Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2018

Pohjois-Euroopan Wikimedia perustettiin Tukholmassa

Pohjois-Euroopan Wikimedioiden tapaaminen järjestettiin Hammarbyn satama-alueella Tukholmassa.

Yhteisö nimeltä Wikimedia Northern Europe perustettiin Tukholmassa viikonloppuna 5.-7.10.2018. Mukana oli henkilöitä seuraavista Wikimedia-jaostoista (Chapter) Ruotsi, Norja, Tanska, Viro ja Suomi. Mukana oli myös henkilöitä käyttäjäryhmistä (User Groups) Islanti ja Latvia. Liettuasta, jossa on liettuankielinen Wikipedia, ei ollut mukana ketään.

Järjestelyistä ja tapahtuman avustuksen hakemisesta vastasi tällä kertaa Wikimedia Sverige. Tulevaisuudessa suunniteltiin liittouman vuosittaista yhteistapaamista. Esimerkiksi Helsingin Maria 01, jossa Wikimedia Suomi vuokraa pöytätoimistoa, voisi olla mainio kokoontumispaikka tällaiselle konferenssille.

Wikimedioiden yhteistyö maailmalla

Maailman Wikimedia-organisaatiot ovat luoneet erilaisia alueellisia yhteistyöelimiä. Näitä ovat seuraavat:

* CEE-Spring on Keski- ja Itä-Euroopan Wikimedia-liikkeen yhteistyöelin. Se on järjestänyt CEE-tapaamisia vuodesta 2011.
* Eri puolilla Afrikkaa on järjestetty vuosittain Wiki Indaba vuodesta 2014 alkaen.
* Pohjois-Amerikan WikiConference vuodesta 2016.
* WikiArabia 2015 alkaen.
* Wikimedia Iberocoop on Ibero-Amerikkalaisten Wikimedioiden liittouma.
* ESEAP, eli Itä- ja Koillisaasian sekä Tyynenmeren alueen Wikimedioiden konferenssi.

Wikimedia Northern Europen taustalla on maailman Wikimedia-liikkeen uudelleenorganisoituminen. Vuosittaiset Wikimedia Conferencet, joita on pidetty WMDeutschlandin toimesta Berliinissä, tullaan rajaamaan osallistuja- ja aihepiiriltään aiempaa pienemmiksi. Ne tulevat käsittelemään globaalin liikkeen strategiaprosessia ja hallintoa yleisemmin. Tämä Wikimedian Foundationin tukema vuosittainen tapahtuma tullaan järjestämään seuraavan kerran 29.-31. maaliskuuta 2019 Berliinissä ja sen otsikko tulee olemaan Wikimedia Summit.

Vuosittaiset Wikimaniat on suunnattu laajalle wikipedisti- ja wikimedistijoukolle ja seuraava järjestetään Tukholmassa 14.-18. elokuuta 2019.

Globaalin Wikimedia-liikkeen pohjoista liittoumaa synnytettiin pitkään. Tukholmassa näytettiin painettua esitettä, jossa oli mainittu Wikimedia Nordicin nimellä Ruotsin, Norjan ja Tanskan Wikimediat. Se lienee ajalta ennen kuin Wikimedia Suomea oli perustettu, eli vuotta 2009.

Liittoumaa suunnittelevia palavereja on pidetty ainakin Wikimedia Conferenssien ja Wikimanioiden yhteydessä. Aikaisemmin yhteisöä suunniteltiin otsikolla Wikimedia Nordic, jossa olisivat olleet mukana Pohjoismaat. Mutta sitten mukaan tulivat myös Baltian maat, ja nimikin muuttui: Wikimedia Northern Europe.

Yhteisö ei pystynyt vielä viikonloppuna ratkaisemaan, mitä lyhennettä se käyttää itsestään, sillä huomattiin että aikaisemmin käytetty WMNE on varattu Nepalin Wikimedialle.

Mitä Tukholmassa puhuttiin ja päätettiin?

