muilla keinoilla kuin tekijänoikeuksien kautta. Tarvittaessa Wikimedia Commonsissa on mahdollista myös käyttää kaksiosaisia lisenssimallineita kuvaamaan alkuperäisen ja reproduktion erilaisia tekijänoikeuksia.

Kuvien massalataamiseen Wikimedia Commonsiin on olemassa kokoelma eritasoisia työkaluja. Wikimedia Suomi kehittää omaa työkalua GLAMpipe, jonka avulla on mahdollista hakea aineistoja useista eri lähteistä, muokata kokoelman tietoja ja ladata tietoja ja/tai kuvia useisiin kohteisiin, esimerkiksi Wikidataan ja Wikimedia Commonsiin. Työkalu saadaan käyttöön lähiaikoina.

Porkkalan majakka rakenteilla 1920

Wikidataa aloittelijoille ja edistyneille

Tulevaisuudessa yhä suurempi osa Wikipedia-artikkeleiden tietolaatikoiden tiedosta talletetaan Wikidataan ja vähitellen tietolaatikoissa esitettävä tieto tuodaan Wikidatasta.

Wikidataan talletettua tietoa voi kuka tahansa muokata siinä missä Wikipedian artikkeliakin. Se onnistuu helposti samoilla Wikipedian käyttäjätunnuksilla – tai tarvittaessa anonyymisti. Jokaisessa Wikipedia-artikkelissa on linkki Wikidatan sivulle, johon sitä aihetta koskevat faktat kootaan.

Nykytilanteessa faktat esimerkiksi majakoiden sijainneista ja valon ominaisuuksista on talletettu erikseen jokaiseen Wikipedian eri kieliversioon eikä niiden yhdenmukaisuutta voi taata. Joidenkin Wikipedian infolaatikoiden tietoja on jo kerätty skripteillä, mutta majakoiden tiedot Wikidatassa ovat vielä hyvin vajavaiset. Tapahtuman valmistelun sivutuotteena syntyi Wikidataan projekti WikiPoject Lighthouses, jossa edistyneemmät Wikidatan muokkaajat voivat parantaa majakoiden käsittelyä Wikidatassa.

 Lue lisää arkistoista Wikimedian parissa: GLAM: Archives case studies