Työskentelyä ryhmissä. Kuva: Sara Mörtsell CC BY-SA 4.0

Wikimedia Sverige oli kutsunut Ulrika Eklundin fasilitoimaan tilaisuutta. Perjantai-iltana tutustuimme toisiimme ja kerroimme syistä, miksi itse kukin oli tullut paikalle?

Lauantaiaamuna aloitimme strategiatyön ja tiivistimme verkostomme tarkoituksen yhteen lauseeseen: “Teemme vaikuttavia asioita yhdessä perustamalla puitteet aktiiviselle yhteistyölle Pohjois-Euroopassa tunnistamalla yhteisiä asioita, ja käyttämällä kokemuksiamme sekä resursseja niiden hoitamiseksi ja kehittämiseksi.”

Sen jälkeen mietimme hyviä johtamistapoja, joilla pääsemme tavoitteeseemme ja siihen liittyviä seuraavia toimenpiteitä. Tapaamisen työskentelytapa oli open space, eli osallistujat määrittelivät itse, mitä aiheita halusivat edistää. Ryhmissä keskusteltiin muun muassa Wikimanian ja muiden vastaavien tapahtumien järjestämisestä, gender gapista, sekä pienten kielialueiden Wikipedioista.

Lopuksi laadittiin toimintasuunnitelmat kahdeksasta aihealueesta. Nämä olivat:

  • Kuinka tehdä pohjoisten alueiden yhteistyötä?
  • Pohjoismaiset sukupuolten välistä tasa-arvoa ajavat asiat
  • Koulutusyhteistyö
  • GLAM-seuranta
  • Wikimedian PR-työ
  • Yhteistyö vähemmistökielten, kuten saamenkieli, tukemiseksi
  • Wikimedian sisarushankkeet ja yhteistyö ulkopuolisten toimijoiden kanssa sekä
  • Pohjoisten alueiden yhteistyön nimeäminen

Suunniteltavia yhteistyöaloja olivat esimerkiksi erilaiset kansainväliset kirjoituskilpailut ja messumateriaalien yhteistilaukset.

Naisiin liittyvillä kilpailuilla esimerkiksi Norjassa aktiivisten wikipedistien asennetta on jo muutettu: “Tehdään ensin artikkelit naisjalkapalloilijoista ja miehistä vasta heidän jälkeensä”, he saattavat nyt todeta.

Sunnuntaina tapaamisen lopuksi saimme iloksemme huomata, että perjantaina listaamistamme peloista mikään ei ollut toteutunut: saimme aikaan todellista vuoropuhelua ja myös konkreettisia suunnitelmia, ei ainoastaan hienoja korulauseita. Parasta tapahtumassa oli kokemusten vaihto, uudet ideat ja verkostot ja jäämme innolla odottamaan työskentelyn jatkumista pienemmissä ryhmissä. Tästä on myös hyvä jatkaa ensi vuoden tapaamiseen.

Tapahtuman järjestämistä tuki Wikimedia Foundation ja Ruotsin internetsäätiö tarjosi kokoustilat käyttöömme.

Kimberli Mäkäräinen:
Vähemmistökielistä

Pohjois-Euroopassa on useita vähemmistökieliä, joista vain muutamalla on Wikipedia. Suomen alueella Wikipedia on vain pohjoissaamella. Olisi tärkeää saada kaikille Pohjois-Euroopan vähemmistökielille ja alkuperäiskansojen kielille tasa-arvoisempaa kohtelua, mikä olikin yksi tapahtuman pääaiheista. Tähän kuuluisi paitsi kunkin vähemmistökielen Wikipedia, myös ajankohtaista ja puolueetonta tietoa vähemmistöjen kielistä ja kulttuureista muissakin Wikipedioissa. Haaveena olisi kirjoittaa näille kieliyhteisöille oppikirjoja omalla kielellä Wikimedia Foundationin eri projekteissa, kuten Wikiversityssä ja Wikibooksissa, sekä tehdä yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja järjestää MOOCeja, joissa voi oppia kääntämisen, terminologiaopin ja kielenhuollon perusteita omalla kielellä luomalla tai muokkaamalla artikkeleita Wikipediassa.

Ensi vuonna vietetään YK:n alkuperäiskansojen kielten juhlavuotta (IYIL2019) sekä järjestetään Wikimania maassa, jossa on oma alkuperäiskansa. Siksi päätettiin yrittää järjestää Wikimaniassa jotain teemavuoteen liittyvää. Tavoitteina on tehdä yhteistyötä alkuperäiskansojen kanssa ja nostaa heidän kieliään esille IYIL2019:n viiden alkuperäiskansojen kieliin liittyvän avainalan mukaisesti. Vielä toistaiseksi ei ole varmoja suunnitelmia siitä, mikä tämä toiminta voisi olla, koska suunnittelu on vielä alkuvaiheessa.  

Pidin tapahtumasta tosi paljon, koska sain tavata muita wikipedistejä ja kuulla, mikä on toiminut tai ei toiminut heillä. Näistä keskusteluista ja työpajoista sain paljon uusia ideoita ja lisäpontta jatkaa wikiprojekteissa. Toivoisin, että ensi tapahtumaan saisimme myös muiden vähemmistökielten ja alkuperäiskansojen kielten Wikipedioiden ja muiden wikiprojektien edustajia ja että saisimme lisää kirjoittajia pohjoissaamenkieliseen Wikipediaan.

Tukholman tapaamiseen liittyvää aineistoa:

raportin kirjoittivat tapaamiseen Suomesta osallistuneet yhdessä

Osallistujat Suomesta: Miku Malinen (vas.), Minna Turtiainen, Johanna Janhonen, Kimberli Mäkäräinen ja Heikki Kastemaa.

 

Ladies first, also on Wikipedia

This column was first published in Finnish at Suur-Jyväskylän Lehti on 10th October 2018. 

Last weekend group of Finnish wikimedians, including me, attended Wikimedia Northern Europe Meeting in Stockholm. Over the years various organisations have been created around Wikipedia: there is the American foundation and different kind of user groups and chapters that want to support the activities of Wikipedists and volunteers in other Wikimedia projects locally. Some of these local organizations are occupied purely by volunteers, while some have also permanent employees or project-related employees.

Wikinem October 2018 03

The WIKINEM participants. I am the one with they grey hat in the first row. Image: Arild Vågen, CC BY-SA 4.0

The highlight of the year in the Wikimedia community is the Wikimania event that brings together both people from different Wikimedia organisations as well as volunteers. In order to get as many people as possible to participate in Wikimania, it has been organised in different parts of the world, most recently in Mexico, Italy and South Africa. Next summer Wikimania will be held for the first time in Northern Europe, Stockholm, and this was one of the most important reasons behind our gathering.

But there are also other reasons why we want to intensify the cooperation between the Nordic countries and the Baltic countries. We are close to each other, both geographically and culturally. Each Wikimedia project has however its own culture and a good example of this is the recent hullabaloo around the English Wikipedia article of Donna Strickland, the Nobel Prize winner. Somebody had tried to create an article for her already in 2014, but it was then removed because of copyright infringement. However e.g. the readers of The Guardian may have thought that Strickland was not considered significant enough for Wikipedia before the Nobel Prize.

Wikipedia editors decide themselves about which subjects they are writing to Wikipedia. This is why there is actually nobody that you can blame if a certain significant person is still missing a Wikipedia article. However, these so called wiki gaps can be influenced for example by organizing editing competitions where editors are producing the missing content together. About 17% of Wikipedia’s articles of people are telling about women, and when almost the same number of editors, 16%, are women, one could imagine that these things are connected.

I think that also the masculine culture of our society should be blamed for the gap. For example if you are asked to make a list of experts in some field, your list can become very manly unless you consciously mind the issue. If you don’t believe this, try asking your acquaintances to name the professionals of a certain field! With help of women-related competitions run by Wikimedia movement the attitude of active Wikipedists for example in Norway has already changed: ”Let’s start by making articles about women’s football players and add men players after them,” they may say now.

Further reading:
Two months of Women’s Day events: over 1000 new female biography articles created  in events in Finland
Exploring Wikimedia’s gender gap with six contributors from Scandinavia